Ihanaa ratsastaa! Ei satu mihinkään!

Minä olen harrastanut ratsastusta 70-luvulta asti. Välissä on ollut pitempikin tauko, 8 vuotta, mutta takaisin on palattu. Välissä olen myös synnyttänyt kaksi rakkauden hedelmää, joten sanalla sanoen: kroppa on muuttunut matkan varrella.

Olen yrittänyt muistella miltä tuntui ratsastaa kun olin pikkutyttö. Satulat olivat järjestäen kovempia, eivätkä suinkaan välttämättä istuneet hevosen selkään. Muistan, että hankaumia ainakin tuli (paitsi hevoselle, myös itselle) kun ratsasti verkkareissa, ja sauma hiersi. Hanskoja ei ollut olemassakaan, ainakaan meillä ja ainakaan kesällä. Rakkulaa siis saattoi ilmestyä nimettömän ja pikkurillin väliin. Muistan myös lentäneeni laajassa kaaressa ja monesti hevosen selästä, mutta niistä ei ole jäänyt mitään – kai. Hevosen alle olen jäänyt pari kertaa, mutta ilmeisesti olin niin laiha, että jäin johonkin kylkiluiden väliin ja säästyin vammoilta.

Kivasti siinä.

Nykyään tilanne on rasittavan toinen. Synnytysten jälkeen havaitsin, että en pysty rentoutumaan harjoitusravissa. Menin osteopaatille ja hän ihmetteli, että ai näinkin voi kiertyä häntäluu. Sen jälkeen yllättäen pystyinkin. Tässä vaiheessa muoti oli jo muuttunut. Enää ei joustettukaan ristiselästä, joka oli komento vielä 80-luvulla, ehkä sen jälkeenkin. Nykyään joustetaan vatsalihaksilla ja säästetään selkää. En muista aiemmin kenenkäään maininneen vatsalihaksia koskaan. Käytännössä jouduin opettelemaan ratsastuksen uudestaan, koska kroppani oli peräkkäisten raskauksien myötä melko ymmällään kaikesta. Mikäs siinä, kyllähän minä reenaan. Ongelma oli niihin aikoihin tietysti sekin, että hevoseni oli jo 25, eikä kovin vetreä, tietenkään. Tunnelma oli vähän kuin olisi jyskyttänyt kuoppaista hiekkatietä ilman iskareita. Veti mielen matalaksi ja selän kipeäksi.

Seuraavan hevosen kohdalla tajusin ensimmäisen kerran mikä merkitys satulalla on. Edellisellä hevosella oli aivan fantastinen satula, vanha Frank Baines close contact -koulusatula. En edes tajunnut miten ihana se on, ennen kuin yritin sovittaa uudelle hevoselle estesatulaa. Ensin oli flättäri, en muista merkkiä, mutta se kippasi minua takakaarelle. Selkä tuli perkeleellisen kipeäksi ja hevonen kulki huonosti, kappas. Ihan varmasti istunnassanikin oli sanomista, mutta oli siinä satulassa täysi työ istua. Vaihdoin penkkiä pariinkin otteeseen. Joku metka jännitys selkään kuitenkin jäi, aina se vähän ounasteli joko mennyttä tai tulevaa kipua. Kävi mielessä, että mitähän kaikkea sieltä varsinaisesti löytyy nuoruusaikojen lentelyiden jäljiltä. En halua tietää.

Pullukan kanssa onkin ollut jo aivan  oma shownsa. Maailman lyhyin hevonen, joka ei kulje mihinkään jollei sitä ratsasta hyvin. Hyvä Katja! Nyt on menossa satulakokeilu nro 53. Vajaan vuoden minulla oli käytössä kaverin estesatula, joka tuntui siltä kuin olisi istunut puomin päällä. Kun istahdin selkään, kipu alkoi heti ja matkusti ristiselästä otsaan saakka. Ihanaa. Tässä vaiheessa yksi valmentaja oli sitä mieltä, että minä vaan istun niin huonosti. No ihan varmaan istunkin! Mutta tämä oli se hetki kun aloin oikeasti miettiä miten pystyn jatkamaan lajia. Aloin opetella IHAN OIKEASTI miten vedetään häntä koipien väliin, eikä ratsasteta selällä. Satulankin luojan kiitos vaihdoin. Ymmärsin myös vatsalihasten merkityksen.

Siinä opetellaan Airan kanssa. Airan kirja muuten. AT-ratsastuspilates on ilmestynyt! Siinä on myös hyviä jumppaohjeita.

Nykyään tiedän miltä tuntuu, kun istun satulassa tasapainossa. Se on jo aika paljon. Pakkoruotsi- eli ryttarjumpan tuloksena olen oppinut mitä lihaksia ratsastaessa kuuluu rasittaa. Olen oppinut myös mitä lihaksia käytetään puolipidätteessä (IHAN HYVÄ TÄSSÄ VAIHEESSA) ja miksi kädet eivät meinaa pysyä rentona. Ei helvetti, näyttää siltä, että nyt se vasta alkaa, ratsastamaan oppiminen.