Se pitää tehdä ihan itse. Ja niillä lihaksilla lupaat hevoiselle mukavamman elämän. No, pikkusen voi heilutella kotona kahvakuulaa ja olla tyytyväinen itseensä, tai sitten vaihtoehtoisesti voi marssia lähimpään ratsastajille suunnattuun jumppaan. Kerroinkin teille jo Pakkoruotsijumpasta, joka meillä on kerran viikossa, mutta kun mieli teki lisää, niin tutkin vähän tilannetta. Ja kah, löytyi! Pilatesryhmä ratsastajille, eikä mikä tahansa, vaan reformer, eli semmoset ihmeelliset telineet, jonka avulla väärintekemisen mahdollisuus kutistuu olemattomaksi. Minulla on usein se ongelma, että joku toinen lihas sanoo toiselle ”älä sinä turhaan herää, voin hoitaa tämän keikan puolestasi!” Ja se johtaa siihen, että yksi lihas painaa ylityötä ja toiset lekottelee lungisti läpi suorituksen. Ihan normaali työpaikkatilanne, siis.

Pilates Reformer it is. Kerralla ryhmässä on vain max 6 oppilasta, joten väärintekemisen mahdollisuus on melko häviävä. Ryhmässä on sekä hyvä- että huonokuntoisia, sekä kankeita että notkeita. Ei haittaa yhtään, koska melkein kaikissa liikkeissä on mahdollisuus kasvattaa vaikeustasoa. Nauru raikaa, kun etsitään kadonnutta perselihasta. Korostamme, että pyrimme perseen läsnäoloon jouluksi.

Tänään Horse Shown Ladies Nightissa klo 18-19 Anne-Maarit Hyttinen valottaa hieman, mitä ratsastajan kannattaisi tehdä ollakseen hevoselle kivempi ratsastaja. Ratsastessa ei kuulu läkähtyä, vaan ratsastusta varten kuuluu läkähtyä.

Tällä kummallisella jakkaralla saa aikaiseksi raskaita tilanteita.

Tällä kummallisella jakkaralla saa aikaiseksi raskaita tilanteita.

jumppa2

Vastuksilla suoritettu nyrkkeily on vaaratonta.

jumppa3

Nauru on photoshopattu. Ei naurata yhtään kun ruuvataan vatsoja.

jumppa4

Iloinen lankuttaja lankuttaa jälleen. Tuolla lavitsalla saa tehtyä sen seitsemän miljoonaa liikettä.

jumppa5

Tämän nimi on joutsen eli swan. Ihan selvästi!

Miksi minä olen täällä?

Miksi minä olen täällä?

jumppa6

On optinen harha, että vatsani olisi löysä. Ei se ole. Napa todistaa, että olen oikea ihminen, enkä hybridi.

Totta puhuen on auttanut ihan järkyttvästi ratsastuksessa tuo keskikropan vahvistaminen. Kannattaa kokeilla jos intoa riittää. En tiedä onko muualla näitä vehkeitä, mutta täällä on ainakin: Studio Yin.

Tehkäämme niin, että postailen keväällä kuvia omasta ratsastuksestani ja vertaillaan sitä syksyn satoon, tai jopa viime kesän. Voipi olla aika eri meno! Siis toivon.