Moni varmaan tietääkin, että olen viihtyillyt hevosen selässä enemmän tai vähemmän 70-luvulta lähtien. Pidempikin tauko oli, mutta kun se loppui, onkin ollut kiihkeämpää. 20 vuotta sitten ostin oman hevosen. Olin nuorena jopa valmennustiimissä, teini-iässä. Hauskaa ajatella, että olin silloin “lupaava”. Ei kyllä siltä tuntunut, silloinkaan, vaikka välillä meni ihan hyvinkin. On siis käyty opettajalla jos toisellakin. Välillä oppi on mennyt jakeluun, välillä ei. Kun niitä oivalluksia syntyy, on kyllä hieno fiilis. Tänään syntyi!

Aira Toivola on nyt käynyt luonamme neljä kertaa. Aira on kehittänyt AT-ratsastuspilateksen omiin tarpeisiinsa. Siis siksi, että oma ratsastus tuntui niin pirun vaikealta ja kaikki paikatkin olivat romuna. Tähtäimenä oli, että itsellä ei olisi niin vaikeaa, ja hevonen tykkäisi kulkea häiritsemättä. Hyvä pyrkimys!

Ennen.

Ihan ensimmäisellä kerralla jumpattiin ilman hevosta, etsittiin heikkouksia ja vahvuuksia, ja suunniteltiin niihin elvyttävät harjoitteet. Minulla ne olivat lantionpohjan lihasten ketjuttaminen ylävatsalihaksiin niin, että molemmat löytyvät. Siihen pääsee mm. rullaamalla niskasiltaan nikama nikamalta alhaalta ylös, mutta ei liian ylös. Otettiin samaan syssyyn liikkeen yläasennossa kantapäiden painaminen lattiaan, jolloin takareidetkin aktivoituivat.

  1. RATSASTUSKERTA – Voihan nenä. Kun vedän Airan pyynnöstä lantionpohjalihakset tiiviiksi ja käännän suoliluut eteen, ynnä aktivoin ylemmät vatsalihakset, tuntuu, että olen pelkkä kimpale hevosen selässä. Aivan hirveää. Kun Aira vielä komentaa, että yläkropasta edemmäs, tuntuu, että olen kuin Matti Nykänen hyppyrin nokalla. Kun sitten näen kuvan, tajuan, että ei hitto, olenkin NORMAALISTI. Tähän menee ensimmäinen tunti.
  2. RATSASTUSKERTA – Jassoo! Olen viikon aikana harjoitellut aktivoimaan vatsalihaksiani oikeassa järjestyksessä, ja lisäksi olen opetellut istumaan ns. “takataskujen” päällä. Vaikeaa, mutta mahdollista. Yhtäkkiä huomaankin, että kas, hevonen liikkuu paremmin. Jännä! Vasemmalle kaartaminen on edelleen heikompaa kuin oikealle, joten keskitymme tällä kertaa kurvaamaan. Tajuan HITON PIENIEN SÄÄTÖJEN AVULLA, että todellisuudessa olen ollut kuin al dente -makarooni kääntyessäni. Muka tiukkana, mutta todellisuudessa aivan killissä ja löllönä. Paketti on levinnyt. Harjoittelemme kääntämään hevosta tiivistämällä ULKOKYLKEÄ. Näin lantio ei lirvahda ulos.
  3. RATSASTUSKERTA – Okei! Käytössä on nyt uusi Barclay-koulusatula (ent. Cliff Barnsby eli PEHMEÄ), enkä voi sanoa osaavani istua siinä vielä. Tai osaanhan minä käynnissä, mutta kevyt ravi on outoa viisi reikää pidemmillä jalustimilla. Aira kehottaa minua aktivoimaan takareidet ja pyllyn, joilla sieltä pääsisi ylös. En tajua. Tai tajuan, mutta en saa niitä aktivoitua. Sitten Aira laittaa jalustimen kantapääni alle. Kokeiles nyt. AHAA! NYT NOUSEE! JA HELPOSTI! Tämän jälkeen mennään pikku pätkä ravia jalustimet ihan normaalisti. MÄ TAJUSIN! OSASIN! JUMANKEKKA!
Nyt.

Summaan tässä, että: istunta voi olla nopeasti katsottuna ihan kunnossa, mutta kun aletaan miettiä pieniä juttuja, kuten MIKSI TÄMÄ MENEE TOISEEN SUUNTAAN PAREMMIN, tai MIKSI SE TUNTUU JARRUTTAVAN JOKA ASKELEELLA, saattaakin vastaus löytyä istunnasta. Hevosen selässä on pirun helppo istua oikein, jos satula on täysin optimi sinulle ja hevoselle, hevonen on pohkeen edessä, rento ja sees. Mutta sellaisia tulee vastaan aika vähän. Kannattaa siis ihan oikeasti pyytää joku katsomaan ihan suurennuslasin kanssa miten istut. Jokainenhan tietää, että jos alkuun repsottaa jostain millin, se on viikon päästä sentin jne. HUONO ASENTO EI VALU HILJAA HYVÄKSI. Istunnan harjoittelu on karmean hirveää, mutta palkitsee noin satakertaisesti. Jos hevosesi saisi päättää, se soittaisi heti jollekin, joka korjaa istuntasi. Se voi olla Aira, mutta se voi ihan hyvin olla joku muukin. Kunhan juuri sitä tyyppiä kiinnostaa juuri sinun istuntasi!

Puskaratsastajat: älkää murehtiko! Puskassa saa edelleen hiippailla vaikka väärin päin satulassa! Niin teen itsekin, puskailupäivinä.

Happy athletes! Ehe, ehe.