Mannekiineina asianmukaisissa varusteissa Riipan kanssa.

Ostin uudet ratsastushousut. Ei ollut tarkoitus, mutta satuin Black Fridayna menemään Hippoon ihan vain hakemaan turparemmiä Hilpalle. No kas, siinäpä oli tarjous ja Gersemin hienot, harmaat housut lähtivät mukaan. Vähän paksumpaa tavaraa, joten kaavailin, että talvella kivat. Mitä en tullut ajatelleeksi oli se, että en ole tottunut gripittömiin housuihin. Niinpä seuraava estetunti meni kivasti hoippuessa pitkin poikin satulassa. Toinen ja kolmas kerta uusilla, hienoilla housuilla menivät jo ihan okei. Kaipasin yhtäkkiä vanhaa kunnon synteettistä Winteciä, johon juuttui ihanasti kiinni housuilla kuin housuilla. Näillä uusilla saatan joutua oppimaan esim. tasapainoa.

Sama kävi toisin päin, kun hankin ensimmäiset TODELLA jykevillä gripeillä olevat housut. Liimaannuin kiinni auton penkkiin ensi hätään ja sittemmin satulaankin. En tosin meinannut onnistua edes kevyessä ravissa, koska housu piti ihmisen satulassa, tiiviisti. Ne housut olivatkin ehkä hieman liian tehokkaat.

Sama on käynyt hanskojen kanssa. Jossain vaiheessa rakastuin grippihanskoihin niin, etten osannut enää pitää ohjista itse kiinni. Hanska piti puolestani. Sittemmin palasin takaisin nahkahanskoihin, koska niiden kestävyys on ihan omaa luokkaansa. Nyt olen paahtanut Hiposta kolme vuotta sitten hankkimillani talvinahkahanskoilla kesät talvet. Ja olen siinä ohessa oppinut taas kipristämään sormet ohjien ympärille ihan itse.

Saappaat/minichapsit ovatkin jo isompi asia! Meikällä on tosi pitkä sääri, joten hyvin moni saapas jää juuri sen verran vajaaksi, että saappaan ja satulan väliin jää nahkaa, JA SE EI MUUTEN TUNNU KIVALTA. Kaikkein suurimmat vaatimukset siis esitän jalkineille! Myöskin jalkateräni on niin suippo ja pitkä, että jos jalka heiluu kengässä miten sattuu, on elämä vaikeaa. Pitää olla tiivistä. Onneksi on iskän vanhat saappaat, mutta kuinka kauan?

Hienoin keksintö pyörän jälkeen ovat kokopitkät chapsit. Kun viime talvena tajusin, että perhana, meillähän on moiset kaapissa, alkoi julmettu vänkääminen lapsen kanssa, kumpi saa pitää niitä milloinkin. Hokasin nykyelämän hyvät puolet: lapsi ratsastustauolla, saan chapsit itselleni kokonaan! MIKÄÄN ei lämmitä niin ihanasti kuin eläimen nahka ihmisjalkaa vasten.

Sanovat, että ratsastushame on myös nerojen keksimä. Lämmittää kuulemma kivasti. Voisin kuvitella maastoilevani moisessa, mutta kenttähommissa hiki puskee pintaan jo vartissa. Otanko liian tosissani? Ehkä. Tai sitten kunto vaan on huono.

Kypäriäkin oli ennen muinoin vain kahta laatua: noloja ja ei-noloja. Nykyään niitä on onneksi muotivirtauksiksi asti. Ja ennen kaikkea: ne ovat turvallisia. Ilokseni havaitsin, että oma pottani on turvallisuusluokitusten kärkikahinoissa!

Hevoseni eivät aina ole pinkan päällimmäisiä, mutta jostainhan aina repsottaa. Masa-jäbä on hetkosen saikulla nyt, kun selkä on vähän vihotellut. Tarkitsellaan satuloita ja palataan asiaan.

Ja Hilpallakin on pylly vähän jumissa. Voi näitä. Kohti valoisampaa tulevaisuutta!

Pukeutumisen toinen äärilaita.