Muistattekos, vanhukset, sitä aikaa, kun tallille laitettiin ne vaatteet, joita ei voinut enää pitää ”sivistyksessä”? Minä jostain syystä muistan. Taitaa olla käsillä se hetki, kun muistaa muinaiset asiat paremmin kuin eiliset.
Tyttäreni kysäisi yksi päivä, että oliko teillä äti tallilla oikeesti villapaidat toppatakkien päällä talvella? Oli, oli. Miksi, kysyi lapsi. No, koska se oli makeeta ja kaikilla muillakin oli! Mikä hätä ja paniikki meinasi iskeä, kun ei ollut sellaista norjalaisvillapaitaa laittaa tallille päälle. Käytiin kaikki sukulaisetkin läpi ja joltain sitten löytyi semmoinen. Huh. Kylmähän siinä meinas tulla, mutta onneksi sinne alle mahtui kivasti toppatakki. Neroutta. Huopatossut kuuluivat siihen univormuun. Ja pipo ja/tai lapaset, joissa luki hoitohevosen nimi. Ja arvatkaa olinko taas kriisissä, kun olin aivan paska kutomaan ja äiti myös. Jouduin menemään Mikki Hiiri-pipossa, vaikka hoitsun nimi oli Pan.
Tässä on tämä kuuluisa villapaita ja Mikki Hiiri -pipo.
Ratsastushousut oli ostettu itse säästetyillä rahoilla. Beigeissä housuissa sitten oli melko lesoa tepastella pitkin tallin pihaa. Nahkaisia ratsastussaappaita ei ollut kellään, ne oli niin kalliita. Oli joko kumiset (amatöörit) tai ”kuminahkaiset”, joita oli kaikilla uskottavilla tyypeillä. Jos ratsastushanskat oli, niin ne oli vanhat nahkahanskat. Talvella ratsastettiin lapasissa, koska oli pirullisen kylmä. Takkina oli mikä lie takki, joka ei kelvannut muuhun käyttöön. Kerrankin olin valjastanut käyttööni isäpuoleni vanhan laskuvarjohyppytakin. Kyllä, it’s possible. Se oli vihreä ja just hyvä. Sen vetoketju oli siis n. 40-vuotias, kuin myös koko takkikin tiestysti, joten kerran kun ratsastin äärimmäisessä tuulessa läpi pellon ja kuului vain rits-räts ja takin vetoketju ei enää kestänyt tuulen voimaa ja se hajosi totaalisesti. Olin aivan murtunut. Tämä tapahtui 90-luvun loppupuolella. Hieman tapahtuneen jälkeen taisin ostaa elämäni ensimmäisen ratsastukseen tarkoitetun takin.
Perusvarusteita perusjengillä 80-luvulla. Talli oli E-VR, poni Igor, mutta henkilöt on jääneet pimentoon.
80-luvun lopulla tein hurjan käänteen: tilasin Ma-Nulta kokopaikkaiset mittatilaus-ratsastushousut. Se oli ammattimainen veto. Housut olivat maailman parhaat ja kynsin niissä varmaan 10 vuotta. Itkua tihrustaen heitin ne roskiin. Ne olivat siltäkin osin hurjat, että ne olivat väriltään MUSTAT, EIKÄ BEIGET. Kerran olin aikaisemmin nähnyt Poni-Haassa yhdellä tytöllä SINISET ratsastushousut, enkä ollut usko silmiäni. Mutta se olikin kuulemma omistajan tytär.
Taisi olla niukasti 2000-lukua, kun ystäväni raahasi minut erään hevostarvikeliikkeen loppuunmyyntiin (taivas). Silloin en vielä tajunnut, että hevoselle pitää olla koko ajan ostamassa ties mitä viittoja ja voilia, niin keskityin kerrankin omaan hyvinvointiini. Tunsin itseni kartanonrouvaksi, kun kävelin kaupasta ulos kädessäni elämäni ensimmäiset MINICHAPSIT ja KYRA K:N UNTUVATAKKI. En ollut uskoa kättäni, joka kantoi muovipussia. Okei, hinnathan oli -70%, mutta silti. Menin seuraavana päivänä espoolaiselle tallille, jossa hevoseni silloin seisoi. Porukka siellä ei ollut kovin tuttua ja muutenkin aika erilaista kuin minä (kuka ei ole?). Vaahtosin niille, että kattokaa miten hienot kamat mulla on! Ne tuijotti aivan äimänä, että mitä toi vouhottaa. Ihan perusvehkeet. Päättelin, että ihmiset ostelevat täysin arkisesti itselleen RATSASTUSVAATTEITA.
Kisoissa. Vaatteet kunnossa, istunta kunnossa. Terveiset JRS:ään!
Nyt päästään asiaan: koska olen nyt päässyt tähän pukeutumisen makuun, aion ensi viikolla mennä hevostarvikeliikkeeseen ja kokeilla syksyn uutuustuotteita ja kuvaan kaiken teille. Sitten vaan katselette siitä, että ton mä haluun ja ton ja ton ja…ihanaa. Olen valemannekiini.
(Totuus: minulla on Mountain Horsen punainen pusakka, sama malli, numero kolme. Nyt on vetska rikki, joudun ehkä ostamaan neljännen. SIIS SAMAN TAKIN. Housut on samat (Euro-star, minimi-bling) niin kauan kunnes haarat repeää. Kirpparilta löysin varahousut, 20e. Kaapissa on hirveän hienot Dyonin minichapsit ehkä vuoden takaa ja ISÄN 50 VUOTTA VANHAT NAHKASAAPPAAT, JOTKA TOIMII YHÄ.)
Takki numero 3.
Tässä ei ollu vielä varaa niihin oikeisiin housuihin. Tai mihinkään muuhunkaan.
Auh. Muistot palaa kipeinä. Munkin ekat oikeat housut oli manun kokopaikkaset housut. Ne kesti 20v. Munankuorikypärä 3auvotärähdystä ja 20v. Sitten tuli tieto että sitä kantsis joskus vaihtaa…raippaki tais olla ekat 15v sama. Ja eka kyrak takki on vieläkin 20v jälkeen kaapissa. Ehjänä. Toisin ku bvertigon viime vuoden takki jonka taskut on reiillä ja vetskari rikki. Hmm ei paluuta entiseen mutta norjalaisneuleen voisinkin kaivaa ens talveksi talli-iltoja lämmittämään
Aloitin ratsastuksen vuonna 1990. Sain kummitädiltä lahjaksi Wembleyn mustan kypärän, todisteena on kuva, jossa istun kypärä kupolin kruununa omilla syntymäpäiväkesteillläni ja puhallan kynttilöitä sammuksiin kakun päältä leukakuppi sojossa! 25 markkaa maksanut raippakin minulla oli, suoraan Kesportin hyllyltä. Ja näppylähanskat.
Housut sain perintönä tuttavan tyttäreltä, kun ensin oli sinnitelty alkeiskurssi joissain collegehousuissa tai vastaavissa vermeissä. Perinnehousut olivat beiget ja itse ommellut. Niissä oli polvinahkapaikat. Näitä housuja seurasivat harmaat polvimokkapaikkahousut, sikakalliit ja hartaasti säästetyt. Se, että ne olivat HARMAAT, oli valtavan hienoa.
Kunnon saappaita ei ensin ollut, oli vain nokialaiset, jotka etäisesti muistuttivat ratsastussaappaita ja putosivat kerran koivistani, kun humputtelin menemään ilman jalustimia harjoitusravissa. Niitä Nokian ihmeitä seurasivat 1993 joululahjaksi saadut Aiglet (kävelin koko joululoman ne jalassa sisällä, koska ne olivat sentään Ratsastussaappaat). Aigleista minulla on samat muistot kuin kaikilla muillakin: kesällä kuumat, talvella kylmät – mutta pidin niitä pakkasellakin, koska no joo, ne nyt olivat Ratsastussaappaat. (Oikein kylmillä äiti pakotti laittamaan toppahaalarin ja talvikengät. Kyllä piruutti. Isompana teininä survoin villahousut ratsastushousujen alle, mutta julkisesti en olisi kirveelläkään myöntänyt, että minulla on niinkin nolo vaatekappale ylläni. Villahousut! Kas kun ei luukkupöksyt!)
Tallille laitettiin tosiaan niitä normaalikäytöstä hylättyjä vaatekappaleita a’la mutsin villatakki herran vuodelta 1981. Jos olisin laittanut ylleni jonkun uuden toppatakin (tai ostanut tallikäyntejä varten erikseen merkkitakin), äiti olisi luultavasti takavarikoinut sen rotsin.
Ekat kokopaikkahousut ostin itse 2000-luvun alussa, niitä seurasivat MH:n hanskat ja saksalaiset nahkasaappaat. Kypärästäkin oli leukakuppi kadonnut ja raippoja oli ties minkä värisiä. Herranjestas.
JRS kisakuvan hevonen? Onko Hannes?
on!!!!
Ihanaa!! (terv. JRS:ssa alkeiskurssilla vuonna 1979 aloittanut)
Ja muutenkin ihana kirjoitus. Kiitos!
mitäs heppoja siellä oli? mä kisasin ainakin Luukaksella ja Hanneksella.
Oi voi voi, ihania muistoja tulee. Minä sain vanhempieni armosta heti alusta saakka kokopaikkaiset Ma-Nu:n ratsastushousut, tosin olin amatööri selvästikin koska ratsastin Nokian Kontioissa koko lapsuuteni. Ratsastin (myöskin) EVR:llä ikävuosina noin 8-15 ja koko sinä aikana mulla oli kahdet, siis KAHDET, Ma-Nu:n ratsastushousut jotka lähtivät käytöstä vain koska lopetin ratsastuksen noin 15 vuodeksi siinä välissä. Varmasti kasvoin niistä sittemmin ainakin leveyssuunnassa myös ulos. Poniraippa joka minulla oli silloin on minulla olemassa vieläkin, samoin munankuorikypärä ihan vaan koska en raaski heittää sitä pois. Kyllä oli varusteet eri luokkaa silloin! Talvet oli kylmiä ja kesät lämpöisiä. Ja miehet rautaa. Ja niin pois päin 😀
Kiitos ihanien muistojesi jakamisesta. Tunnistin mielestäni itseni tuosta Igorin vierestä seisomasta. Tai ainakin housut, saappat ja kypärä täsmäävät kotialbumistani löytämiini. Pian minullakin oli ne beiget ratsastushousut ja myöhemmin Ma-nut.
Ihanaa! Koko lapsuuteni piti painaa jossain ihme farkuissa ratsastustunneilla. Käytetyt ratsastushousut sain jostain sittemmin kinuttua. Mutta mitä tapahtuikaan 80-luvun lopussa – sain vanhempani suostumaan oikeisiin nahkapaikkaisiin ratsastushousuihin. Ne ovat vieläkin ehjät Eurostarit! Paikka aitoa nahkaa ja lapussa lukee Made In West Germany! Taidanpa laittaa ne huomenna tallille. Paitsi että ovat epämukavaa karheaa kangasta… Lisäksi minulla on hapsulliset kokochapsit suoraan ysäriltä. Talvella hyvät.
Ihanaa! Koko lapsuuteni piti painaa jossain ihme farkuissa ratsastustunneilla. Käytetyt ratsastushousut sain jostain sittemmin kinuttua. Mutta mitä tapahtuikaan 80-luvun lopussa – sain vanhempani suostumaan oikeisiin nahkapaikkaisiin ratsastushousuihin. Ne ovat vieläkin ehjät Eurostarit! Paikka aitoa nahkaa ja lapussa lukee Made In West Germany! Taidanpa laittaa ne huomenna tallille. Paitsi että ovat epämukavaa karheaa kangasta… Lisäksi minulla on hapsulliset kokochapsit suoraan ysäriltä. Talvella hyvät.
Hah! Juuri näin! Omat tyttöni ovat myös innostuneet heppahommista ja heille ostin aika pian ratsastushousut ja saappaat, tosin käytettynä,mutta silti! Näin pian,jo parin vuoden harrastamisen jälkeen?! Mutta eipä silloin 80-luvulla ollut nettikirppareita, ja uudetkin kamat oli kamalan paljon kalliimpia… Ja mä niin muistan noi huopikkaat talvikäytössä! Ja että ne haisi.. Ja meillä joilla ei ollu varaa ostaa talveksi chapseja,niin mehän kudottiin villasäärystimet!
Joo hyvä paitsi, että (tällä) kotitallilla meno on edelleen kuin 80-luvulla. Tai siis ysärillä, jolloin vasta aloitin itse. Silloin lahjoitetuissa Aigleissa on edustettu kisoissa vielä tänäkin kesänä. Ymmärsin nopeasti, että muoti on muuttunut, joten seuraaviin hommaan minichapsit. Muutoin tallivaatteet ovat niitä, joita ei kehtaa pitää enää töissä, ja joihin mahtuu kalsarit. Farkutkin menee paitsi leviksien tuplasaumoista maksaa sitten jälkeenpäin suihkussa. Takit on sentään ostettu ihan tallia varten budget sportin lastenosaston alesta puolenkymmentävuotta sitte. Ja kyllä. Kuljin samoissa rytkyissä aikanaan ylläpitotallillakin. Oli tosin ravitalli, joten en juurikaan poikennut muista kulkijoista.
Ei oo totta! Me ollaan käyty samalla tallilla, EVR:llä 😀 Mun hoitohevonen oli Etan, se ei varmaan noiden kuvien ottoaikaan ollut vielä tuntiheppana. Ja mulla oli villapaidat, joissa toisen rinnassa oli neulekirjaimin ”Jaxu <3 Etan" ja toisessa iso hevosen (Etskin tietty) pää, joka jatkui toiseen hihaan kaulana harjoineen. Panskun ja Iksun tunnistin ja taustalta Preston. Ihmisistä ei harmainta haisua 😀 Mutta vaatteet näyttävät tutuilta! Itse ostin ekat beiget ratsastushousut käytettyinä. Ne oli edellisen omistajan toimesta pienennetty aikuisten housuista ei kovin ammattimaisin ompelijan taidoin ja niissä oli perkeleellinen itse ommeltu sauma sisäreidessä, joka aina hankasi ihon verille. Niissä ratsastin useamman vuoden – polleana. Myöhemmin kävimme Saksassa ja siellä hevostarvikeliikkeessä. Meinasin pyörtyä. Saksan matkalta palasin – voi ihmettä! – harmaat (!!!) ratsastushousut kassissani. Ne ratsastin puhki.
Kivoja muistoja, vaikka ei-ratsastavana henkilönä en pystykään ihan samaistumaan. Haluaisin muistuttaa teitä -Ratsastavat Henkilöt- siitä, että takin vetoketjun pystyy ammattitaitoinen ompelija vaihtamaan helposti, joten rakkaille takeille saadaan vielä monta käyttövuotta lisää 🙂
Tämä tiedossa, mutta jos takki maksaa 45e ja vetskan vaihto 50 niin ei kannata…
Huh huh! Muistot palailee pätkittäin. Olin niin kateellinen kaikille Ma-Nu:jen omistajille, Leppävirran kylässä taisi olla ainakin yhdellä kaverilla, beiget tietysti. Itse niissä verkkareissa, vuodet siis 88-90. Lopulta vanhemmat taipuivat ja ostivat meille veljekset Keskiseltä halvimmat Euroshuntterit tms, minulle mustat ja siskolleni valkoiset 😀 😀 (He eivät ymmärtäneet ratsastuksesta mitään). Niillä karkeilla mustilla housuilla ratsastinkin seuraavat 14 vuotta, kunnes ostin elämäni ensimmäiset itse ansaitut housut (jotka on edelleen käytössä).
Oi ihana Pan & Igor.
http://www.sukuposti.net/hevoset/pan/326226
http://www.sukuposti.net/hevoset/igor/326213
Kiva olisi saada Sukupostiin ihasteltavaksi lisää näitä nuoruuden hevosten ja ponien kuvia.
http://www.sukuposti.net/site/info#
1969 DNK r Saronto (i. tuntematon ori, e. tuntematon tamma) (ei rek.) vm 153 cm (arvio)
1971 POL r Fellach (i. Hajduk, e. Fontanna) 1973 rn 168 cm (arvio)
rp ~1973 DNK r Igor (i. tuntematon ori, e. tuntematon tamma) (ei rek.) km 143 cm
~1974 DNK r Dixi (i. tuntematon ori, e. tuntematon tamma) P-1852 vrt 140 cm (arvio)
rp ~1974 DNK r Gustav (i. tuntematon ori, e. tuntematon tamma) – km 147 cm (arvio)
~1974† DNK r Hassan (i. tuntematon ori, e. tuntematon tamma) (ei rek.) tkkrj 158 cm (arvio)
~1974 DNK r Pan (i. tuntematon ori, e. tuntematon tamma) (ei rek.) tkkrj 147 cm (arvio)
~1974 DNK r Presto (i. tuntematon ori, e. tuntematon tamma) (ei rek.) km 163 cm (arvio)
pv 1975† FIN r Kuurilan Duroc (i. Syrius SE, e. Carissima) 1990 rnkm 158 cm (arvio)
rp ~1975 DNK r Gråmand (i. tuntematon ori, e. tuntematon tamma) – km 136 cm (arvio)
pv 1975 POL r Etan (i. Dobroń, e. Etola) 2080 km 164 cm (arvio)
fred ~1976† DNK r Buller T91-3437 prt
~1978 DNK r Abdullah (i. tuntematon ori, e. tuntematon tamma) T91-5756 rnkm 163 cm (arvio)
~1978 r Svend T91-5975 vprt
~1978 DNK r Rambo (i. tuntematon ori, e. tuntematon tamma) rn 157 cm (arvio)
~1979 DNK r Oliver II (i. tuntematon ori, e. tuntematon tamma) T91-5758 tprn
~1979 FRA r French Wood (i. tuntematon ori, e. tuntematon tamma) T91-4857 vprn 169 cm (arvio)
~1979 DNK r Oliver (i. tuntematon ori, e. tuntematon tamma) (ei rek.) rn 165 cm (arvio)
Sitten oli vielä Ullan ja Paulan hepat, muistan ainakin Go on -nimisen. Myöskin oli Aurum, entinen ravuri. Ja Baletka, iso rautias!
Aurum-Muru, muistan! Ja Valiant, sillä oli aina gramaanit!
Bani? Oli jossain vaiheessa Ullalla Bani. Ja Paulalla se aivan sairaan iso musta heppa.
Mut mitenköhän noi hevoset on mitattu? Presto vaan 163 ja Turre 158cm miniheppa…taisin olla ite aika pieni.
Ihana lista! Kaikki pollet tuttuja lapsuudesta. Oi niitä aikoja <3
Ne Kontiot oli mahtavan kestävät kumpparit. Kesti varmaan 10v kovaa käyttöä ennenkuin meni puhki.Nykyiset on ihan pilipali laatua, kumi murtuu heti.
Ma-Nut oikeilla mokkapaikoilla oli loistavat housut, palvelivat 10 v kunnes omistaja pullahti niistä ulos.
Hapsushapsit löytyy tallinnurkasta, tosin hapsut leikkasin pois… Ja takki, siviilikäytöstä poistettu toppatakki hajosi kirjaimellisesti päälle lopulta…
Ekan munankuorikypärän sain joululahjaksi 1974 alkeiskurssin jälkeen. Piiskat taitettiin pihlajasta kunnes ekalla vuokrausleirillä omistin oikean poniraipan joka toki katosi mystisesti leirin aikana. Ekat oikeat ratsastushousut kokonahkapaikoilla, toki harmaat ostin aikuisena Tallikamarista sekä koulupiiskan samalla ja siihen paloikin rahaa se 700 markkaa. Toki hevosenhoitajana tienasi silloin ruhtinaalliset 1000 markkaa kuussa.
Omien hoitohevosten kanssa aiemmin oli ihan sama mitä päällensä lykkäsi, kunhan ei tarvinnut palella tai kastua.
Talvella ihan parhaat kengät oli kunnon pilkkisaappaat irrotettavilla paksuilla villavuorilla, siihenasti kun sai varpaisiin reiän hokkikengästä.
Pitkät villaiset säärystimet oli ihan parasta ja niitä puettiin kahdet kerralla ylle, jolloin ne yltivät reisistä nilkkoihin ja tarkeni ratsastaa verkkareissa ym. Kokochapsit oli sitten suuri seuraava mullistus ja ne oli talvella maastoillessa loistavat.
Tein kuluneena vuonna inventaariota kaappiin ja löysin sieltä enemmän kuin tarpeeksi ratsastushousua, saapasta, kenkää ym meille tarpeettomaksi jäänyttä ja kiikutin ne myyntiin Vermon Ravinuorten Hevostarvike kirppikselle.
aijoo, säärystimet! en muistanutkaan. nekin piti olla kivan värikkäät, mutta kun meillä ei kukaan kutonu, niin oli tylsän beiget, nekin.
Minä vuosina kävit EVR:ssä? Varmaan ollaan oltu eri aikaan. Meinas tulla sätky kun näin Panskun ja Iksun! Eivät koskaan ns. minun ratsujani. Pitkäjalkaisena sain ratsastaa yleensä Prestoa, Hassania ja Bulleria ja Turrea. Ja kyllä, Etan oli meillä jo tuntiheppana. Mutta kerran pääsin jopa Gråmandin selkään mikä oli Ullalta vitsikäs veto (meinasin itseasiassa pudota! Pysyin kyydissä tahdonvoimalla koska olis ollut aika noloa). Pyörtyiltiin ja kramppailtiin siellä Kanalan viereisessä rakennuksessa niiden kumiratsastussaappaiden kanssa joita ei millään saanut pois jalasta.
Ostin ekat kokopaikkaiset Ma-Nun ratsastushousut -99 ja ne on mulla vieläki käytössä! Vähän on pitänyt korjata, makso aikoinaan hunajaa ja maltaita, mutta on ne hyvät housut!
Menin alkeiskurssille -81 ja käytössä oli tätini 60-luvun kamat! Kypärä ja beessit ridahousut. Kumiset rats. saappaat olivat vähän uudempaa tuotantoa, 70-luku. Housuissa ei mitään vikaa (kangaspaikat) käytin niitä kunnes eivät mahtuneet enää. Saappaat vaihtuivat AIGLEN KEINONAHKASAAPPAISIIN, outs, kylmät ja liukkaat! Sain oman kypärän, taisi olla WEMBLEY, myös pian, koska se vanha ei ehkä ollut ihan jees. Raippakin oli ekaks vanha lainakeppi. Sittemmin sain oman, punaisen. Mä en saanu tallitöistä rahaa tai mistään hoitamisesta. Vasta joskus -86 tein tosi paljon tallia ja sain tunteja palkaks. Jossain vaiheessa sain Eurostarit, siniset kokonahkapaikoilla, ja ne paikat kovettu pesussa. Joten hmmm ruvella ne ratsastettiin pehmeiksi taas… Takeista ja hanskoista ei ole jäänyt juuri mitään muistikuvia. Paitsi sitten myöhemmin kun sain ekan öljykangastakkini.
Hm, tosiaan, ennen meni niin että käytöstä poistettu normi vaatteet jouti/joutui tallille. Nyt kun voin oma raha kortilla mennä ratsastustarvikeliikkeeseen ihailemaan oikeita ratsastustakkeja, en vieläkään raaski niitä suoraan viedä tallille. Ne on niin ihania että otan ne ns hyvään käyttöön normi takeiksi muutamaksi vuodeksi ja vasta sitten tallille. Siinä välissä ehkä hetkeks hiekkalaatikolle – minne tallivaatteet on muuten muutenkin loistavia.
Munankuori kypärään kuului joko kuminaru, leukasuoja tai leukasuoja kuminarussa. Mutta itse kävin niin landella tallilla että kaikki villapaita, hoitohepan nimi lapasissa ym jutut meni kyllä niin ohi. Kumiset Aiglet missä jalat joko hikoili tai jääty, tuli kyllä tutuiksi. Pirun liukkaatkin vielä. Mutta haaveilin aina oikeiden tallityttöjen Aigleista, niistä tallikengistä joilla mageet tyypit myös ratsasti. Kuminen alaosa ja tikkikankainen nilkkaosa ja narukiinnitys. Ne olis ollu niin prot!
Ihana teksti! Myös 90-luvun lapselle monet näistä muistoista täsmäävät. Minulla oli hyvä tuuri ja sain käyttöön isoveljeni vanhat, 70/80-lukujen taitteesta olleet beiget ratsastushousut joissa oli tummanruskeat nahkaiset polvipaikat! Kypärä oli myös perintöesine, ja sen vuorin sisään laitettiin vessapaperia ettei tippunut silmille. Sitten sain oman kypärän jossa oli hitusen kasvunvaraa – ja taas fyllattiin niin ettei keikkunut silmille 😀 Ja näitä riittää..
Voi että.. mun ekat ratsastushousut oli kertaalleen jo paikatut harmaat MaNun kokoNAHKApaikkaiset jotka ostin Tampereen Ratsutarvikkeen alakerrassa olleelta kirpparilta.
Seuraavat oli vastaavat viininpunaiset jotka oli tosi kauan käytössä.
Sen jälkeen onkin ollut jos vaikka mitä.. farkkuja ja silikonipaikkasia.
80-luvulla ratsastettiin Kontioilla. 90-luvulla mulla oli jo oikeat ratsastussaappaat, keinonahkaiset. Kova juttu.
Sittemmin siirtynyt vallan jodhbureihin ja minichapseihin.
Kypärä oli oikein leukasuojuksellinen Somerset Huntcap. Tai joku semmonen. Välissä oli ihan vaan kumilenkillinenkin. Joskus oli päällä myös neon keltainen kypäräsuojus. Semmoinen kuin kenttäratsastajilla.
Hanskat oli näppylä hanskoja. Semmosia halpoja. Nykyään ne on oltava Roecklit ainakin.
Raippoja tehtiin väliin itsekin. Teippiä vaan oksan ympärille, hyvä tuli.
Takit oli jotain mitkä ei enää kouluun kelvannut. Eikä niillä koreiltu koskaan.
Voi niitä aikoja..
Sasse!
Voi miten mahtavaa luettavaa! Blogiteksti, kuvat ja kaikki kommentit yhteensä! Ihan kuin olisitte jossain satulahuoneessa varpaita lämmittelemässä, juttelemassa posket punaisina. Minä taidan olla samaa sorttia :)… muistot vain kaatuu päälle sitä mukaa kun kerrotte tarinoitanne! Kiitos! 🙂
Hetkinen, missä olen? 😀 Minun piti tarkistaa Eläintieteellisen museon aukioloajat, mutta huomasin katsovani kuvaa varsin solakasta Panista jotenkin peilikuvaisen (mielessäni?) Kanalan nurkilla. Googlen hakusana oli ”sirot huopatossut”! Miten se taas liittyy Eläintieteelliseen museoon, en tiedä…
Jaxu: muistan sun chapsit. Ne oli ihan mahottoman hienot! Mulla ei koskaan ollut ”japseja”. Eräältä tallikaverilta ostin Eurostarit(?) ja ne oli kyllä pitkäikäiset. Lähtivät minultakin hyväkuntoisina seuraavalle. Takkina isosiskon vanha toppatakki tai äidin silloin jo 40 vuotta vanha anorakki.
T: Veera (<3 Svend)
Ihan käsittämätön määrä upeita muistoja suoraan 80-luvulta – Vantaan Petikon EVR:ltä – tulvahti mieleeni, kun näin nuo ekat kuvat. Pikkukenttä ja talo, jossa me hoitsut ”asustimme” tuntien välillä – taisi se tosiaan olla Kanala alun perin.
Pansku taisi olla vähän joka toisen pienen, ja miksei vähän isommankin ratsastajan, lempiratsu, hoitaessakin aina niin moitteeton. Etski päätyi alleni ekan kerran sillä alkeiskurssin tunnilla, jolla otettiin ekat raviaskeleet. Ja ai että mikä ravi se olikaan ensikertalaiselle…
EVR:n hevosten ja ponien kuvia on sittemmin lisätty kiitettävästi sukupostiin, olen ilokseni huomannut.
Mun oli ihan pakko mennä tekemään tästä aiheesta (EVR 80-luvulla) aloitus ht-nettiin, sillä olisi aivan mahtava muistella yhdessä noita aikoja tallilla – siellä kun helposti vierähti lähes puolet valveillaoloajasta. Mahtavaa, jos saan edes osan teistä täälläkin jo kommentoineista keskusteluun mukaan 🙂
Se oli paras paikka! Valitettavasti HT-netti on niin ahdistava paikka, etten halua sinne juurikaan mennä. Mutta muistelot kelpais kyllä! Saataiskohan kehitettyä oikein tapaaminen? Vaikka kohteessa?
Aivan loistava idea Katja, että järjestäisimme tapaamisen EVR:llä!
Olen aina välillä käväissyt siellä muisteloimassa ihan itsekseni, mutta koskaan en ole noilla reissuilla yhteenkään vanhaan tuttuun törmännyt.
Mikähän olisi paras foorumi peräänkuuluttaa muita mukaan haluajia? Minulla kun ei ole enää jäljellä kuin parin tuon aikaisen hoitsukaverin yhteystiedot.
Kenties tämä aivan mainio blogisi? Josko tätä kautta tavoittaisimme mahdollisimman monta kiinnostunutta mukaan, jos lähtisimme järkkäämään tapaamista?