Ratsastessa pyrin yleensä korostamaan kyynärpäitä. Sitä on kiitelty kovin.

Enkö juuri päässyt keuhkoamaan, kuinka ihana ratsu Hilpasta tuli Hanna Parikan myötä? No heippa vaan sitten. Eilen hyppäsin selkään ja mentiin pikku luontokävely ja sitten kentälle. Okei, tuuli aika kovaa, mutta pieni hevonen oli kestosti taipunut ulospäin, ja ettei olisi vielä hirnunutkin. Ihan kauheaa. Olin aivan turistina selässä. Muutin maneesiin, jossa oli juuri esterupeama loppunut. Siellä saattoi SUOMENHEVONEN laukata selän takaa, tumpsuti tumps, ja sekös kiihdytti pientä ratsuani. Moni muukin asia kiihdytti. Ja kentän laidallakin kökötti joku tuntematon, joka selvästi tuijotti ja jupisi jotain Opelle. Että korpesi! Lopetin suht lyhyeen, koska tajusin, että pelini on menetetty. Soitin itkuisen puhelun Hannalle. Hän sanoi näin: “Jos annat avun hieman liian myöhään, se on jo niskan päällä. Pitää antaa juuri oikealla hetkellä.” No shit. Sehän on se ainoa asia, joka ratsastuksessa on vaikeaa! Hanna tulee taas huomenna KOULUTTAMAAN Hilpuria, toivon, että jotain näkemästäni jää kroppaani. Kuten ajastus.

Ja sitten myönteisiin seikkoihin: seuraava Kavioliitto-reissu on varattu! Se suuntautuu Puolaan. Laitan kuvia kohteesta, kun katsastan paikan. Sen jo tiedän, että leiriin kuuluu ESTERATSASTUSTA (JUHUU!), joogaa ja mindfullnessia. Jos en sen leirin jälkeen ole a) joustava b) läsnä ja c) oman elämäni Rolf-Göran Bengtsson, niin johan on kumma.

Tähän väliin kömmähdys, joka tapahtui tallin ulkopuolella (merkiksi siitä, että elämäni ei ole pelkkää nuorissa miehissä ja shampanjassa sukeltelua, niin kuin kuvat ja jutut antavat ymmärtää): vuokrasin ihanan retongin yhteen tilaisuuteen. Hain sen Vaatepuu-nimisestä lainaamosta, ja siellä ollaan ihania kaikin puolin. Vetäisin mekon päälle ja tajusin, että ooh, kenkäni paljastavat isovarpaan, pitää lakata varpaankynnet. Tuumasta toimeen. Paitsi että KIROSANAKIROSANKIROSANA tuikkasin kynsilakan pitkin mekkoa. Meinasin halvaantua siinä hetkessä. Vein mekon seuraavana päivänä pesulaan. Sain sen tänään takaisin varustettuna viestillä:  NÄMÄ TAHRAT LÄHTEVÄT VAIN SAKSILLA. Asteikolla 1-10, arvatkaa kuinka paljon vituttaa? Sanoinko jo, että kyseessä on design-mekko, johon minulla EI TIETENKÄÄN HEVOSENOMISTAJANA OLE VARAA?

Mitä tästä opimme? Ei pidä koskaan käyttää kynsilakkaa.

Ja loppuun myönteiset asiat: viime tiistain tunti meni hyvin. Uskon sen johtuvan uusista housuista ja saappaista, josta tulossa raporttia pikapuoliin.

Että ei kun pitkä päätyyn ja perään! Sitten vaan arvaamaan Pullukan synnyttämispäivämäärää! Laskettu aika on 10.5. Voittajalle palkinto!

Siinä annetaan hevoselle jo pikkuhiljaa “siimaa”.