Mentiin kavereiden kesken seuramme hallitukseen ja alettiin touhottaa. Jos aikoo valittaa ettei mitään tapahdu, on parempi, että alkaa itse tapahtua. Pantiin hetimiten pystyyn koulurataharjoitukset. Kukaan meistä ei eniten kouluratsasta, mutta pitäähän niitäkin osattomia poloja muistaa! Ei kun kauppaan nakkeja ja sämpylöitä ostamaan. Ja kahveeta. Eikö ne sillä lailla hoidu ne kisat?
Siinäpä vasta oli kuulkaa kiva päivä! Taivaalta purutti jotain veden ja töhnän välimaastoa, mutta so not. Porukkaa oli ilmoittautunut päntiöittäin. Osa tuli trailereilla, osa ratsain.

Minut oli merkattu tunniksi yläpihalle trailerivuoroon. Seisoin siellä ihan maanomistajan elkein ja ohjailin liikennettä. Aikani seistyäni tajusin, että nyt muuten vuotaa Sorel. Toinen lämpimistä jalkineistani alkoi ns. kerätä nestettä. Olihan siellä villasukkaa ja tavallista sukkaa, joten oli millä imeä. Hetkeksi unohtui koko saapas, kun säntäsin apuun hinaamaan yhtä ponia traileriin. Se seisoi tyypillinen ”olen muuli, enkä siksi liiku, muulit eivät liiku” -ilme naamallaan trailerin äärellä, eikä hievahtanutkaan. Näön vuoksi nousi hieman pystyyn aina välillä. Jokunen minuutti siinä vierähti ja hikikin tuli, mutta kaveria ei paljo hesalaisten jutut kiinnostaneet.
Kyllästyin ja läksin etsimään hevoskuiskaajaa. Sillä aikaa poni oli myöntynyt ja kävellyt koppiin. Ponit ovat hevosmaailman mäyräkoiria – he omistavat maailman, ja on vain heidän reiluuttaan, että mekin saamme käyskennellä täällä vapaina.

Yks kaks muistin, että perhana, toinen jalkahan painaa enemmän kuin toinen. No, ei siinä ehdi kaikenlaista toisarvoista puida, kun alkaa sihteerivuoro. Jysähdin siihen sitten, sihteerin paikalle. Tuomarin kanssa oli vallan kivaa. Jännittäviä hetkiä elettiin, kun kynä loppui kesken (jäätyi) ja jatkoin lennosta toisella kynällä. Osasin.
Meidän itse järjestämämme häpeninki sujui hyvin! Eikun uutta matoa koukkuun. Juhuu!

Oman hevoseni jätin heitteille koko päiväksi. Se todennäköisesti vietti päivänsä syöden vuorotellen kaikkien tarhakavereidensa heinät. Onhan hän oman elämänsä Margaret Thatcher. Saas nähdä paljonko tarhakaverit pullistuvat, kun emäntä häipyy maisemista. Ja tiedättekö: se on ENSI SUNNUNTAINA! Itku tulee!

Ensi jaksossa kerron, miten matka äitiyslomalle sujui. Siihen asti, babai!

PS: Arvatkaa miten siistiä on laittaa kuiva sukka jalkaan? Siisteintä ikinä.