Kuva: Mari Stendahl-Juvonen
Joillakin on varaa ostaa hienoja hevosia. Tavattoman harvoin siitä ollaan porukalla iloisia. Se on jotenkin penseää. Ihan kuin ne ihmiset olisivat ihan muiden kiusaksi hankkiutuneet äveriäiksi (perintö, lottovoitto, onnistunut yritysmyynti, korkeapalkkainen työ). Kyllä jokainen varmaan haluaa ostaa rahoillaan aina parhaan mahdollisen hevosen itselleen. Joillekin se hevonen maksaa isoja summia, toiselle taas muutamasta satasesta muutamaan tonniin. Hölmöimmät meistä kiinnittävät viimeiset rahansa laadukkaaseen kilparatsuun. Hölmöiksi kutsun sellaisia siksi, että hevosistahan ei koskaan tiedä milloin ne vammautuvat, ja sinne meni tuhatlappuset. Mutta ei mennä siihen nyt.
Ajatellaanpa tätä kehityksen kautta. Jokainen oikeasti kilpailemisesta innostunut tyttö/poika haluaa oman hevosen. Suuri osa aloittaa kuitenkin ratsastuskoulusta. Tulee se hetki, kun omalla pääsisi ns. ohituskaistalle. Jos pihaan kaartaa oma hevonen, nuori voi keskittyä kehittymään oman hevosensa kanssa ja panostaa siihen kunnon valmennuksen kanssa. Kaikista harrastukseen upotetuista miljoonista huolimatta nuori joutuu ratsastamaan, ratsastamaan ja ratsastamaan tullakseen huipuksi. Jos hevonen sattuu olemaan ”automaatti”, seuraava hevonen tuskin on. Realiteetit puskevat esiin aina jossain vaiheessa ja silloin turhautuminen on tosiasia.
Köyhän kaari saattaa olla hieman pidempi, mutta samoista asioista on kuitenkin kyse. Köyhä polo ratsastaa sillä minkä onnistuu alleen saamaan ja turhautuminen nujerretaan jo melko varhaisessa vaiheessa. Jos meinaat oppia ja kehittyä, menet sillä mitä on tarjolla. Kehittymistä saattaa tapahtua jopa enemmän, koska köyhä ratsastaa usein monilla eri hevosilla. Valmennuksiin on rahat revittävä esim. tallityöstä. Köyhää saattaa turhauttaa se, että ”hyviin” hevosiin kiinni pääseminen kestää. Rikasta taas saatta korveta se, että vaikka on minkä miljoonan heppa, niin homma ei kuitenkaan ehkä toimi.
Ikäviä tilanteita syntyy kun rikkaista puhutaan ”hyvähän sen on” -tyyliin, ihan kuin hän olisi valinnut perheensä. Ottanut mieluummin rikkaan kuin köyhän perheen. Kätevää. Rikkaat kai harvemmin haukkuvat köyhempien hevosia? Ja jos haukkuvat, niin sehän kertoo vain älyn tasosta, ei rahasta. Tyhmä ihminen haukkuu toista ylipäänsä yhtään mistään!
Rahalla ei saa taitoa.
Pohdiskelin tänään näitä asioita kun lapsi ja Pullukka olivat pitkästä aikaa estevalmennuksessa. Ryhmissä oli sekä todella hienoja yksityisiä hevosia, että mukavia tuntihevosia. (Ja Pullukka.) Yhdenkään ratsastajan naamasta ei paistanut mikään muu kuin hirveä into, ja valtava halu saada homma toimimaan. Eikä se rahasta ollut kiinni kuka onnistui juuri tänään ja kuka ei. Huomenna jatketaan, samassa mytyssä rikkaat ja köyhät! Samaa kahvia juoden 😀
PS. Pienenä mietin, että sitten kun minusta tulee rikas, ostan ekana hevosen. Että täällä ollaan!
Viimeisimmät kommentit