Soittakaa poliisi, sehän menee ihan miten sattuu!
Erittäin hyvä kysymys. Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun naistenlehden kuvaaja on ollut tallillamme räpsimässä kuvia ratsastuksestani. Ja koska Pullukka on niin erikoismuija ja minä maailman keskinkertaisin ratsastaja, kuvat ovat saattaneet olla aivan hirveitä. Moukan silmään niissä ei tietenkään ole mitään ihmeellistä, mutta annas olla jos kuvan näkee vasta peräänantoon tutustunut teini, nousee haloo. ”Eihän se osaa ridata.” Yhtenä päivänä osaa, toisena ei. Semmoinen laji se lapset kuulkaa on. Asian ei tietenkään pitäisi antaa mennä sieluun, mutta meneehän se. Ainakin välillä.
Hevosurheilu otti asian esiin perjantain lehdessä. Asiaa kommentoivat eritasoiset alan ihmiset harrastajasta koulutuomariin. Keskustelun avauksena oli toki Top Dressagen päätös, että heidän koulureeneissään ei saa kuvata, koska silloin tilanteesta puuttuu kunnioitus. Terveisiä 1800-luvulta, sanon minä. Tänä päivänä kaikki asiat kuvataan. Jokainen kuvaaja ei välttämättä ole liikenteessä etsiäkseen viittä virhettä. Itse en ainakaan jaksaisi erikseen lähteä yhtään kenenkään valmennuksiin etsimään virheitä, mieluummin menen opettelemaan. Valokuva tilanteesta on NIIN SANOTTU MUISTO. Sellaista on KIVA KATSELLA MYÖHEMMIN. On kiva muistella käyneensä Top Dressagea katsomassa, koska ne ovat niin saakelin taitavia, että itkettää. On aivan selvää, että joku ihminen on niin pahastunut omaan elämäänsä, että hän ei kestä kouluratsastusta, vaan kuvaa siksi kaiken. Eikö se nyt ole aina ollut juuri tällaista sekoilua? Juuri torstaina sain ihan radiossa selittää URHEILUTOIMITTAJALLE, että ei, ravihevoset eivät halua luontaisesti laukata, ja EI, hevosia ei pakoteta ravaamaan täysiä vetämällä suusta. Tämä oli hänen näkemyksensä. Auttaisiko se, jos olisin sanonut toimittajalle, että EI PUHUTA SIITÄ, ET KUITENKAAN YMMÄRRÄ? Noinkohan.
Näin muodoin asetun reippaasti vastahankaan Mascha Collianderin kanssa, joka kyseenalaistaa koko kuvaamisen. Hänen mielestään kuvaamista ei vaan kerta kaikkiaan tule harjoittaa, vaan pitää keskittyä katsomaan, kuulemaan ja oppimaan. Arvaa mitä Mascha, oppiminen voi olla monipolvinen trokee. Joku havainnoi paikan päällä ja kuvaa, ja kotona kuvia katselleessaan vasta hokaa mistä oli kyse. Sitten hän menee kotitallille ja kokeilee, kenties onnistuu. Eikö se ole hieno homma? Onko vääränlaisten kuvien joutuminen INTERNETIIN todella niin suuri asia, että kieltolaki on ratkaisu? Ei kai? Jos minä saisin euron jokaisesta rumasta kuvasta tai tekstistä, joka minusta on netissä, olisin miljonääri. Silti ihmiset suhtautuvat minuun ihan kivasti ja antavat vielä töitäkin. ÄÄNEKKÄIMPIEN KIUKKUPUSSIEN RYHMÄ ON PIENI. Älkäämme kunnioittako heitä nostamalla heidät päättävään asemaan.
Kertokaa meille moukille mieluummin millaisia kommervenkkejä te huiput olette joutuneet hevostenne kanssa tekemään, jotta olette saaneet ne nousemaan huipulle. Kertokaa karmeimmat alhonne ja mitä sitten tapahtui. Inhimillistäkää itsenne, kertokaa miten homma oikeasti toimii. Miten joskus on vaan kerta kaikkiaan oltava kova voidakseen olla loppuvuoden pehmeä. Älkää sulkeko meitä harrastajia ulkopuolelle ja jättäkö tekemisiänne arvailun varaan.
Minulla ei ole varaa sanoa kellekään mitään. Olen lyönyt hevosta, vetänyt suusta ja ollut muutenkin huono. En tee sitä vuosittain, mutta näin on käynyt. Olen myös käyttänyt gramaaneja ja kannuksia. Ja voi veikkoset, onneksi en edes muista mitä kaikkea olen tehnyt 80-luvulla. Mutta olen oppinut ja ennen kaikkea haluan oppia yhä. Huippujen ylimielisyys ei auta siinä prosessissa yhtään. Kiitos ja kuulemiin.
Aamen! Sie olet ihan mahtava!!
kiitos! niin sieki!
Tämä se on vaikea juttu. Esiinnyin kuukausi sitten hevosineni Saksan suurimmassa hevoslehdessä Cavallossa. Kuvia otettiin yksi useampituntinen sessio meillä kotona toukokuussa. Toimittaja ja kuvaaja olivat kovin otettuja, kehuivat hevosia, niiden reaktiivisuutta avuille jne. Kysyivät missä olen oppinut ratsastamaan (no Kyralla tietenkin), kun ratsastan niin kauniisti. Kuvia varten ratsastin 6-vuotiasta suomenhevosta, joka on kevyt kädelle, mutta toisinaan painuu voimattomuuttaan vähän luotiviivan taakse. Koulutuomarina tiedän mitä pitäisi näyttää ja haluaisin sen sieltä kyllä pois, mutta aina se ei sieltä heti pääse – ei ehkä kuvaajan aikataulussa ainakaan. Kuvaaja minulle siinä sitten sanomaan, että ”älä huoli, yhtään huonommassa muodossa esitettyä kuvaa ei heillä lehteen paineta sillä heidän lukijakuntansa on väärälle kuolaintuntumalle allergista.” Siihen perään totesi myös, että he kyllä toimittajan kanssa ymmärtävät, ettei nuori, keskenkasvuinen hevonen voi aina olla joka kuvassa täydellinen.
Noihin lausuntoihin kiteytyy tämä koko sirkus. Keskustelu (koulu)ratsastuksesta on osittain vinoutunutta. Meillä on pro-hevonen-ryhmittymä, joka haluaa hevosten parasta. Ja sen lisäksi olla erittäin äänekkäästi ja painokkaasti oikeassa. Ja toisinaan myös ainoastaan oikeassa, minä ja mun kaverit, koska me ollaan viisaampia kuin muut.
Sitten meillä on toinen ryhmittymä, joka haluaa pärjätä kisoissa. Hyvä puoli on se, että tätä ryhmää ohjailee tuomareitten käyttäytyminen. Paha puoli on se, että tämä ryhmä ei osittain ole lukenut kouluratsastussääntöjä eikä siten tiedä mitä pitäisi esittää (ironista?). Viuhtovia etujalkoja ja ylipyöreitä kauloja? Aina on ruukattu pärjätä tällä sapluunalla, joten tällä mennään. Sitä minä näen täällä Saksassa läjäpäin vailla mitään järjenhäivää. Osa tuomareista sokeutuu asialle myös. Perspektiivi häviää.
Onneksi muutosta ja järkeä on jollain tasolla havaittavissa. Juuri 6-vuotiaiden hevosten MM:ien pikkufinaalissa suomalainen Yvonne Ö. sai erikseen kiitosta tyylikkäästä hevosen esittämisestä ja koulutuksesta (joka ei liioitellut mitään vaan oli perusteellisen tasalaatuista).
Mihin tässä kaikessa asettuu yksittäinen kuva? Mikä on median tai sosiaalisen median vastuu ihmisten mielikuvien muokkaamisessa, kouluttamisessa? Jälkimmäiselle ei voi asettaa mitään vastuuta luonnollisestikaan, sosiaalinen media on kuin liikahiivainen pullataikina, joka kohoilee ja pursuilee omia aikojaan eikä pysy missään raameissa. Ongelmaksi muodostunee se, ettei tämän päivän twitter-insta-face-mesettäjä lue sitä koulusääntövihkoa ehkä koskaan elämässään läpi. Eikä mitään muutakaan mikä vie aikaa enemmän kuin 5 sekuntia. Koska kiire ja minä. Eli ei opiskella. Sitten muodostetaan omat näkemykset näiden yksittäisten kuvien varaan. Mahdollisesti. Tai sitten vain ratsastellaan oman fiiliksen mukaan – mikä tuntuu persiessä pehmeämmältä, sillä mennään.
Ehkä tuo joku virallinen taho haluaisi, että julkaistaan enimmäkseen kuvia, joissa on korrekti sisältö – sellainen, jonka guru KK suosittelisi piirtyväksi jokaisen harrastajankin verkkokalvoille, malliksi ja esimerkiksi. Ehkä se joku toinen taho haluaisi päästä vähän jotakuta paheksumaan, koska eihän toki mitään keskilinjaa voi olla – se kisahevonen ei voi olla ratsastajaansa tyytyväinen eikä varsinkaan elämäänsä. (Groteskein esimerkki tästä on saksalainen ”kevyen koulun guru”, joka kieltää omia oppilaitaan kilpailemasta. Niin kuin se kilpaileminen tekisi hänen tyylistään jotenkin vähemmän kevyttä tai laadukasta? Vai haluaako hän vain systemaattisesti aliarvioida katsojia – ovat liian tyhmiä arvostamaan hänen nerokkuuttaan? Tiedä häntä.)
Olisiko tuo kuvauskielto sitten huonosti argumentoitu kasvatuksellinen vastuunkantoyritys? Tiedä häntä, kun en ole ollut paikalla, enkä voi toisen suulla puhua. Tiedossa kuitenkin on, että jonkin keskiväylän ryhmittymän agenda on yrittää tuoda leirejä lähemmäs toisiaan. Metodeissa lienee harkinnanvaraa.
Tuskin, mutta hienosti mietitty! Yleensä salailu/kuvaukielto herättä ainoastaan kysymyksiä. Niin nytkin.
PS. Sinne lehteen päätyi sitten lopulta kuva, jossa menen täyttä neliä eli kiitolaukkaa sillä suokilla pitkin laukkarataa. Oli ylämäessä eikä luotiviivan alla. 😉 (Kentältä otettuja kuvia en ole päässyt näkemäänkään.)
Miksi tekstissä korostetaan ja YLEISTETÄÄN huippuja ja heidän ylimielisyyttään? Tämähän ei pidä paikkaansa. Tekstissä on paljon hyviä pointteja, mutta täytyy muistaa, millaisessa maailmassa eletään. Ymmärrän täysin, miksei TD treenejä ole saanut kuvata – miksi siitä tehdään moinen haloo, on ainakin minulle kummallinen asia?
On myös tosiasia, että monen etenkin suomalaisen ratsastajan tai hevosurheilijan on otettava pää pois takamuksesta ja kohdattava hevosurheilu kaikkine rumuuksineen ja likaisine yksityiskohtineen. Kilpahevonen on kuin ralliauto, jota hoidetaan ja pidetään viimeiseen asti jaloillaan. Se ei aina ole kaunista tai jokaisen silmille sopivaa, se on urheilua. Monet, etenkin suomalaiset, ovat kauhistuneita kun hevonen ontuu tai sillä on jo tullut se yleinen kavioniveltulehdus. Nämä tekstissä puhutut ”ylimieliset huiput” pitävät ralliautoistaan huolen isolla koneistolla – ratsastajat, hoitajat, kengittäjät, eläinlääkärit, hierojat, kiropraktikot jne jne.. Pointtini on, että niistä ralliautoista pidetään äärettömän hyvää huolta, niitä ratsastetaan AINA huolellisesti ja hyvin, sekä ne hevoset saavat AINA kaiken tarvittavan hoidon – hinnalla millä hyvänsä.
Miksi kommentoin ja provosoidun? Ylimielisten huippujen työ ja panos on mittaamattoman arvokasta, joten jos heitä ei kuvata treeneissä, niin menkää kilpailuihin ja kuvatkaa siellä tai oikeastaan, katsokaa heidän suorituksensa omin silmin, ei linssin läpi.
Arvostelkaa kun olette valmistelleet hevosen arvokisoihin, useita kertoja tai pakkasista ja sateista huolimatta hoitaneet 30 hevosta. Arvostakaa ja kunnioittakaa niitä huippuja ja heidän työpanostaan, joka on meille kaikille tärkeä, ei vain ihmisille vaan koko lajille.
Kukkahattutädit. Ensin on opeteltava hoitamaan hevonen perusteellisesti, eikä vietävä sitä välittömästi lopetettavaksi kun se ontuu tai sillä pullamössöponilla on nyt kavioniveltulehdus. Hoidattakaa ne hevoset huolellisesti ja kohdatkaa sekin puoli kauniista, ihanasta lajistamme. Ei se pullamössöponi koskaan suorita 150cm GP rataa tai sitä 3-vuotta treenattua Kür -rataa.
Ylimieliset huiput jakavat oppejaan harrastajille. Harrastajille, jotka ovat valmiita sitoutumaan systeemeihin ja valmennuksiin, treeneihin ja tekemiseen. Siihen, että ne hevoset hoidetaan ja pidetään kunnossa. Niitä oppeja ei jaeta harrastajille, jotka pomppivat valmentajalta toiselle ja haukkuvat ja huutelevat perään.
Toivon, syvästi, että suomalainen hevosurheilu elpyy ja meistä olisi vastusta maailmalle. Toivon, että hevosurheilijat alkavat työskennellä enemmän yhdessä ja unohtavat katkeruutensa ja menisivät yhdessä kohti unelmia.
Miten se elpyy? Miksi kaikkien, jotka kommentoi, pitää olla itse kasvattajia ja kouluttajia? Ihan yhtä ikävästi sinä suhtaudut kukkiksiin kuin minä ylimielisiin. Uskon, että ylimielisyys on vain piilotettua ujoutta. Oppejaan voi jakaa kansalle jos osaa. Kaikki eivät osaa opettaa, vaikka itse olisivat kuinka taitavia. Myöskään moni ratsastaja ei näe maailmaa kokonaisuutena, vaan ainoastaan oman lajinsa ympärillä pyörivänä luuppina. Ulos kaapeista ja esiin, huiput! Don’t be shy!
Ja sitten on meitä, jotka eivät vaan tykkää olla kuvattavana. Käsittääkseni jokaisella on oikeus joko suostua kuvaukseen tai kieltää se. Oli tilanne mikä tahansa.
no joo, mutta mieti jos yleisurheilijat lähtis tohon?
Mun puolesta kuvatkaa vaan mun punoittavaa naamaa, epätäydellistä kroppaa ja irvistyksiä, mutta niin moni kuva kaivetaan tänä päivänä esiin nimenomaan virheiden kaiveluun ja niistä repostelemiseen, että ei, en anna kuvata omaa ratsastustani ilman lupaa kotioloissa. Kilpailuissa sitä ei voi edes kieltää ja olen vain kiitollinen kuvista, joskin todella toivon niiden päätyvän vain minun omaan harjoituspäiväkirjaani. Ihan varmasti itse karmeimmin ne virheeni sieltä näen, mutta pahoitan kyllä mieleni kun löydän itseni keskustelusta, jossa hevonen ”on vedetty kangella linkkuun ja kannus reijittää ihan just hevosen kyljen”.
Jotenkin kuvittelisin, että kuvauskammoiset eivät heti ensimmäisenä hakeudu siihen linssin eteen. Ja tokihan yksityistilaisuus on eri juttu kuin olympialaiset, näin kärjistettynä.
Käsi sydämelle Katja, kuka sinun ratsastusta haluaa kuvata tai katsoa oppimistarkoituksessa -tai no, muutenkaan? 😉
Kun sinua kuvataan ratsailla, kyseessä taitaa olla julkkiksen kuvalle tuoma viihdearvo. Ei ratsastukselliset ansiot. Leipäsi ei ole kiinni siitä että työstät alakaulaa pullauttavaa, takajalat tallissa ”tää on tamma” hevostasi. Vaikka useimmista lehtijutuista joku roponen taitaa tilillesi kilahtaa, niin ratsastus ei pääelinkeinosi ole.
Itseasiassa mitä kamalampi ratsastuskuva sinusta, sitä suurempi suosio blogillesi? Eikö tämä ole sellainen paikka missä käydään toteamassa ”ai kauhee, kuinka se kehtaa ;)”
Mutta sitten on ammattilaisia joiden elanto on kiinni mm. sinun tamman kaltaisten haastavien hevosten uudelleen ja jatkokoulutuksesta. Ei niistä tilanteista nättejä kuvia saa, eikä mitään mistä kukaan amatööri voisi ottaa oppia tai johon kannattaisi samaistua. Ei huonosti ratsastettujen hevosten tai rakennehirviöiden liikkumista ja liikemekaniikkaa kannata tavoitella.
Näille todellisille ratsastuksen ammattilaisille jotka nousevat hevosen kuin hevosen selkään tekemään meille tädeille parempia ratsuja on suotava työrauha ja ne kamerat ja kännykät pidetään taskussa, ettei käy niin että jatkossa julkisuudessa on vain Katjojen ratsastuskuvia ja ammattilaiset, ne joiden osaamisessa olisi jotain apinoitavaa, treenaavat suljettujen ovien takana.
Jos et käy kysymässä ratsastajalta saako kuvata, säästä kalustoasi äläkä kuvaa. Ei ne sinun otokset niin merkityksellisiä ole, että maailma jotain menettää, jos et räpsyjäsi ota ja jaa.
huh, kylmää kyytiä.
”Eikö tämä ole sellainen paikka missä käydään toteamassa ”ai kauhee, kuinka se kehtaa ;)””
Ei ole. Ei todellakaan ole.
Itse asiaan, ei TDF:n avointen ovien päivä kait ollut luonteeltaan mikään pilattujen hevosraukkojen uudelleenkoulutustilaisuus vaan nimensä mukaisesti kaikille avoin mahdollisuus tutustua kouluratsastukseen. Kuvauskielto oli siksi aika erikoinen juttu.
Mun mielestä tuollainen nimimerkin suojasta huuteleminen on melko lapsellista. Ihmisillä on erilaisia mielipiteitä, toiset ovat jyrkempiä kuin toiset, eikä kaikkien ulosannista voi pitää, mutta nimimerkki yhdistettynä erittäin varmoihin ja ehdottomiin mielipiteisiin toisen ihmisen ratsastamisesta ja hevosesta on raukkamaista. Katja sanoo blogissaan välillä aika suoraankin, mutta hän tekee sen omalla nimellään, ja arvostan sitä. Sen sijaan on vaikea arvostaa sellaisia lausuntoja, joita edes niiden antaja ei viitsi allekirjoittaa. Ja hei, nimimerkillä (mutta sentään omalla kuvalla) minäkin, mutta enpä tässä olekaan arvioimassa ketään ratsastajana tai hevosenomistajana. Jos nimimerkki Kuvaaja uskaltautuu paljastamaan oman nimensä, ja toivoo minunkin niin tekevän, toki teen sen!
Kuvata ei saa kun urheilen – olkoon laji mikä tahansa Ratsastusta joskus pakko niin näkee omat virheet mutta pari kertaa vuodessa riittää, sillä muuten itkisin kaikki illat kun katson kuvista vain kaksoisleukaani. Hyvän kuvan saamiseen ei tarvita edes välttis kovin hyvää ratsastajaa vaan miljoona kuvaa joista sitten löytyy se yksi jossa täydellinen hetki on kestänyt yhden sekunnin. Mun valmennusta kuvaaminen häiritsee vaikka kuvaisi ns itse eli olen kameran laittanut itse kuvaamaan. Olen niin huono rentoutuu välillä että valmennuksen kuunteluoppilaat tekisi mieli ajaa kentänlaidalta pois – en tietenkään aja sillä minun pitää oppia olla välttämättä niistä katseista. Tietenkin näen katsojien ajatuskuplat ”eikö tuo vieläkään osaa”. Minun pikkuinen kirppu joka aloitti ratsastuksen niin on huomannut miten hevosen kaula ”pitäisi” olla… En tiedä miten selittäisi mikä on oikein ja mikä väärin….
Jokaiselle oma kuva on se tärkein. Ja kaikki luulevat että muut katsovat juuri sinua. Oikeastihan se ei mene niin. Meidän tallilla on onneksi niin kannustava ilmapiiri ettei kuvaamiset paljoa hetkauta.
Sen sijaan olen aivan SUPERKIINNOSTUNUT siitä mitä HEVONEN minusta ajattelee. ”että tommoinen jäykkis tädinpötkylä, no muisti se ainakin kiittää” tjsp. Ja perinteisesti hevoset eivät juuri mitään ajattele kuvista, ei edes niistä joissa hikipunainen tädinrohjo on yrittävinään jotain.
Mitäköhän näiden kaikista narsistisimmin kuviin suhtautuvien ihmisten hevoset ajattelevat niistä…? =D Haluan tietää. Milloin saamme paremman näkymän hevosen ajatteluun? Että saataisiin kuva-ahdistujillekin muuta ajateltavaa.
Sanoppa se!
Syy siihen, miksi näitä valmennuksia ei saa kuvata tai pidetään suljetuin ovin, on se, että ne halutaan pitää valmennustilaisuuksina, ei esittelytilaisuuksina. Suurin osa niistä osallistujista myy jotain, jos ei hevosiaan niin itseään. Ei kukaan itsensä ratsuttamisella elättävä halua yleisötilaisuudessa lähteä jyystämään niitä kaikkein kamalampia ratsastuksellisia ongelmia, varsinkaan kun jälkeinpäin keskustelupalstoilla leviää kuvat vinosta istunnastasi, huonosta ryhdistä tai video siitä kun se myyntihevonen rikkoo sarjavaihdot tai näyttää hirveltä uutta asiaa opeteltaessa ja joudut napauttamaan sitä kannuksella. Se nakertaa uskottavuutta pyytää ratsutuksesta 900e/kk tai myyntihevosesta 50 000e.
Kyseisessä tilanteessa ero normaaliin valmennukseen on siinä, että TDF erikseen kutsui ihmiset katsomaan tilaisuutta avoimuuden nimissä. Tällöin mielestäni ei voida kuvaamista kieltää.
Tuon tason ratsukoilla ja valmentajilla ei mielestäni voi myöskään olla ongelmaa kuvattavana olemisen kannalta, varsinkaan tapahtumassa jolla haetaan näkyvyyttä. Tällöin tehtävät pitää suunnitella niin, että mihin tahansa ratkaisuun ratsukko tuleekaan tehtävää tehdessään, se pitää pystyä näyttämään myös suurelle yleisölle. Mikäli näin ei ole, on metodeissa jotain vikaa, ja jos hevonen on hetkittäin kuolaimen alla tai ratsastaja joutuu käyttämään isompaa apua joka näyttää rumalta ulos, on valmentajan pystyttävä perustelemaan yleisölle, että hevosilla ei voima vielä riitä tekemään tätä puhtaasti sa siksi me harjoitellaan, tai mieluummin kerran iso apu joka mener menee läpi ja jatkossa sitten herkemmin, kuin että koko ajan vähän turhan kovaa vetoa/jalkaa kun hevonen ei ole kunnolla avuilla.
Jos sanotaan että tulkaa katsomaan kun me treenataan, ei mielestäni voi myöskään vetää takaisin ja sanoa että nyt hyshys ja tästä ei infoa ulkomaailmaan. Tämä tapahtunut on nyt vaan paskaa peeärrää. Huippu-urheilijan tulee kestää myös se negatiivinen paine mikä mediasta ja somesta tulee. Menestys tuo aina näkyvyyttä ja sitä harvoin pystyy täysin hallitsemaan. Jos julkinen esiintyminen tuo suorituspaineita, ei voi tähdätä lajin huipulle vaan pitää tyytyä harjoittelemaan kotona.
asia selvä.
Katjalle halaus, ja kiitos mietteistä, kysymyksistä, tokaisuista jne! Ja kommenttien jättäneille kiitos myös asian vääntelemisestä niin, että joutuu itsekin vähän ajattelemaan sinne tänne… mikä on totuus missäkin… ja kenelle… ja kuka minä olen sanomaan… miten hyvin lakaisen oman eteiseni ennen kuin rupean toisten eteistä moittimaan… Tsemppiä kaikille, ja hevosillekin! 🙂
kiitoskiitoskiitos <3
Hämmentävintä mun mielestä on se, että tässä keskustelussa on kokonaan unohdettu se olennainen eli mikä sen valokuvaamisen funktio oikeastaan onkaan? No, valokuvaamista harrastavana voin omalta kohdalta sanoa, että kuvaan ratsukoita ennen kaikkea siksi, että se on kivaa. 😉 Aiemmin on tullut kuvattua pelkästään estehyppyjä, ja homma on ollut aina ihanan positiivista ja humoristista. Jos oon saanu hyvän kuvan, siitä ovat aina iloinneet itseni lisäksi myös kuvattu ratsastaja sukulaisineen ja ystävineen ja jokunen kerta voin vaikka vannoa, että se kuvattu ratsukin on maireana hymyssäsuin myhäillyt kuvaa katsellessaan (tai saattoi se johtua siitä porkkanastakin joka hepalle annettiin). Myös epäonnistumisen hetkistä napatut otokset ovat jälkeenpäin saattaneet hymyilyttää.
Itsekin esteitä kisanneena oon aina ollut superonnellinen jos on ollut kuvaaja jossain (oli se sitten vaikka kotitreeneissä) ja saan nähdä kuvia suorituksistamme. Sillä minulle neurologista sairautta potevalle muistiongelmaiselle ne kuvat ovat ennen kaikkea MUISTOJA elämän hyvistä hetkistä. Rakkaita muistoja, joita katsellessa jaksaa sitten taas rämpiä eteenpäin synkissä pohjamudissa (joita mulla ainakin riittää).
Nyt ekaa kertaa oon perehtynyt vähän kouluratsastuksen maailmaan ja käynyt muutamissa kisoissa kuvaamassa. Se on yllättäen vaikeampaa touhua, kuin esteillä (jossa riittää että saa otoksen liitovaiheessa, jossa melkein jokainen ratsastaja kykkii siinä samassa asennossa suu ammollaan). Koulukisoja on ollut hauska kuvata ja kuvia pitää napsia paljon, mikäli haluaa edes yhden ns onnistuneen otoksen saada. Ja voin sanoa, että vaikka kuinka taitava ratsukko ja gp-ratsu ja paljon blingblingiä, niin ihan jokaisesta ratsukosta saa otettua myös kasoittain ns huonoja kuvia, joissa ponin pää on sekunnin murto-osan ajan luotiviivan alla tai ratsastajan kannus näyttää työntyvän karvaooppelin kylkeen hirmuisella voimalla.
Nämä kaikki ovat kuitenkin kuvauksellisia hienosäätöä vaativia seikkoja, ja jotenkin silmälappumaisesti olen aina kuvitellut, että aikuiset ihmiset tajuaisivat sen. Uskoisin, että 99%:sesti kuvaajat haluavat saada mahdollisimman onnistuneen otoksen kuvattavasta kohteestaan. Minäkin julkaisen vain ne onnistuneet kuvat, toivoen, että kuvattu objekti ilahtuisi lopputuloksesta ja saisi siitä itselleen ihanan MUISTON elämästään. 🙂
Siksi en siis lainkaan ymmärrä tätä koko keskustelua asiasta… Kun mulle valokuvaus on rakas harrastus ja valokuvat rakkaita muistoja eletystä elämästä. <3
Olen samaa mieltä, että TDF kuvauskielto on naurettava, ja vielä edeltäneen kommentin perusteluihin täytyy sanoa, että oikeasti jos yksi tilannekuva laskisi 50k hepan hintaa niin sitten on sellainen asiakas joka ei hirveästi ymmärrä asioista… sen hintaluokan hepat kun myydään kisasuoritusten ja videoiden pohjalta, niin eipä siinä yksi kuva jostain klinikasta paljoa tunnu missään.
Mutta oli minulla ihan omaakin asiaa:
Kuvaan itse estekisoja ja kisaan. Esteratsastajat ovat rennompaa sakkia, radalla kun voi sattua mitä vaan. En ole vielä sellaisissa estekisoissa ollut, jossa ei olisi ratsastajia pudonnut, tai koko este rytissyt kumoon. Ilmeet kuvissa saattaa olla epäedustavia, mutta kuuluu lajiin ettei ehdi miettiä semmoisia. En julkaise kuvagalleriassa ehdoin tahdoin ”rumia” ratsastuskuvia, mutta kyllä putoamisia yms. joista saattaa kuitenkin olla sitten kiva että on se muisto. Valokuvaajana olen 110% kuvattavan puolella. Niiden ei niin täydellisten kuvien viesti on muistuttaa kaikkia meitä siitä, ettei se ole niin helppoa.
Mutta viime viikolla tietoisuuteeni tuli erittäin häiritsevä asia. Nimittäin eräs valokuvaaja käy kilpailuissa kuvaamassa ratsukoita. Sen jälkeen hän on tehnyt kansioita galleriaansa aiheesta ”kärsiviä hevosia” tai muuta vastaavaa ja laittanut sitten sinne kuvia hevosista joita ”ratsastetaan niin, että ne kokevat kipua” ja ties mitä. Konseptiin liittyy myös aiheeseen liittyvä postausketju hötönetissä, jossa sitten ratsastajien väärinkäytöksiä paheksutaan (tällä hetkellä on SeaHorse Weekin jälkimaininkina taas kunnon paskamyrskyä raipankäytöstä). Ja kuvissa on ihan tavallisia estehevosia jotka korskuvat kuumana ja sieraimet ymmyrkäisenä, suusta saattaa tulla vaahtoa jopa! Ja heppa saattaa olla niin eteen menossa että on kaula kyllä luotiviivan takana, isosti kun pidätetään. Jotkut taas nostaa turvan kohti taivasta estettä lähestyessä, sehän vasta kauhealta näyttääkin! No näyttäähän se hevosen ilme sitten hurjalta mutta on ihan eri asia kuin että hevonen vääntelehtisi tuskasta.
Kuulin tästä tuttavalta, joka epäili nähneensä hevoseni kuvan tällaisessa galleriassa. Hevoseni mukamas näytti kärsivältä ja ratsastukseni oli mukamas rääkkäystä, koska hevosen suu oli _hieman raollaan_ kuvassa. 😀 Että juu… ja tavalliset nivelet suussa. Huvittavaa on se, että olen jokaisesta kisasta ja estetreeneistä julkaissut videot blogissani ja niistä sadat ihmiset käyvät katsomassa, kuinka tyytyväisenä hevoseni hyppää ja miltä ratsastukseni näyttää. Juuri sen takia että videot ovat netissä, minua lähinnä huvitti mahdollinen pääsymme tällaiseen galleriaan koska valheellisempaa ei voisi olla, mutta niillä joilla ehkä ei ole videoita blogissa, ei varmaan naurattaisi. Eikä minuakaan enää asia niin paljoa huvittanut kun näin tämän uusimman keskustelun ja tajusin miten vinksahtaneita osa keskusteluporukasta on.
Eli siis nyt on liikkeellä tällainen kettutyttöaktivistikuvaaja, joka on ottanut asiakseen esittää valikoitua materiaalia, jonka tehtävä on tukea hänen väitettään siitä, että hevosia kohdellaan väärin. En tiedä millä mandaatilla hän liikkuu, ratsastaako itse edes ollenkaan. Mutta tämmöistä MV-lehden tyylistä ”kuvajournalismia” hän ilmeisesti tuottaa. Minulle asia oli uusi, mutta ilmeisesti tätä on jatkunut pidempään. En tiedä onko nimekkäitä ratsastajia joutunut jo maalitauluksi, mutta lienee vain ajan kysymys. Ainakin aiempi keskustelu, jonka yhteydessä minun hevosen kuva mahdollisesti oli poimittu, oli mennyt niin törkeäksi, että oli poistettu. Tätä tarinaa vasten ymmärrän tuon kuvauskiellon, vaikka oikeasti pitäisi mennä sylttytehtaalle eikä kieltää taviksia ottamasta kuvia idoleistaan jne.
sekopäitä löytyy aina. eri juttu on annetaanko niiden hallita. (vrt. Donald Trump)