Miten joku voi olla noin ihana? Kysyy Pullukka, tietty.

Vielä on Pullukka sairaUslomalla. Miksi se on nykyään sairausloma? Mikä sairaslomassa on vikana? No oli miten oli, rouvan kuume on laskenut. Keksin myös millä keitoksilla saan ruuat vatsaan asti ja se on arvatenkin ollut merkittävä tekijä paranemisprosessissa. Tilanne on muuttunut siten, että aivan ihmeellinen MAITOSÄILIÖ on lähtenyt liikkumaan varsinaisesta tissistä keskemmälle mahaa. Se on todella hälyyttävän näköinen, mutta ei kuulemma ole kuolemaksi. Siitä toki kertoo sekin, että tamma on ihan okei fiiliksellä, syö, kakkaa ja pierupukittaa juoksuttaessa. Seuraava askel nimittäin onkin ronski liikunta. Suihkuttelemalla ja lypsämällä olen saanut lähinnä maidot omalle naamalleni (kauneushoitoa?) ja hirveän hien, mutta en muuta. Säännöissä lukee, että rivakalla hölkällä tissistä alkaa väkisinkin tursua ylimääräistä ulos. Niinpä pistin emännän narun päähän ja komensin liikkeelle. Uusi maneesi kirvoittaa paitsi kokeilemaan juoksutusliinan pituutta, myös juoksuttajan sekoilukestävyyttä. Rouva pinkoi kylki maassa aivan hurjaa kyytiä ja tosiaan ne kuuluisat pierupukit siihen päälle. Oli ns. liikkumisen iloa, josta usein puhutaan toiveikkaasti. Yritin siinä väijyä, että suihkuuko masun alta, mutta ei siinä haipakassa mitään nähnyt. Lapanen kädessäni veti äärirajoilla, jotta Pullukka ylipäänsä pysyi narun päässä.

Liikuttavaa on tietysti se, että minä voivottelen hänen tilaansa kovasti ja hän ottaa kaiken vastaan ilolla. Pullukan mielestä on ihanaa olla raukka, koska silloin saa paljon rakkautta. Ihan uskomatonta, että jopa sulfan pruuttaaminen suoraan käkättimeen onnistui ns. rakkauden avulla. Ei mitään riimuja ja naruja, sekoilen niiden kanssa kumminkin. Rakkauden hevonen läplätti huuliaan, että yök, taasko sitä kirpeää tahnaa tulee, mutta otti silti, koska Katja on niin ihana. Eihän siihen muuta syytä voi olla, eihän. Kymmenisen putkellista tuuttasin suuhun ja hän otti kaiken vastaan kuin ansiokas perheenäiti. Sitten rapsuttelin häntä harjamarrosta ja hän rapsutteli vastapainoksi minua fleecestä. Jotenkin rakkaus vaan oli siinä hetkessä ihan huipussaan. On ihan sairasta tajuta miten paljon rakastaa omaa hevostaan, kun se antaa tehdä itselleen vaikka mitä, koska luottaa, että Katja hoitaa hommat, ei tartte panikoida. Meinasi vierähtää kyynel.

Olen koko prosessin ajan kertonut Pullukalle missä mennään. Näin siksi, että en voi koskaan olla varma mitä se ymmärtää vai ymmärtääkö mitään (”mikä tippus, vai tippusko mikähän” – Nyhjää tyhjästä, Martti Suosalo). Yhdessä me hoidamme homman kuntoon ja jatkamme valitsemallamme rakkauden tiellä. On ne maastolenkki, peräänanto ja 120 okserikin kivoja asioita, mutta ei mikään vedä vertoja sille, kun tuijottaa omaa hevostaan suoraan silmään (molempiin ei voi samaan aikaan), ja se tuijottaa takaisin. Hymyillen.