Muistan kuinka nuorena ihmettelin miten yhdellä tallikaverilla oli SEKÄ poikaystävä ETTÄ oma hevonen. En voinut käsittää miten jollain voi olla niin uskomaton tuuri. Olin täysin varma, että sillä tytöllä ei ollut ikinä mitään ongelmia. Olihan hänellä kaikkea! Itselläni ei juuri poikaystäviä siinä vaiheessa ollut, olin laiha ja ulkonäöllisesti kaiketi epäkiehtova. Persoonallisuuteni ei myöskään ollut vielä ns. puhjennut kukkaan. Tuskin se toisaalta miesmetsällä on liiemmin auttanut. Hevosta sain siihen elämänaikaan odotella vielä pitkälti toistakymmentä vuotta.

Nykyään olen onneksi hieman viisaampi. Ymmärrän, että jokaisella ihmisellä on tämänsä, kukaan ei ole ongelmista vapaa. Ei edes kaikkein rikkain ja kaikkein lahjakkain. Edes se, jolla on poikaystävä. Kaikki tekevät valintoja. Silti kuuntelen usein ikäisiäni ihmisiä, jotka paljastavat kehittymättömyytensä narisemalla kateuden värittämiä tarinoita ympäröivistä ihmisistä. Se on tiedättekö paskaa se.

Kysyin tyttäreltäni yhtenä päivänä onko hän kateellinen jollekin. Teineillähän on toisinaan tapana vertailla itseään muihin ja harvemmin huonompiin. Lapseni myönsi toisinaan kokevansa pientä kateutta, mutta pääsee aina kuulemma sen yli. Se oli kiva kuulla. Meidän tallilla on nimittäin kaksi kummallisen lahjakasta nuorta ratsastajaa. Molemmat ovat melko hiljaisia tyttöjä, eivät pidä meteliä itsestään. Molempien ratsastus on eleetöntä ja toimivaa. Molemmat niittävät ruusukkeita lähes jokaisesta kilpailusta. Naamat hehkuen he matkaavat kisoista toisiin. On totta, että nämä tytöt ovat saaneet vanhemmiltaan huikean mahdollisuuden treenata joka päivä hyvällä hevosella, mutta on siinä myös oma hommansa. Rohkenen arvella, että muu sosiaalinen elämä hieman kärsii, jos sitä on ollutkaan. Koulun jälkeinen hengailu jää varmasti minimiin, jopa läksyt saattavat hoitua lennossa. Se on valinta. Tytöt ovat valinneet hevoset, ja juuri nyt se menee kaiken ohi.

Kysyin tyttäreltäni olisiko hän valmis moiseen ruljanssiin, jos minulla olisi rahaa kustantaa kunnon kisahässäkkä. Hän ei ollut lainkaan varma. Hän huomasi, kuinka arvokasta voi olla myös tavallinen elämä. Hän rakastaa hevosia ja kisaamista yli kaiken, mutta myös kaikkea muuta elämässä. Se on hyvä, sillä ilman lottopottia hänen elämänsä jääkin ihan tavalliseksi.

Jos joku voittaa jatkuvasti kisoja, hän on todennäköisesti paitsi treenannut todella kovaa, myös päättänyt, että tämä on hänen juttunsa. Mukaan kuuluu myös tippa onnea, sillä hevosten kanssa sattuu yhtä ja toista. Onnea myös siinä, että on sattunut törmäämään juuri sopivaan hevoseen, jonka kyvyt antavat mahdollisuuden kehittyä. Sitä ei aina saa edes rahalla. Vain todella päättäväinen ja ahkera ihminen pääsee pitkälle. Ei onnekas, rikas ja isot kyynärpäät omaava. Toki ominaisuuksiin voivat kuulua nuokin elementit, mutta ei pakosti. Uskokaa kun sanon, että paskapäille käy aina huonosti, ei sitä tarvitse edes toivoa. Maailma hoitaa sen puolen. Miksi siis tuhlaisimme energiaa muiden soimaamiseen? Jos joku ansaitsee rangaistuksen, hän sen saa. Riippumatta sinusta tai minusta.

(Epilogi: Kerran katselin televisiosta yhtä nuorta urheilijanaista, joka oli sairaan kaunis, maailmanmestari lajissaan, ja käsipuolessa ihana mies. Haastattelussa nainen vaikutti superhauskalta ja fiksulta. Olin ihan että mene kotiis, senkin liian täydellinen ihminen. Sitten kuulin, että hänellä on krooninen haavainen paksusuolen tulehdus. Annoin anteeksi kaiken täydellisyyden.)