Taisi olla alkuviikkoa, kun nujersin itseni väittämällä, että olen huonoista huonoin ratsastaja. Olin väärässä. En ole. Kun Hilpan selkään kiipesi ammatti-ihminen, valkeni, että eipä kulje heppa hänelläkään. Olimme äimänä. Mikä häntä vaivaa? Siis hevosta. Ei ontumaa, ei näkyvää syytä. Päätämme vaihtaa satulan estesatulaan. Siinä käytetään karvaa välimateriaalina, se on miellyttävä. No kas: hevonen alkoikin kulkea. Ja nyt painottaisin paria asiaa: 1) Hilppa täytti juuri 6v. Se on hevosen iässä aika vähän. Koko eläin voi vielä muokkautua, ja 2) vaikka koulusatula sovitettiin KUUKAUSI SITTEN KAHDEN ammattilaisen toimesta (Hipposport.fi), ynnä tietokoneohjelmalla paineet tutkien, se ei ole enää sopiva. Näin se vaan on!
Satulaongelmat saattavat aiheuttaa ihmiselle vaikka mitä harmaista hiuksista kuperoosaan, mutta jos hevonen ei kulje ja kaikki muut asiat ovat kunnossa, syy saattaa hyvinkin olla satulassa. Kaikki hevoset eivät reagoi yhtä voimakkaasti epäsopivaan penkkiin, mutta meidän pirpana reagoi. Se ei vaan yksinkertaisesti kulje. Moiseen tilanteeseen saattaa joutua ratsastustunnillakin, ja silloin ollaankin kinkkisen asian äärellä: miten ihmeessä kysyn ammattilaiselta, että onkohan tämä satula ihan okei tälle? Vastauksena voi saada vähättelyä osakseen. Se ei ole kivaa, mutta onpahan yritetty vaikuttaa asiaan. Satulansovitus on nimittäin kinkkistä hommaa, eikä siihen kykene jokainen pystymetsäläinen, eikä edes jokainen ratsastuksenopettaja. Se on ammatti, ja siihen koulutetaan ihmisiä!
Joskus voi käydä niin, että satula vaikuttaa alkuun ihan okeilta, mutta ajan mittaa se valuu/ajautuu asentoon, joka ei ole enää kellekään hyvä. Silloin siitä on hankkiuduttava eroon, vaikka kuinka olisi kiva penkki. Ethän itse kengitäkään hevostasi? Niinpä.
Toinen juttu, minkä kohdalla porukka näyttää säästävän vähän liikaa on hampaiden raspaus. Hevosen hampaat pitää raspata ainakin kerran vuodessa, mieluummin kaksi. Näin vääränlaista purentaa ei pääse ilmenemään ja mahdolliset hankaumat spotataan heti. Esimerkki: silloin, kun Hilppaa oli vaikea ratsastaa vasemmalle, sen vasemmassa suupieli/poskessa oli pientä hankaumaa. Tunsin piston sydämessäni. Lopulta asia ratkesi, kun selvitettiin ontumatutkimuksen avulla missä mennään. Kinnerpatin alut vihottelivat ja vaikuttivat ristiin etusen hankkariin, joka selitti vinouden. Hupsista, saatana. Hevonen on niin monimutkainen palapeli! Kannattaa opetella olemaan aina kuulolla, eikä niin kuin vanhan liiton opettajat huusivat: POTKASE SITÄ. Joskus sitä joutuu jalalla hieman kumauttamaan juu, mutta silloin yleensä haetaan huomiota ja skarppaamista, ei pakotusta asentoon, joka ei luonnistu.
Fakta on se, että JOKAISESTA hevosesta löytyy jotain sanomista, kun oikein kaivetaan. Jos ei juuri tänään, niin eilen tai huomenna. Täydellistä eläintä ei olekaan! Ja ihmisiä vielä vähemmän.
Iloa harrastamiseen!
Viimeisimmät kommentit