Tässä kaikki oli vielä ihanasti.

No juu, näin siinä kuulkaa kävi! Vaan palataanpa ajassa hieman taaksepäin.

Menin eilen ilta myöhäsellä tallille. Arvelin, että joku siellä vielä on, joka voisi heittää minut laitumille, jotka ovat muutaman kilsan päässä. Olin kaavaillut, että kävelen Hilpan kanssa takaisin, molemmat omilla jaloilla. Mukaan meinasin ottaa suitset ja liinan.

Ilta oli mukava, ei liian kuuma. Tallikaveri heitti minut laitumen kupeeseen ja huikkasi vielä, että pärjäätkö yksin. “Juu, ei tässä mitään!” huikkasin, vaan vähänpä tiesin.

“Ai moi! Hei jengi, Katja on täällä!”

Laitumelle kävellessäni ilahdutti kovasti se, että koko kolmen hevosen lauma oli kerääntynyt laitumen etuosaan, joten kiinniotto oli helppoa. Köytinkin Hilpan siitä hetimiten. Hän oli lannistuneen näköinen, mutta tyytyi osaansa. Mentiin siinä yksissä tuumin portille, ja suikkasin portin nopeasti kiinni ennen kun nuoriso tulee perään. No, se oli turha liike.

Käveltiin Hilpan kanssa kai kuusi askelta, kunnes takaa kuului NAPS,  ja nuoriso päästi itsensä vapaaksi. Täysin rennosti herrasväki katkaisi sähköaidan ja otti pari tolppaakin maihin. Meinasin hätääntyä, kunnes muistin, että sehän ei muuten auta. Mieti, Katja, mieti! Käänsin Hilpan siitä takaisin laidunta kohti, koska kaavailin nuorisohölmöläisten tulevan perässä. Ihan saman tien näin ei käynyt, joten soitin Opelle, että tuus auttaan. Hän kommentoi, että tulee hevosauton kanssa, otetaan koko porukka kerralla.

Yksi kiinni, kaksi livohkassa.

Kaksi kiinni. Vyyhti.

Katja, voitko raapia mua.

Asia selvä. Nyt tehtäväni olikin sitten pitää nuorison edustajat (kaksi nelivuotiasta) pois tieltä, siis TIELTÄ. Sehän siinä melko vieressä kulkee, ja niin kuin aina maaseudulla, niillä ajetaan LUJAA. Jollei autolla, niin pyörällä. Aloin siis ohjailla sakkia kohti laidunta. Se onnistuikin, mutta niin, että Hilpan kanssa käveltiin sävyisästi peräkanaa, ja hölmöläiset kohta perässä, tuhatta ja sataa. Hilppa siinä meinasi myös kimpaantua, mutta sain kun sainkin pideltyä sen hyppysissäni. Sitten nuorisolaiset kerääntyivät minun ympärlleni. Hyvä, sillä rapsuttelemalla sain ne norkoilemaan kimpussani siihen asti, kunnes ratsuväki saapui. Ratsuväen mukana tuli myös pari odotettua apukättä, mm. yksi 6-vuotias, joka suuttui, kun ei saanut taluttaa tempoilevaa nelivuotiasta. Selvää ainesta suuriin tekoihin!

Höh.

Kun koko remmi oli kiinni, he astelivat possujunassa autoon ja olivat kilttejä kuin herran enkelit. Vapaus on ihanaa, mutta vain vartin. Sitten tulee kaveria ja ojennettua ruokaa ikävä.

Jäi se kävelylenkki sitten väliin.

HUOMHUOMHUOM! Ensi kuun alusta Kavioliiton osoite on kavioliitossa.fi! Sinne siis!