Ollaan kovia! kuva: Riikka Pahkala

Kaikkihan me tiedetään, että harrastuspiireissä aina juorutaan selän takana. Toisaalta, tarkkoja kun ollaan, niin ihan joka paikassa juorutaan. Jotkut ovat kiinnostuneempia juoruilusta kuin toiset. Kirkaskruunuisimmat meistä paheksuvat moista ja juoruilevat heti perään. Viheliäisimmät pukevat juorun empatian kaapuun. Sellaisia me olemme, ihmiset. Jostain syystä vielä etenkin naiset. Aikanaan olin töissä hyvinkin naisvaltaisessa työpaikassa tehtaalla. Työnjohtajat olivat miehiä (!) ja duunarit naisia. Voitte vain kuvitella millaista tarina ukoista kertoiltiin. Ukkoparat eivät tienneet asiasta mitään.

Kummallisimpia juoruilun lajeja on kuitenkin selän takana kehumiset. Ei siitä ole kovinkaan kauaa, kun kuulin kahden ammattilaisen kommentoivan joidenkin ratsukoiden kehittyneen hienosti. Puhuttiin ihan yksityiskohtia myöten, oltiin kovin tyytyväisiä. Myöhemmin kävi ilmi, että itse ratsukoille oli annettu vain kommentti “hyvä”. Herran tähden, onko pelko päähän nousemisesta niin konkreettinen, ettei kehuakaan voi päin naamaa? Kannattaisiko kokeilla miten taitavia näistä oppilaista tuleekaan, jos niitä ihan tosissaan kehuu?

Mikä sitten estää reippaan kehumisen? Epäilen historian liittyvän asiaan. Männä vuosina valmennus oli kovaa, ja sen annettiin kuulua. Kehuja sai, jos voitti olympialaiset, mutta silloinkin vain sen yhden päivän. Korostettiin, kuinka kovaa työtä pitää tehdä voitoista huolimatta. No ei kai se ole kellekään epäselvää? Pitääkö sitäkin jauhaa, että sateessakin pitää työskennellä? Mikä ihmeen tarve on alleviivata kaiken kovuutta? Sehän on mielikuva. Jos on sellainen olo, että saakelin kun on kovaa, niin varmasti onkin.

Jääkiekossa oli aikanaan valmentaja, jonka nimi oli Jurzinov. Hänen taktiikkansa oli nöyryyttää ja haukkua pelaajat oikein kunnolla. Hänen mukaansa sieltä kuoriutuu sitten timantteja. Varmaan aika pieni määrä timantteja hällä, toki saattoivat olla sitäkin kovempia. Nyt kun katsotaan nyt esim. Susijengin treenaamista, kaiken lähtökohta on se, että fiilis on ylöspäin ja eteenpäin ja hyvillä mielin. Dettmanin ajatus on, että paskaa tulee pyytämättäkin, sitä ei tarvitse korostaa ollenkaan. Ja kas, Susijengipä onkin noussut aivan ihmeelliseksi yllättäjäksi.

Haukkuminen on kieltämättä kovin helppoa. Vikoja löytyy aina. Ehdotankin, että kaivetaan itsestämme esiin se salapoliisi, joka löytää myönteiset puolet, ja kertoo ne ääneen. En usko, että kukaan tulee valittamaan perästäpäin. Aion aloittaa itsestäni, koska kuulen kehuja ihan liian vähän omaan makuuni. Olen edistynyt Hilpan kanssa hienosti! Eilen nostettiin oikea laukka käynnistä ja vasenkin melkein. Olen taitava! Ja Hilppa vasta onkin.