Jos et ole vielä kuunnellut viimeisintä Kavioliitossa-podcastia, mene heti. Siellä avaamme keskustelun “kootuista selityksistä”. Se saattaa olla loputon suo, mutta olkoon. Asia nyt vaan on niin, että kaikki muut, paitsi GP-tason kouluratsastajat, keksivät tekosyitä ratsastukselleen. Ok, ei ole pakko olla GP-tasolla, mutta sinne pyrkivä kumminkin. Luin viime viikon Hevosurheilusta Sara Lehtilä -nimisestä nuoresta kyvystä, ja voi taivas, mikä asenne! Jos on jo tuon ikäisenä (26) juristi ja viittä (kahta) vaille kouluratsastuksen kermaa, en usko, että hän on koskaan jättänyt kulmaa ratsastamatta. Henkisesti tai fyysisesti.

Syvälle kulmiin, Nanook! kuva: Karo Pihlström

Niin, kulmat! Niistä on hyvä aloittaa. Kulmiin ratsastaminen on niin pirullisen ärsyttävää. Ei siksi, että ne olisivat jotenkin vaikeita, mutta kun niitä tulee koko ajan. Ja kun se hevonen kumminkin menee siitä kääntämättäkin. Hilpan kanssa me ei saada nyt kulmia harrastaakaan, joten AINA VOI VEDOTA TOIPILUUTEEN. Siihen ei kukaan voi väittää vastaan. Saat rauhassa mennä pelkkiä kaarevia uria ja kaikki on koko ajan ihan okei. Suoraan sanoen alan jo hieman kaivata kulmia! Onko se sitten myös niin, että kun hevosta ei saa kulmiin kirveelläkään, sinne tekisi mieli ratsastaa, mutta kun se menee sinne ihan okei, en jaksa edes ryhtyä? Nyt tullaankin oleelliseen kysymykseen: jos RATSASTAN jokaisen kulman ja hevosesta tulee sen myötä herkkä vieteri, olenko ratsastajana valmis siihen? Olenko sen arvoinen? Noinkohan vaan?

Muuten hyvä, mutta tuulee. kuva: Karo Pihlström

Entäs tämä: pidä keskivartalosi koossa KOKO AJAN, ei pelkästään silloin, kun opettaja katsoo. Mitä? En jaksa! Eikö täällä saa olla rento? Pitääkö koko ajan pingottaa? Selkäkin on kipeä (miksiköhän?). Ryhdistäydyn heti, kun otan ohjat. Jos siis muistan.

Tämähän on hauska juttu tämä ryhti: aina kun maneesissa on jollain tunti, minä yritän ratsastaa mahdollisimman ryhdikkäästi ja seesteisesti (=hyvin), vaikka opettaja tuskin edes huomaa meitä. Mitä kalliimpi opettaja, sitä ryhdikkäämmin yritän istua. Riittäisiköhän, jos seinille ripustettaisiin erinäisten auktoriteettien kuvia, niin kuin Kiinassa? Kun Rakas Johtaja katsoo seinältä, nytkähtää kipeäkin selkä yllättäen ryhtiin. Muuliprojektin Kaisa ehdotti jossain sos.median syövereissä, että olisipa kätevää, jos joku tekisi ratsastajille podcastin, jossa kuiskittaisiin jatkuvia neuvoja tyyliin “Kädet hiljaa, kanna kädet. Vähän enemmän eteen! Alavatsa tiukkana, tarkista kevennys. Älä purista polvilla!” Nerokas idea. Kun yksikseen ratsastelee, tulee mentyä joka askeleella syvemmälle metsään. Miten muuten ne hikarit, jotka menevät aina kulmiin, pysyvät suorassa ja ryhdissä? Tuleeko heille lähetys suoraan hampaan paikkaan?

Karmeimmastakin sekoilusta voi tuurilla saada yhden hyvän kuvan! kuva: Karo Pihlström

Jos sitten mennään yksittäisiin ratkaisuihin, jonka johdosta koko ratsastukseen vivahtava esityksesi levisi, voit poimia selityksen vaikka näistä:

  • väärä kuolain
  • liikaa/liian vähän heinää ennen ratsastusta
  • tuomaripeliä
  • epäreilu rata
  • hevoseni on vasta niin nuori (voidaan käyttää 10v. asti, poikkeustapauksissa ylikin)
  • uudet saappaat hankaa
  • huono pohja
  • huono kengitys
  • hevoseni on kotona/poissa kotoa parempi
  • verkka-alue/-aika oli kauhea

Tarvittaessa voimme postittaa sinulle lisää tekosyitä, jos näistä ei mikään oikein lähde! Tsemppiä kulmiin!

“Hevosen piti olla valmis radoille.” Aijoo, mutta kasvatinkin sen itse. kuva: Karo Pihlström