Johan oli merkillinen lauantai täällä! Eikä ollut paljon vähemmän merkillinen edellinenkään päivä. No, aloitetaan perjantaista. Maastoilin Pullukan ja koirien kanssa tyylilleni uskollisesti ympäri pöpelikköjä. Autereisella kalliolla silmäni kiinnittyi ensin karvaan, sitten naamaan: KETTU! Se köllötteli kiekuralenkkinä auringon lämmittämällä kalliolla. Sain häneen katsekontaktinkin. Kettu ei ollut minusta tai Pullukasta moinaankaan, mutta kun se näki Hapsun ja Tupsun, nuo auringonlaskun koirat, se hiippaili vähin äänin puskaan. Koirat pysähtyivät tuumien: ”Voisin vaikka vannoa, että täällä haisee villieläin,” tuumasi Hapsu, johon Tupsu jatkoi ”Kyllä näin on, kuomaseni. Ehkä jänö?” Nenät pitkänä kaverukset siinä uumoilivat, mutta voipi olla, ettei kavereilla ole ketulle sanaa, joten löytämättä jäi. Sen sijaan jänistä kohta jo jahdattiin tärkeänä. Siis aivan eri paikassa.
No siis lauantaina eli tänään olin Ratsastusmatkailuseminaarissa. Ratsastajainliitto sen järjesti ja mukana oli muutama vaellusreissuja järjestävä ja/tai järjestänyt hahmo ynnä asiasta kiinnostuneita. Ehkä hienointa oli nähdä melko ikääntynyt pariskunta (arvio jossain 70 tienoilla), jotka ramppasivat omien sanojensa mukaan yhtenään joillain ratsastusmatkoilla. Siis maailmassa. Bulgariassa oli kuulemma makeinta ikinä. Tuohon pyrin.
Eräs entinen ravintoloitsija, alun perin toimittaja, kertoi siitä, kuinka hän halusi testata ystävänsä kanssa miten mahtoi onnistua aikanaan Marskin Siperian poikki suorittama vakoilureissu hevosen selässä. Retkeen meni 1 1/2 vuotta. Oli kuulemma melkoinen kokemus. Matkaa kertyi 7500 kilometriä, josta 7000 yhdellä hevosella. Siinä on muuten kestävä hevonen.
Yksi henkilö oli kiertänyt Etelä-Amerikan, Italian, Albanian, Islannin ja Mongolian ratsastusreissut. Ainakin. Oli siinäkin tarina poikineen. Hauskimpana mieleen jäi en muista mikä maa, mutta kun porukka laukkasi pellolla ja perään lähti puimuri, niin vauhtia lisättiin. Se on ainakin varmaa, että Suomi se ei ollut. Suomessa olisi jo soitettu poliisi, palokunta ja lastensuojelu paikalle, unohtamatta eläinsuojelu- ja agraariviranomaisia. Noin alkuun.
Seminaari oli todella kiinnostava ja täynnä hyviä tarinoita. Suuri osa suomalaisista järjesti issikkavaelluksia jossain päin Suomea. Suurimmat ongelmat näyttäytyivät maankäytössä tai nerokkaiden asiakkaiden itsearvioinnin puutteessa. Kas kun täällä jos Miettinen ostaa maata, niin sinne ei perkele Vitikaisella tai Blomkvistilla ole mitään asiaa, etenkään hevosten kanssa. Näin ollen pitkiä maastoreissuja on vaikea suunnitella. Harvat kunnat todella arvostavat hevostaloutta, vaan suunnittelevat surutta asuinkomplekseja tallien takapihoille (vrt. Tuomarinkylä). Onneksi kostoksi meitä on koko ajan enemmän. On vain ajan kysymys koska iskemme takaisin. Ja silloin sattuu juhaa leukaan. Olen joa loittanut oman kostoni hankkimalla koko ajan hevosia.
Viime vuonna hevostalouden tila oli Hippoliksen mukaan tämä. Että kyllä tämä tästä iloksi muuttuu!
Sori vaan Katja, mutta eipä kannata mainostaa että koirat jahtaavat jänistä tähän vuodenaikaan. Nyt on nimittäin koirien kiinnipitoaika eli riistan rauhoitusaika, eivätkä koirat saa jahdata jäniksiä eivätkä muutakaan riistaa. Aika moni jäniksenpoika jää keväällä koiran hampaisiin -ei kiva. Kyllähän vastuullinen eläimen omistaja välittää myös muista eläimistä, vaikka olisikin maanomistajan lupa pitää koiraa irti. Maanomistajankin pitäisi kantaa vastuu riistasta. Metsästyslaki olisi hyvä kaikkien koiranomistajien lukaista läpi.
Sori vaan Marja T., mutta tallin alueella pidän kyllä koiriani vapaana ihan kerta kaikkiaan. Yhtään jänistä ne eivät ole koskaan saaneet kiinni. En usko että jäniksien populaatio on vaarassa. Voin olla väärässäkin. Tätä justiin tarkoitan, että heti nähdään virheet ja epäkohdat.
Eihän tässä kyse olekaan jänisten lukumäärästä, vaan siitä, että rauhoitusaikana niiden jänistenkin vaan kuuluu saada olla rauhassa. Oli jäniksiä sitten sata tai satamiljoonaa… Onhan jäniksillä toki luontaisiakin vihollisia, mutta irtokoirat eivät kuulu niihin. Kyllä luontoa pitää kunnioittaa. Ei sitä metsästyslakia kaupunkilaisten koiranomistajien kiusaksi ole tehty.
Ja toivottavasti et sentään tarkoita että viljapelloilla porukalla (saati vaellusratsastusyrittäjän) toimesta laukkailu on kerta kaikkiaan vaan hupaisaa ja moisesta tuohtuva maajussi rasittava tosikko? Maastoratsastus on mahtavaa ja ratsastuspalvelujen tuottaminen erittäin kannattavaa, mutta jos ratsastajien asenne on yleisesti se että toisten maalla saa tehdä mitä lystää, niin ei se mikään ihme ole jos maanomistajat pistävätkin kampoihin. 🙁 Kun otetaan muittenkin ammatti, toimeentulo ja muut intressit huomioon, niin voi sitten hyvällä omallatunnolla maastoilla ja toivon lämpimästi hevostelureittien määrän lisäystä kaikkialle Suomeen!
En tarkoita. Jostain syytä vaan muualla maailmassa saa kulkea vapaammin kuin Suomessa. Muuaalla maailmassa ratsastusmatkailua on jopa mahdollista järjestää, koska hevosia ei vastusteta niin hanakasti. Kukaan ei tieten tahtoen halua pilata toisten elinkeinoa, mikäs järki siinä olisi? Eiköhän se ole hallitus, jonka päätökset johtavat siihen varmemmin kuin ratsastusmatkailu. Ja vihamielisyys.
Hups, typo, piti kirjoittaa että ratsastuspalvelujen tuottaminen erittäin kannaTETtavaa, kannattavuudesta en niin tiedä. 😀
Olen ollut ratsastusvaelluslomalla Uudessa-Seelannissa, Irlannissa, Espanjan ja Portugalin vuoristoissa. Ja koko ajan toivonut, että Suomesta, erityisesti Lapista, löytyisi vastuullinen ja laadukas paikka minne mennä. Erityisesti suomenhevonen ja upeat maisemat elämyksineen, niine meille niin yksinkertaisten, ne olisivat suuri valtti ulkomaisille matkailijoille. Tuo on ihan oma turismisektorinsa ja siellä löytyy hyvin maksavia asiakkaita. Lisäksi paras tapa viettää rentoa lomaa. Toki siellä sattuu ja tapahtuukin kun ulkona mennään, todella vapaasti.
Katso Outisen Ratsastuskeskus, meillä pääsee suomenhevosilla liikkeelle. 4pv syyskuussa
Ei taida tänä vuonna sopia kalenteriin enää mutta ensi vuonna!!! Näyttää mahtavalta. Ottakaa ihmeessä yhteyttä Hidden Trails hevosmatkailusovustoon jos haluatte ulkomaisia asiakkaita. Sieltä löytänyt kaikki laatua tarjoavat toimijat, joita olen käyttänyt.
Krraaps kraaps; raavin tässä päätäni – kas kun meidän talli on keskellä Pohojammaan mahtavia lakeuksia ja kymmenien kilometrien pituiset pelto- ja metsätiet lähtevät tallin pihasta eli vautsi vau, mitkä mahdollisuudet vaikka mihin maastoilutoimintaan. Keväällä sompailemme noilla teillä sulassa sovussa valtavien traktori + kyntöaura-yhdistelmien kanssa, kesällä samat traktorit ajavat rehua ja tekevät heinää ja syksyllä tulee sekaan puimurit. Eli täytyy olla erittäin maastovarma ja mitään pelkäämätön hevonen, jolla täällä lähtee itse maastoon – saati että sinne päästäisi turvallisin mielin ne maksavat asiakkaat.
Asutulla maaseudulla kun hyvin usein asuu muitakin kuin meitä hevosenomistajia – ja hyvä niin. Lapissa tilanne toki toinen.
Irlannissa oli sikäli mielenkiintoista, että menimme kyllä metsätyömaiden ja peltojen ohi sekä teitä pitkin 270km vaelluksemme aikana. Ainoa yllätys mikä tuli oli kun tulimme laukkaa metsätiellä ja puu kaatui vieressä, se oli se milloin huomasimme edessä olevan se kyseinen metsätyömaa. Ei siitäkään sen kummempaa seurannut eikä kukaan tippunut. Peränpitäjänä on aina pomminvarma hevonen ja ratsastaja, joiden homma on pysäyttää ja rauhoittaa muut.
Se, mikä siellä jaksoi kuitenkin suurena erona Suomeen hämmästyttää – koska juuri kuten kuvasit yllä, maastovarmuus Suomessa ei ole itsestäänselvää ja olin hieman epävarma koska vain harva hevonen, johon olin törmännyt on ollut maastovarma – heidän hevosensa olivat äärimmäisen maastovarmoja.
Eikä sattumalta, siihen panostetaan varsasta asti. Esimerkkinä muistan kun hämmästelin kuinka muitta mutkitta tarvoimme lääseköin läpi, jossa pahimmillaan oltiin yli polvia myöten mudassa. Nuoret ja kokeneemmat hevoset laiduntavat laitumella, jossa heinät ovat toisella laidalla ja vesi toisella, välissä on suontapainen johon uppoo pahimmillaan juuri yli polvien. Nuoret oppivat rohkaistumaan kokeneempien opilla perässä. Kaikista ei tietty maastovarmoja saa, mutta vaellustoimintaan tarkoitetut hevoset ovat yleensä maailmalla olleet laumoissa eläviä ja vain maastoratsastukseen tai karjapaimennukseen käytettäviä.