Hauskaa: äitini 82v. asuu senioritalossa, ja on nuorimmasta päästä asukkaita. Minä olen 54v., ja olen vanhimmasta päästä lajini parissa. Toki on vanhempiakin, mutta kyllä mulle taivastellaan koko ajan, että mitä, hyppäätkö vielä ja laukkaatko maastossa. No juu.

Ja todellakin hyppään! Tuli päivä, jolloin sovin Juho Norilon kanssa, että hän tulee pitämään meille ensimmäisen estetunnin. Miksi Juho? No ensinnäkin olin kuullut paljon hyvää Juhosta, ja toisinnäkin Juho oli valmis hyppäämään selkään, jos juttu vaikuttaisi menevän metsään. Hevosta ajatellen, siis!

Menin siis maneesiin ja taluttelin Lenniä odotellen Juhoa. Kun hän sitten saapui, ilmoitin, että koko lähipiirini oli sitä mieltä, että on huomattavasti viisaampaa, jos Juho tekee Lennillä ensimmäiset hypyt. Mitäpä Juho siihen? ”HÖPÖ, HÖPÖ, nouset selkään nyt ja minä laittelen näitä esteitä.” Asia selvä! Mitäpä sitä siihen.

Juho rakensi KOLME estettä. Herrajumala, niin monta! Ravailin ja laukkailin pitkin poikin. Hevonen tuntui ihan hyvältä. Onhan se kuitenkin käytännössä reilut 3,5 vuotta. Toukokuussa neljä. Ei kai siltä hirveämpiä voi vaatia?

Sitten aloitettiin. Ensin laukassa yli puomien (oltiin jo tehty aiemmin), ei mittään ongelmaa. Lennillä on aika iso laukka, ja nyt se viiletti ihan hyvää kyytiä. Se on kiva, sillä alkuun laukka jäi vähän niin kuin piippuun. Sekin on normaalia.

Sitten se Juhonperkule pisti meidät suoraan kiertämään rataa. Ensin laukattiin yhden puomikeon yli, sitten suoraan toiselle ja kohta jo kolmannelle. Oho. Ja arvatkaas: meitsi selvis ihan hyvin! Hevonen äityi hiukka vahvaksi (ekaa kertaa), mutta ei haitannut menoa. Paitsi hänen korvistaan näkee, että ei sais pidättää.

Sitten Juho kysyi: ”Miltä tuntui?” En oikein tiennyt miten osaisin selittää, että olen taivaassa enkä ole ikinä tehnyt mitään näin makeeta, kuolen onnesta. Tai ehkä osasinkin. Juhoa nauratti, sanoi: ”Kisoihin vaan!” Jestas. Pitääkö tässä siunaa ja varjele ostaa kisalupa?

Sitten kolme estettä nostettiin ristikoiksi. Ensin mentiin vain yhtä kahteen eri suuntaan, se oli vihreä-puna-keltainen. No prob. Sitten siirryttiin menemään koko kierrosta, eli tämä ensin, seuraavaksi sinivalkoraita ja lopuksi vaaleanpuna-valko, jossa kirkkaanvihreä lötköpuomi. Koska sekä äitinsä Pullukka, että siskonsa Hilppa suhtautuvat epäillen sinivalkoiseen, näin teki myös Lennifer. Sitä katsottiin silmä kovana ja saatettiin hieman yrittää luikerrella ohi. Vaan siinä kohtaa vastaan tulivat tädin jalat, jotka eivät päästäneet pientä hevosta mihinkään. Voitto! Jumaleissön, mentiin RATAA! En kestä miten makeeta!

Hevonen laukkasi niin hienosti ja kääntyikin niin kuin on sovittu. Useammin tultiin oikealla laukalla alas esteeltä kuin väärällä. JUHUU!

Juho kysyi loppuun jännittääkö Venla-ehdokkuus. Sanoin, että paskat siitä, sillä OLENHAN HYPÄNNYT OMALLA NUORIKOLLANI EKAA KERTAA! Onneksi tajusin tämä lajin ennen eläkettä.

Joo, voitin siinä samassa rytäkässä Vuoden juontaja -Venlan, joka on siltä osin iso juttu, että se jaettiin nyt ensimmäistä kertaa. Eikö olekin kreisiä! Ihan kuin juontajalla ei olisi mitään merkitystä ohjelman kannalta! Kyllä sillä taitaa kuitenkin olla. Niin että jee!

Kysymykseen mitä nyt teen, kuuluu vastaus näin: teen juontokeikkoja, puhekeikkoja ja vedän paneelikeskusteluita ympäriinsä. Kirjoitan myös kolumneja ja KAVIOLIITOSSA-kirjan kakkososaa. Sen pitäisi ilmestyä loppuvuodesta. Ja tietysti keskityn pikkupoikiini, eli Göstaan ja Lenniin. Bestest!

Kaikki kuvat Jenni HIntikka insta: @jenni.johanna.photography