HAE MEIDÄT SISÄÄN JA HETI.
En voi uskoa, että jännittäisi mennä oman hevosen selkään, mutta näin kävi. En ole ollut yli viikkoon Hilpan selässä, ja eilen sinne kiipesin. Hilppa oli ollut viikon lomalla ja katsoin viisaaksi juoksuttaa ensin ”löysät pois”. Mitkä löysät. Hän oli siis löysä ja ei se löysyys mihinkään lähtenyt. Selkään vaan!
No kyllähän se etenemishalu sieltä löytyi. Kun rouva meni selkään, alkoi pikkuhevonen kipittää. Niin kuin kymmenet tuhannet kerrat aiemminkin, tunsin, etten osaa ratsastaa YHTÄÄN. Onneksi en uskonut tunnettani, vaan jatkoin kylmäpäisesti. Perkeleen lomat, sotkevat hyvät reenit. Toisaalta, syy huonoon ratsastamiseeni SAATTAA johtua myös selästäni, joka on nyt vihoitellut kunnioitettavat kaksi viikkoa ellei enemmänkin, ja olen kaiken järjen mukaan vinossa kuin banaani. Yleensä se on ratsastaessa huono asia. Tilannehan on siis se, että ratsastaessa ei satu ollenkaan, mutta kaikkina muina aikoina kyllä. Yrittääkö universumi kertoa minulla jotain? Pitäisikö minun luopua töistä, nukkumisesta, autolla ajosta, kotitöistä, ja vain ratsastaa? Pahaltahan se tuntuu, mutta jos universumi haluaa…
Hyvä uutinen on se, että osteopaattini Vesa Valtonen on nero. Hän suoristaa minut käytännössä pelkällä katseella. Sain ajan perjantaille.
Siiten uutisosio:
Kesällä meidän talli aikoo järjestää leirin Ypäjällä. Tarkoitus on mennä dressagea, hypätä, ja KOHDATA MAASTOESTEITÄ! Wo-hoo! Sinne mennään Hilpan kanssa, se on saletti! Pitänee tarkistaa vakuutukset ennen reissua.
Sain muuten terveisiä Lenniltä! Hän voi mainiosti, mikä on erityisen kiva kuulla kesän lähellä-kuolemaa -kokemuksen jälkeen. Hän jakaa arkensa Reipas -nimisen suokkipojan kanssa, joka on pomo. Lennillä on siis turvallinen nuoruus, sillä väkevämpi poika pitää huolta, ettei Lenni hönöile.
Moi! Pistin ton Lennin vartioimaan, kun mä otan vähän zetaa. Kuva: Serkkuni
Lopuksi kulttuuria:
Bookbeat on seurannut matkassa siitä asti, kun toissa kesänä ryhdyin hommaan. On todella kiva körötellä tallimatkat kuunnellen kirjaa. Tällä hetkellä on menossa Kauko Röyhkän kirja Marjatan poika, joka on muuten hyvä, ja jonka innoittamana kirjoitin runon, joka saattaa liittyä tulevaan iltaani:
ILTATALLI
Työpäivän jälkeen tallilla
mua hevoset tarhoissaan odottaa
on hommat sillä lailla mallillaan
että taivaasta vettä putoaa.
On hevosia monta, loimiakin
kastun ja uppoan paskaan
loimet vaativat kuivatustoimiakin
teen telineille noston raskaan.
Mä heiniä kuskaan ja kannan
on hevosilla iloiset naamat
lihaville vähemmän annan
siitäs saatte, paksut laamat.
Kun väkirehuihin siirryn
laskeutuu talliin ilo
taivaan enkelinä hevosille piirryn
toisille litra, toisille kilo.
Ovelta huikkaa tyytyväinen hepo
on heillä jo kaikki hyvin
”Sua odottaa, Katja, nyt lepo,
on kiitollisuutemme syvin.”
Kotiin.
Kuva: Tanita Turunen
Et hei uskokaan, miten helpottavaa on kuulla, että kokeneistakin ratsastajista tuntuu joskus, ettei osaisi mitään! Itse olen ratsastanut vajaat pari vuotta omalle tasolle vähän ”liian helpossa”ryhmässä, ja nyt päätin vaihtaa tallia, että pääsisin etenemään ja saamaan lisää osaamista. Joulun yli tuli KUUKAUDEN tauko ja sitten menin UUDELLE tallille jossa en tunne hevosia enkä tapoja enkä opea, ja sitten tunnilla tuntui kuin en koskaan olisi ollut hevosen selässä enkä onnistunut yhdessäkään tehtävässä vaikka olen tehnyt ihan vastaavia vähän pienemmillä hevosilla. Harmitti ja hävetti, että mitä minä nyt kuvittelin voivani mennä jo vaativampaan ryhmään kun selkeästi pitäisi mennä taas alkeiskurssille miettimään miten nostetaan ravi. Kesken tunnin tuli vielä kramppi jalkaan ja tunnin jälkeen kaikki paikat oli rakoilla, mustelmilla ja jumissa ja siis ei saatana. Jälkikäteen mietin, että kyllähän taisin saada kaikki tehtävät tehtyä, vaikken ihan ekalla kerralla tai ihan niin hyvin kuin muut, mutta että ehkä se taas siitä kun tottuu kaikkeen uuteen. Tai sit ei, mut et seki on ihan ok, kun kerran Katja Ståhlillakin menee välillä vähän vaihtelevasti. Eli kiitos.
Mitä ihmettä? Musta tuntuu, etten muuta teekään kuin valitan siitä, etten osaa. Ilmeisesti en kuitenkaan riittävästi. Kyllä, olen usein täysin ulalla, riippumatta satojen vuosien ”kokemuksesta”.