Apua ja iik! Olin eilen tekemässä Elämäni biisi -nimistä telkkuohjelmaa Tampereella, niin kuin olen aina lauantaisin. Se tarkoittaa ajamista Tampereeseen lauantaina ja paluuta sunnuntaina. Yleensä ajomatka sinnepäin menee musaa tai äänikirjaa kuunnellen ja tulevaa showta pohtien. Tampereelle saavuttuani olen jo jättänyt arkihuolet taakseni.



Sitten seuraa maski, harjoitukset, viimeinen kässäripalaveri ja 21.05 suora lähetys 1h 20min. Joku voisi jännittää moista, vaan minäpä en. Kenties minusta puuttuu joku osa, jolla jännitetään telkkarissa. Ensimmäisen suoran lähetykseni (puolitoista tuntia) tein vuonna 1995, eikä silloinkaan jännittänyt liiemmin. Sen sijaan nauhoitetut ohjelmat jännittävät kyllä vähän. Ihme homma, mutta näin on.
No, tänään ohjelmaan keskittyminen meinasi herpaantua aivan, sillä olin saanut aamulla viestin, jossa kerrottiin, että eräällä tallilla puolet lähempänä kotia olisi tallipaikka vapaana kuukauden päästä. Siellä on mahdollisuus valita hevoselle kuiva heinä ja sitä ripotellaan eteen pitkin vuorokautta. Sehän on juuri se, mitä Hilppa tarvitsee parantuakseen metabolisestaan. Toki väkirehusuunnitelmakin on oltava, ja sehän meillä jo on.



Menin tietysti paniikkiin. APUA, USKALLETAANKO ME MUUTTAA? Hästbackahan on kotimme, siellä on oltu viisi vuotta! Siellä kaikki toimii! Samaan aikaan funtsin sitä, että jotta laihdutus onnistuu, heinän kanssa on aikamoista kikkailua päivisin. Kaksi ahmattia vetävät verkon läpi heinää kuin heikkopäiset ja meitä ihmetyttää, että kumpikohan veti enemmän. Fakta on se, että vapaa heinä ei sovi meidän Hilpurille.
Automatkan käytinkin tällä kertaa siihen, että soittelin tarvittavia puheluita, kuten ”mitä mieltä oot, pitäiskö meidän muuttaa” kavereille. Lopulta uskaltauduin sanomaan uudelle paikalle JEES ja soitin vanhaan paikkaan, että sori mut me lähdetään. Molemmissa päissä aikuiset ihmiset vastasivat, että asia selvä. Voiko se olla näin helppoa?
Ei missään nimessä. Jännittäminen alkoi vasta nyt! Miten opin kaikki käytännöt? Mitä jos mokaan? Millasta porukkaa siellä mahtaa olla? Miten selviän ilman vanhoja tallikavereita, jotka on PARHAITA? Riittävätkö rahani uuteen tallivuokraan? (Onko se joskus ollut ongelma? Se raha revitään AINA jostain.)
Heti, kun lähetys oli pulkassa, aloin keuhkota aiheesta. Moni olisi saattanut keuhkota hyvin menneestä suorasta lähetyksestä. Oli se toki oikein kiva sekin, mutta sehän on aina kiva! MUTTA HALOO, mun hevonen muuttaa!
Ja sitten läskiuutisia: olisko se vähän keventynyt?



Voi kiitos kiitos Katja Ståhl näistä blogeistasi! En muista miten ensimmäinen tuli eteeni, mutta Tilusten hevoisten innoittamana päätin lukea. Oppia ikä kaikki, nyt tiedän hevosistaki jotain. Kirjoitustyylisi on toki tärkeetä tässä. 🙂
Voi kiitos kiitoksista!