Ja niin alkaa taas uusi viikko ikääntyneen hevoshullun elämässä! Kirjasta on tullut paljon palautetta, suurkiitos! Taitaa meikäläisen menneisyys peilata aika monen elämää. Sellaista se oli, ennen vanhaan. Koska kirjoittaminen oli (on) niin kivaa, suunnittelen jo kovasti seuraavaa kirjaa. Saas nähdä milloin on VARAA kirjoittaa. Nii-in! Se on rahakysymys! En nimittäin innostu liiallisesta työnteosta ollenkaan, vaan pitää olla kaikille asioille oma aikansa. Ja se vaatii rahkua. No, kyllä se jotenkin taittuu!

Hiljattain olen miettinyt seuraavaa: koska oma pikku pötkyläni on nyt toipumisvaiheessa (hyvin pieni hankkarirasitusvamma), tulee tietysti oltua supertarkka. Olen muutenkin aivan naurettavan tarkka, mitä tulee OHJEISIIN. Jos ell-Mona sanoo, että kolme kierrosta suuntaansa, minä kysyn MINKÄ KOKOISESSA MANEESISSA? Tai MINKÄPITUISTA RAVIA? Ja niin edespäin. Jos ravintoneuvoja-Elena sanoo SIIRRY PIKKU HILJAA väkirehusta toiseen, mittaan suunnilleen jyvät, että on saletisti pikku hiljaa. (Tällä hetkellä vaihto juuri menossa, hyvin stressaava sellainen, koska rehut ovat keskenään hyvin samannäköisiä.) Tämä kaikki taas vie minut menneisyyteen. Miten huoleton olenkaan ollut silloin, kun en vielä tiennyt mitä kaikkea VOIKAAN TAPAHTUA. Kun tänä pänä kosketellaan ratsastuspohjia kevyellä puuvillahansikkaalla ja mietitään, onko se sopiva ravaamiseen, ennen vanhaan paahdettiin menemään poninhäntä suorana. Nykyäänhän se poninhäntäkään ei saa heilua. Jopa omahko hevonen -vaiheeseen siirtyessäni olin kertakaikkinen Rouva Hulda Huoleton. Jos jalka oli kipeä, kutsuttiin ensin eläinlääkäri ja sitten pistettiin polle pellolle kuntoutumaan.

Jos luulit, että tavallinen siemen riittää, niin ehei. PREMIUM tänne, kiitos. Suomen Ratsutarvikkeesta.

Tallissa, jossa nyt asumme, on huolestuneisuus saanut aivan uudet mittasuhteet. Meillähän HEINÄTIN annostelee heinät, kun kukaan ei ole paikalla. Hevoset saavat yön mittaan kaksi kertaa heinää. Mikäli kone jumittaa, ovat ilman. Ja voi kauhea, silloin ne ovat olleet tyhjin mahoin lukuisia tunteja! Ei hyvä. Samalla muistan, että SUURESSA OSASSA talleja hevoset ovat öisin sen 12 tuntia syömättä. Hilppakin oli edelliset viisi vuotta elämästään. Eli ehkä ne jäävät henkiin. MUTTA! Ei tulisi enää mieleenkään palata vanhaan! Se tuntuu suorastaan hullulta ajatukselta.

Hilppa on kuntoutumisessaan nyt vaiheessa KOLME KIERROSTA RAVIA SUUNTAANSA. On ihanaa, kun hevosella on niin paljon virtaa, että sitä joutuu paikoin pidättämään! Nyt uskalsin jo aloitella ohjatun liikunnankin, tosin se kohdistuu lähinnä minuun. Ratsastuspilateksesta tunnettu Aira Toivola on käynyt jo pari kertaa ruuvaamassaan kroppaani siihen kuntoon, että kunhan päästään Hilpan kanssa kunnolla asian päälle, ollaan puhdasta ylivoimaa. Kukaan ei pärjää enää istunnalleni, ja siksi Hilppa kulkee kuin itsestään. (I wish.)

Muutakin jännää on tekeillä: Ratsastusjousiammunnan pioneerisnainen Katariina Cozmei lähetti minulle porontaljan kokeiltavaksi. Ei, ei ratsastusvaatteeksi, vaan satulahuovaksi! On kuulemma aivan huippu, ja Ruotsissa jo tietenkin mennään vain näillä (ainakin melkein). Eilen sitten puuhastelin innoissani kaksikin vdeota aiheesta vain havaitakseni, että niistä puuttuivat äänet. Voihan nyt penaali. Eli niitä saa vielä hetken odottaa! Mutta tulossa on! Hevonen ainakin on jo siedätetty porolle.

“Talja tutuks FWB:lle!”

Sitten ÄÄNIKIRJA-ASIAA! Tunti on kirjasta vielä lukematta, sitten on homma paketissa. Jostain syystä äänikirja tulee vasta 21.5., mutta parempi myöhään kuin myöhempään. Kirjaa saa tilattua interwebsistä vaikka mistä, ja kirjastoistakin jo näemmä löytyy. Myös ainakin rakas kumppanini Hipposport on ottanut kirjaa myyntiin. Jos siis olet espoolainen ja haet kirjan Hiposta, tuet paitsi paikallista yrittäjää, myös paikallista kirjailijaa! Lähikirja! Hipon kirjoissa on myös mukana nimmari.

Siel heit on pino!