Syksy saa, aloitan ratsastuksen

Kattokaa nyt tota RATSASTAMISTA. Kuva: Aila Roivainen

Tänä aamuna heräsin siihen, että satoi ihan reippahasti. Jopa niin, että ihan sadetakin vetäsin iholle kun läksin koirien kanssa ulos. Kuitenkin ensimmäinen ajatukseni oli: olikohan hevonen yön ulkona ja satoikohan koko yön. Siihen perään ajatus: no hei, se on hevonen ja nyt on kesä, mikä hätä sillä on! Mutta hätä se on, joka määrittää jossain mittakaavassa elämää kun on hevosen omistaja.

Hitto kun on rankkaa. Kuva: Tiina Rättö

Pullukka on nyt ollut eilisen päivän vapaalla. Kaavailin, että se ansaitsee sen, olihan viime viikko aika hevi, vaikkakin kiva. Ja kas: jo vapaapäivästä tulee huono omatunto. Olen jättänyt hevoseni heitteille. Ihan kuin se riittäisi, että on huono omatunto hevosen puolesta, mutta kun sekin vaivaa, että en mennyt tallille. Laiskaksi leimaudun. (Olkoonkin, että tein kahta-kolmea työtä päivän ja mietin mitä teen neljännen työn kanssa. Otanko vai enkö.)

Netti ja hevoslehdet on juuri nyt tulvillaan ratsastuskoulujen mainoksia. Ilmoittaudu tästä mukaan syksyn tunneille! Aloita ratsastus nyt! Liity mukaan Kukkelbergin ponikerhoon! Syksy on ihanaa aloittamisen aikaa!

Perkele, miettii perheenäiti Espoosta. Millähän sitä sais itsensä villittyä niin, että ratsastaisi joskus ihan oikeastikin. Viime ajat olen vain hiippaillut tai kiitänyt maastossa. Minkäänlaista oikeaa RATSASTAMISTA se ei ole ollut. On vaan heiluneet jalat kaksin puolin hevosta (kiitos sanonnasta C. Wegelius). No eihän siinäkään mitään, mutta kun silloin ei opi! Ei yhtään mitään! Kun jankkaa omia, loputtomia ratojaan, eikä edes yritä korjaantua! Olen tuomittu keskinkertaisuuteen.

Pullukka oli kaverilla lainassa KOULUTUNNILLA sillä aikaa kun meidän perhe remusi Walesissa häissä. Sain palautteen: HEVOSESI ON KOULUHEVONEN! VAU! IHAN MAHTAVA! Okei. Juuri tämänkaltaiset elämykset jää itseltä väliin, koska olen vätys. Kadehdin niitä jotka matkustavat viikoittain tunneille selviytymään päivän diagonaaleista. Siinä on ryhtiä! Tämä on tämmöistä isomummojen hommaa, tämä.

Ekaluokkalaishymy.

Ja jottei totuus unohdu, muistan yhtäkkiä, että meillähän on varsakin. Käyn kurkistamassa sen vointia. Se on jengiytynyt kolmen muun naperon kanssa. Etuhammas on irtoamassa. Lapsi kommentoi, että äiti, meidän varsalla ei ole säkää. Ei kai, koska se on niin pallo. Hilppa on ns. HYVÄ REHUNKÄYTTÄJÄ (=LÄSKI). Elän toivossa, että Hilppa kasvaa sateessa ja kaivaa esiin hienon sään, jonka ympärille sopii mikä tahansa satula.

Elikkä tosissaan: aloitan ratsastuksen. Edes kerran viikossa. That’s a promise.

Tollai tietty viisastelen.