Viikon kohokohta, dressage-päivä! Eilen illalla rakennettiin rataa tyttöin kanssa. Olin paikalla aika lailla klo 18, niin kuin oli sovittu. Meinasin, että pistetään rata pystyyn ja sitten häippäsen Hilpan kanssa maastoon.

No.

Kanniskeltiin siinä lautoja ja törppöjä, kunnes huomattiin, että tämä pitää kyllä vielä lanata. On kerrassaan liian identtinen perunapellon kanssa. Kasteluauto oli käynyt, ja sen huomasi liiankin selvästi. Tallimme uusi apulaismies (ei aiempaa hevoskokemusta) sanoi, että voi kyllä lanata sen, mutta traktorista loppuu ihan tuota pikaa löpö. Että voisko joku ottaa kanisterin ja käydä hakemassa bensikseltä. Joku lähti saman tien, ihmetellen miksei hän mennyt itse. No, tulipahan hoidettua!

Sillä aikaa me käytiin Hilpan kanssa maastossa. Kun palasimme, oli alueen rakennus juuri alkamaisillaan – taas. On vaikea selittää asiaan vihkiytymättömälle, kuinka kinkkistä kouluradan kokoaminen lopulta on. Kotona olin n. 22.30.

Ja aamulla tallille klo 8. Tuomari oli aikaistanut kisoja, koska oli luvassa todella kuuma päivä. Fiksua! Hilpan ja minun startti oli joskus 10.20.

Laitoin Hilpan ensin kävikseen (koska rivi-jalka turvokkeessa) ja sitten ulos puomiin kiinni. Hänpä saikin jostain syystä vetopaniikin (elämänsä ensimmäinen) ja nykäisi riimun paskaksi. Ok. Onneksi äidin pikku murunen ei häipynyt mihinkään. Kamat päälle ja selkään!

Käveltiin ensin pitkin poikin ja sitten mentiin maneesiin verkkaamaan. Hilppa oli SUPERSUPERSUPER! Olin lähes huolissani, että nytkö sen teini-ikä on ohi? Miten ihanaa! Onpa minulla kiva hevonen!

Tepsuttelimme siitä nohevina radalle päin. Verkkasimme hetken radan kupeessa, ja ahaa, sieltähän se perinteinen dressage-Hilppa sitten kaivautuikin! Parit-kolmet pierupukkilähdöt siinä sitten sen verran, että saadaan yleisö (noin 5 ihmistä) heräämään. Muutenkin naama vaihtoi paikkaa alaviistosta yläviistoon ja koko paketti jännittyi ns. jouseksi. Voi ny perkele. Taasko tätä!

Vaan rata ei odota!(Helppo B:4 2020) ”Seuraavana vuorossa Katja Ståhl ja Heavenly Surprise!” Justiinsa. Sinne sitten. Kaikki kukat käytiin pökräilemässä ja jäätiin siitä kauhunsekaiseen tilaan. Tuulikin yltyi. Sehän on kaikkien muiden mielestä kiva, paitsi Hilpan. Pähkinänkuoressa koko höskä meni näin: keskimäärin jokainen liike hieman jännittyneesti/päätä hieman viskoen, pisteet silti 6-6,5. PAITSI. Kaksi kertaa meinattiin pyörtyä portilla, jossa lihansyöjäkasvit kurottivat kohti Hilppaa. Täysin ymmärrettävästi hän niittasi jalkansa maahan: ”Tuosta en mene, tämä on turvallisuuskysymys!” Toisen laukan kohdalla puhti alkoi jo olla ns. poissa, ja sain tehdä hartiavoimin töitä, että saan pikkuhevon kulmaan asti laukassa ja mielellään uraa pitkin. Hän oli koko ajan menossa muualle ja ennemmin ravissa. Sitten tuli stoppi, portin kohdalla. Menin sen verran raiteiltani, etten muistanut mihin sitten. Tuomari huusi, että ota uusiks tuo kohta. Sanoin kiitti, ja samalla oivalsinkin mitä piti tekemän. Onnistuihan se sitten, mutta välttävästi.

Huiput: 7 oikean laukan nosto, 6.5 kuusi kohtaa, mm. lopputervehdys.

Alho: 4, kun hän pysähtyi ravista portille, vaikka ei kuulunut.

Olin ihan raivona radan jälkeen, v***u mitä paskaa. Sitten katselin miten muilla meni, ja tuumasin: hitto. Olen ihan keskiverto! Ja Hilppa on edelleen pentu.

Eli: hyvä me!

Loppupäivän kuulutin loput luokat ja kikattelin kolleegojen kanssa kansliassa. Onhan se vaan niin, että sehän kisapäivissä on parasta. Ihana päivä! Kiitos aivan parhaat tallikaverit!