Täti tärkeenä. Kiva: Mari Stendahl-Juvonen

Aikuisratsastaja. Kuulostaa älyvapaalta, mutta ainakin vielä 80-luvulla se kerrottiin erikseen. Silloin tallit olivat täynnä nuorisolaisia. Jossain oli kuulemma talleja, jossa asui hienompia hevosia ja niillä aikuiset ratsastivat kilvan. Sellaisia en juuri nähnyt, sillä olin massaa. En tiennyt missä kisoja näkisi, joten en voinut mennä katsomaan. Kerran osuin 70-luvulla Aulangolle, kun siellä oli isot koulukisat, saattoi olla jopa SM:t. Olipa hienoa! Muistan sen meiningin edelleen. Sain nimmareitakin! Vaude. Tuskin olisin osunut sinnekään, ellei isäni olisi sattunut asumaan tallin naapurissa. Isäni, tavaton vääräleuka (RIP), sanoi: “Katsos noita kouluratsastajia, ne on pulleita ja niiden hevoset myös. Sellaiseksi et rupea.” Ihmisiä en tietenkään muista, mutta kouluhevoset olivat kieltämättä melko muhkeita noihin aikoihin. Mikähän idea siinä oli? Vai oliko rakenne tuolloin erilainen?

Koska ei enää paksu, niin ei kouluhevoen. Kuva: Karo Pihlström

Aikuinen oli suuri huvin aihe tunneilla. Kuka nyt aikuisena alkaisi ratsatamaan, helou! Vaati pokkaa tulla harjoittelemaan sinne meidän kaikkitietävien lasten sekaan, jos oli aikuinen. Joillain aikuisilla oli varaa ratsastaa kaksikin kertaa viikossa. Se oli jo melkoista hommaa.

Miksiköhän tänä päivänä asia on toisin? On aivan yhdentekevää minkä ikäinen on tunneilla käyvä ihminen.  Kenties joukosta erottuu hieman, jos on mies, mutta sekin unohtuu nopeasti. Tuntuu, että hevonen yhdistää tänään enemmän kuin ennen. Myös ihmiset ovat joustavampia. (Hyvä nuoret!) Sitäpaitsi: nykyään tunnit on turvoksissa tätejä.

Liityin taannoin Facebook-ryhmään nimeltä Tätiratsastajat, sillä olenhan 51v. Jostain syystä tunnen yhä olevani nuori varsa, mutta fysiikkani väittää muuta. Myös peili. Ajattelin, että onkohan kaikki muut tädit toisenlaisia, maltillisempia. Ei! Tätiratsastjista löytyi lauma naisia, jotka ovat aivan yhtä laajakirjoista kuin muukin kansa. On metsähiippailijaa, kilvoittelijaa, kenttähullua ja tuntilaista. Yksi kävelee hevosensa kanssa peräkanaa luonnossa, toinen opettaa hevoselleen piffiä ja paffia. Mikä hauskinta, jokainen uusi ryhmään tullut oli aivan innoissaan, että jostain löytyi omanlainen ryhmä. Tätiyttä pidetään joissain porukoissa kirosanana. Johtuuko se siitä, että toiset haluavat asettaa itsensä korkeammalle jalustalle, olla enemmän RATSASTAJIA. Vaikea sanoa. Saahan ihminen kutsua itseään miksi tykkää. (Kun liityin syhmään, siinä oli muutama sata jäsentä, nyt yli 1500. Just sayin’)

Kaunis tyttö ja täti. Kuva: Karo Pihlström

On kivaa, että nuoriin halutaan panostaa ja niin sen kuuluu ollakin. Sanonpa vaan ohimennen, että ilman tätejä sekin saattaisi olla haastavaa. Meidän talli muun muassa on täynnä äiti-tytär-komboja. Kun lapsi lähtee kisoihin, äiti hoitaa. Julkenen uskoa myös, että äiti maksaa. On siellä yksi isäkin komentelujen kohteena. Itsekin kuuluin tähän ryhmään kun Lapsi ja Pullukka kisasivat. Väitän, että täti on hiton hyödyllinen elementti tälle lajille! Entäpä kilpauransa päättäneet, ehkä pintavauroiset, mutta elinvoimaiset hevoset, mihin ne laitetaan? Tädeille. Tätien käsissä semmoiset elävät ylettömän vanhoiksi ja vieläpä onnellisina.

Itse olen JUURI NYT (tilanne voi muuttua) hauskassa tilanteessa, jossa tytär kannustaa, kun minä huseeraan Hilpan kanssa. Olen täysin villinä uudesta tilanteesta ja aion ottaa siitä kaiken irti. Hilpalta ei valitettavasti kysytä. Olen vakaasti päättänyt olla ajattelematta ikääni ja menen vaan. Menkää tekin!