Jaa että mitäkö on tapahtunut? No ei ihmeempiä. Kävi mielessä tänään eräs ajatus. Kerron nyt siitä. Moni on sanonut, että kun on kiusattu nuorena oikein kunnolla, niin sitä alkaa uskoa olevansa epäkelpo. Minä tunnistan tämän hyvin. Niin kauan mullekin huudettiin...
Joku voisi olla sitä mieltä, että olen varsin pimeä näissä hevoskuvioissa, eikä ole ihan väärässäkään, mutta pitäähän ihmisen hevosissa pysyä. Niinpä odotamme koko perhe innolla millainen rakkauden hedelmä Hilpasta putkahtaa ENSI KUUSSA! Jumaleissön! Kysymyksiä herää:...
Kun avasin somessa hieman tämän päivän edesottamuksia, joku sanoi, että tänään on kansainvälinen epäonnistumisen päivä. Kappas. Osumatarkkuutta on siis edes jossain. NIMITTÄIN. Olin aamulla Tempaus Areenalla viikottaisella rupeamalla. Aina välillä reeni jää toki...
Täällä ollaan, taas kokemuksia rikkaampana! Ens kerralla kirjoitan hienosta ja onnistuneesta viikonloppuleiristä Hamulassa, mutta sitä ennen otetaan käsittelyyn TÄMÄ PÄIVÄ. NIMITTÄIN. Läksin joskus yhden jälkeen kaverilleni lounaalle ja kaffelle. Päivä alkoi siis...
Ahh! Vihdoinkin se on hoidettu! Pimpernelli aka Hilppa on toimitettu turvallisesti KS-tallille hankkiutumaan raskaaksi. Tällä mahdollisella tulevalla vauvelilla on toinenkin omistaja, ja se on Wanhan Koulun Tallin voimanainen Anne-Leena Pellikka. Ja sattuipa myös niin...
This error message is only visible to WordPress admins
Error: No feed found.
Please go to the Instagram Feed settings page to create a feed.
This message is only visible to admins. Problem displaying Facebook posts. Backup cache in use. Click to show error
Error: Error validating access token: The session has been invalidated because the user changed their password or Facebook has changed the session for security reasons. Type: OAuthException
Kysymyksiä herätti Elsa die Löwin, ja aiheesta! Että mikä mikä mikä on tämä hevonen, mistä tuli? Nyt aletaan olla siinä pisteessä, että en KEHDANNUT ilmoitella, että olin taas hankkiutunut osakkaaksi yhteen hevoseen. Näin kuitenkin kävi.Pääsiäisenä tuli vastaan tarjous, josta en voinut kieltäytyä. Tamma, joka stressasi mahallaan, ja oli vähän hankala ratsastaa. Mietimme hevoskasvatuskumppanini @alpellik n kanssa, että tokeniskohan se laidunlomalla ja astutuksella. Niinpä ostimme hänet uloskantohintaan.Tamma on kaunis ja hyväsukuinen, joten bring it on! Teimme kaupat.Nyt jää nähtäväksi onko hänestä äidiksi, ja mitä mahtaa äitiys hänelle teettää. Isäori on siis Instertanz ja varsa on jo varattu😎❤️❤️❤️ #elsaheppa #hipposport #backontrack #sthippolyt ... See MoreSee Less
Viimeisimmät kommentit