Elämä nuoren ratsun kanssa on kiintoisaa. Yhtenä hetkenä pieni poika on todellakin pieni poika, laiha ja hukassa. Tarhakaveri lällättelee ja nipistelee kankusta. Parin kuukauden päästä käsissäni onkin merkittävästi vahvistunut hevonen, joka on haalinut paitsi...
Näin toimii osuuskauppaväki! Kun ei ihan tiedä mitä tekisi tammallaan, tekee varsan. Näin meillä alkoi tämä sekoilu. Olin kyllästynyt ratsastukseen lajina, mutta hevoset oli kivoja. Siispä uutta pesäkkeeseen. Isäksi valikoitui nuori Lissabon. Syntyi Pasi, joka...
Herregud, että de ha varit kiireistä, kun olen ollut siellä HELLSSINGIN horse show’ssa kolmen päivän ajan, ja ihan pelkkänä turistina! Perjantaina ja lauantaina olinkin saanut Kavioliiton käyttöön aivan mahtavan aition, josta näki kerrassaan upeasti areenalle....
Harva hulluus on niin kivaa kuin hevoshulluus! Tällä viikolla sitä pääsee harjoittamaan oikein koko rahan edestä. Jos joutaa, voi kipaista tallille ennen kuin lähtee Horse Show’hun tai sen jälkeen. Varmaa on se, että tällä viikolla hevosista puhutaan enemmän...
Syksyn kohokohta on taas tulollansa. Ne, jotka valittavat Horse Shown hinnoista, voivat aivan sujuvasti pistää vastaavan kisan itse pystyyn ja katsoa mitä se maksaa. Tai vaihtoehtoisesti ostaa liput Celine Dionin konserttiin, liput alk. 129 euroa. Keikka kestää...
This error message is only visible to WordPress admins
Error: No feed found.
Please go to the Instagram Feed settings page to create a feed.
This message is only visible to admins. Problem displaying Facebook posts. Backup cache in use. Click to show error
Error: Error validating access token: The session has been invalidated because the user changed their password or Facebook has changed the session for security reasons. Type: OAuthException
Kysymyksiä herätti Elsa die Löwin, ja aiheesta! Että mikä mikä mikä on tämä hevonen, mistä tuli? Nyt aletaan olla siinä pisteessä, että en KEHDANNUT ilmoitella, että olin taas hankkiutunut osakkaaksi yhteen hevoseen. Näin kuitenkin kävi.Pääsiäisenä tuli vastaan tarjous, josta en voinut kieltäytyä. Tamma, joka stressasi mahallaan, ja oli vähän hankala ratsastaa. Mietimme hevoskasvatuskumppanini @alpellik n kanssa, että tokeniskohan se laidunlomalla ja astutuksella. Niinpä ostimme hänet uloskantohintaan.Tamma on kaunis ja hyväsukuinen, joten bring it on! Teimme kaupat.Nyt jää nähtäväksi onko hänestä äidiksi, ja mitä mahtaa äitiys hänelle teettää. Isäori on siis Instertanz ja varsa on jo varattu😎❤️❤️❤️ #elsaheppa #hipposport #backontrack #sthippolyt ... See MoreSee Less
Viimeisimmät kommentit