Hilppa hyppää esteitä – vai hyppääkö?

Heippa vaan, kaikki kymppitonnien hevoset! Tänään äidin pikku kasvatti teki sen, mihin ei rahaa juuri tarvita: ylitti odotukseni. Ette usko miten monesti olen miettinyt olisinko onnellisempi jos asuisin kartanossa tai jos minulla olisi laadukas heppa ja äveriäs mies....

Ai ei muka ole lahjakkain muotovalio!

No niin, Kyvyt esiin -päivästä selvitty! Ja seuraavastakin, joka oli raskas, koska olisi tehnyt mieli nukkua koko päivä. Lähdetään siitä, että kun ihminen lupaa lähteä neljän 2-vuotiaan hevoslapsen kanssa irtohyppytapahtumaan, kaikki kupit eivät ole kaapissa. Siis...

Varsojen kykyjen arviointi on kamalaa

Lauantaina oli hevosmaailmassa vuorossa lasten vapaaohjelma. Se tarkoitti varsojen kiihdyttelyä pitkin maneesia. Irrottelua on ihana katsella, tarhassa kun ei ihan vielä pääse täysillä. Tukeva maa mahdollistaa valtavat liikesarjat. Yhdellä seinustalla oli taas...

Kaikki pielessä

Oli lapsilla irtohypytyksen paikka. Nehän on hypänneet jo useampaankin kertaan, mutta jostain syystä ne olivat nyt aivan kujalla. Siis ei sillä kujalla missä piti, vaan sekoilivat vaan ympäriinsä. Aivan pönttöjä. Sitten kun osuivat kujaan, niin meidän Hilppa ei...