Kavioliiton kesän välitilinpäätös

Se on nyt kuulkaa sillä tavalla, että alkaa henkinen kesä olla pulkassa. Kaikenlaista piti tekemän, osa toteutuikin. Lapsen piti kilvoitella Masan kanssa, mutta jos ei ollut tarhassa riekuttu vamma lonkassa, niin sitten oli kenkää irti jne. Ihan tavallista...

Onnistuuko aikuinen vipeltämään?

Aivan totta, virhe jo heti otsakkeessa. Lajihan on nimeltään vikellys, mutta siinä määrin tuntematonon laji, että yksi jos toinenkin kyseli, että onko meillä illalla sitä vipellystä. Olihan meillä. Mielestäni on ihan sama miksi sitä kutsuu – jos näkee kuvat,...

Painovoimaa ja järkeä uhmaten

Ja näin julistamme Keiteleen Kavioliittoleirin numero kolme alkaneeksi! Edelliset lähtivät perjantaina, uudet saapuivat hyvissä ajoin sunnuntai-iltana. Osa oli tullut suorinta asvalttitietä, osa oli tuntemattomasta syystä koukannut autollansa kärrypolkuja myöten....

Kavioliittoleiri alkoi yllätyksellä

Huomenta päivää ja terveisiä hikisestä Savosta! Nyt voidaan puhua lämpimästä ilmasta, mittari hätyyttää kolmeakymmentä. Saavuttiin paikalle eilen. Lauantaina oli suunniteltu, että lähdetään kotoa klo 9. Toteutunut aika: 9.20. Tallilta suunniteltiin lähteä 10.30,...