Näissä samoissa maisemissa oltiin sillä erotuksella, että kaiken peitti harmaus.

Vaan olisipa ollut kyseessä lumituisku! Olisin melkein iloinnut. Mutta ei.

Perjantaina laittelin tallin ilmoitustaululle kyselyä olisiko kukaan innokas lähtemään maastoon minun ja Hilpurin kanssa. Olosuhteiksi luvattiin kiivasta tuulta ja märkää töhnää taivaalta. Mikäs sen raikkaampaa! Valitettavasti tallikaverit eivät nähneet asiaa yhtä myönteisesti. Mentiin siis Hilpan kanssa kahteen pirjoon. Oli se tuiverrus välillä verrattain navakka (huomaatteko, sääkieltä), mutta äkkiä se unohtui, kun keskittyi a) pitämään pikkupirjon aisoissa ja b) pysymään penkissä. Tuuli, tiedättehän.

Tallille saavuttiin uitettuina, mutta reippaina. Vettähän se vaan on!

Menin maneesiin kuikuilemaan Nymanin Maken ohjasajokurssia. Siellä rouvat ohjastelivat tippa nenänpäässä ja Make antoi ohjeita. Taisi niille hiki tulla moisesta. Make tuumasi, että ihan kiva tämä maneesi näillä keleillä. Että ennen vanhaan Tuomarinkylässä saattoi pitää kuusikin tuntia ulkona tuommoisessa kelissä. Muistan kyllä! Ei pal hevostyttöjäkään säät haitanneet, kunhan pääsi selkään.

Hilppa ja Make 2v sitten!

Tänään ohjasajoralli jatkui, ja ajttelin, että josko kevyttä hölkkää maneesissa. No ei, kun eräs tallimme nuorison edustaja kysyi, että olisiko meistä heille maastoseuraksi. Enhän minä siinä kehtaa kieltäytyäkään, vaan vedän sadehousua jalkaan ja totean “tottahan toki”. Kuin ihmeen kaupalla mukaamme imeytyi toinenkin nuorison edustaja, ja niin oli jengi kasassa.

Tuuli oli HIRVEÄ, mutta me tytöt vaan painettiin. Hevosia ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, mutta irrottelun makua oli kyllä ilmassa. Milloin kukakin sai jonkin asteisia hepuleita, mutta kaikki pysyivät kyydissä koko reissun. En usko, että meille myönnetään edes sankariviittoja tai vapausristejä tämänpäiväisestä maastoreissusta, vaikka meidän mielestä se olisi paikallaan.

Ehkä olen vähän perverssi, mutta paskan kelin jälkeen kotiin meneminen (sekä hevosen että minun) tuntuu NIIN hyvältä, että se melkein kannattaa. Mitä hittoa, vettähän se vaan on!

Toivottavasti pikkuhevonen on huomenna tolpillaan, kun meillä on aikuisten koulutunti.

Tässä kuvassa on liian autereista tänäiseen verrattuna. En uskaltanut edes kaivaa puhelinta taskusta.