Laiha tyttö lähdössä työhön.

Onneksi ei kuitenkaan MENE SUORAAN VANKILAAN KULKEMATTA LÄHTÖ -RUUDUN KAUTTA. Tämä on jeessimpi vaihtoehto! On nimittäin oltu Hilpan kanssa jonkin verran opetuksellisesti heitteillä. Olen yrittänyt ehdotella Ahteemulle, että josko tunti onnistuis, ellei kaksikin, mutta ei. Aikataulut vain eivät ole sopineet, ei sitten yhtään! Niinpä olen ns. köpötellyt menemään, tukea hakien. Sitten vihdoinkin osui: sain Teemun vaimokkeen, Sari Aimian osumaan kohdalleni tuntibingossa. Eräs tallimme ratsukko päätti jättää tunnin väliin, joten perin heidän tuntinsa eilen illalla. Upeaa! Tai no.

Olen jo pitkän aikaa miettinyt, että ratsastan Hilppaa väärin, siis sillä tavoin, että ajan sitä liikaa eteen. Olen itse kärsinyt siitä, mutta en ole varsinaisesti tiennyt miten kierre katkaistaan. Jalkani pitäisi saada hiljaiseksi, mutta miten. No, esimerkiksi Sarin avulla! Sari on ammattiratsastaja, mutta kaukaa viisaasti piti minut Hilpan selässä. Palasimme nimittäin niin alkuun, että sen alumpaan ei pääse. Paitsi selkäännousu, joka meillä on kunnossa. Mikään muu oikeastaan ei.

Kas näin: otin ohjat kätösiin ja pidin tuntumaa, enkä tehnyt jalalla MITÄÄN. Pohjetta sai antaa vasta, kun hevonen pysähtyi. Voin kertoa, että tämä vaihe kesti KAUAN. Samalla sorvattiin istuntaani kuntoon, mikä tarkoitti hetken kuluttua sitä, että kun ravattiin, meinasin suunnilleen pudota, koska jalan piti olla rento ja tietyssä kohdassa. Ravi oli AIVAN HIRVEÄ, koska Hilppa katseli yläkautta silmiin. Siitä ei välitetty, tähtäin oli siinä, että heppa lähtee jalasta ja hakee ITSE tuntuman. Jumankekka mä sanon se oli vaikeaa! Propsit Hilpalle, sillä se oli kiltti. Laukassa erityisesti oli helvetillisen vaikea pitää jalka irti. Jumaleissön! Tunnin jälkeen olin aivan piipussa, mutta Hilpalla tuskin oli hikikarpaloakaan. Ja mikä parasta: olin saanut peruustuspaikan heti seuraavalle aamulle! Saria vain nauratti, taisi olla päissään.

Taas? Ounou.

Ja seuraava aamu oli tänään. Nukuin huonosti ja selkä oli kipeä. Saatoin prosessoida tuntia koko yön, en muista. Aamulla lähdin taas tallille, pieni kauhu kurkussa. Mitä jos se ei kerrassaan vaan lähde sujumaan?

Pelkoni oli turha! TottaKAI se oli alkuun haastavaa, mutta lopulta Hilppa näytti ihania myötäämisen merkkejä. Sari oli SUPERkannustava, ja sanoi, että ei tässä ole toivo vielä lainkaan mennyt. Hevonenhan on vielä aivan vauva! Samalla hän tuumaili, että satula näyttää siltä, että se ei ehkä ihan istu enää. No eipä varmaankaan, emäntä on laihtunut ja kasvanut. Koulusatula sovitettiin kai heinäkuussa. Onneksi olin jo sopinut Ypäjän Satulasieppojen kanssa tärskyt tallillemme 24.11. Ihanaa!

Nyt Hilpuri saa kaksi päivää satulatonta menoa, käytännössä siis vapaata. Lauantaina on pitkäst aikaa ohjasajo Maken kanssa! Ja sunnuntaina taas estetunti. Voi tätä uudestisyntymisen iloa!

Kävin Hipposportissa, onneksi siellä oli ystävällinen ja asiantunteva myyjä. Ostettiin syystakki Hilpalle. Hän neuvoi.