Tunnetusti nuorilla hevosilla saattaa olla ns. löysät takapolvet ja se heikentää elämänlaatua. Etenkin, jos pitäisi harjoitella jotain, joka vaatii takapäätä, ja mikäs sitä nyt ei vaatisi. No, syöminen ehkä.

Hilppa on pieni kirppu, mutta takajalat silläkin on. Sen liike ei ole mikään hiirulaisliike, vaan ihan kunnollinen. Siksi sen liikkeen muutokseen onkin helppo kiinnittää huomiota.

Tässä niin nohevana.

Laukka alkoi jo jossain vaiheessa olemaan aika bueno. Opittiin jo hidastamaan vauhtia, eli voidaan puhua mikroskooppisesta kokoamisesta. Siis käytännössä siitä, että laukka pysyy, vaikka vauhti hiljenee. Sitten yhtäkkiä se alkoikin olla vaikeaa. Laukannostot oli juuri saatu kohdilleen ja nippuun, ja sitten se levisi. Nostoista tuli haparoivia, etenkin vasempaan. Toisinaan hän lipsui raville kesken laukan. Mitäs ihmettä, näinkö se oppi unohtuu? Ehei, Hilppa on nopea oppimaan ja fiksu tyttö, ei se unohtele. Sitä vaivaa joku.

Selkä on ihan kuosissa, satulat tsekattu viimeksi reilut 2kk sitten. Kengitys on kunnossa. Lihavuus on ongelma, mutta sen eteen tehdään nyt työtä. Mistä siis kiikastaa?

Hieno laite moneen menoon!

Pyysimme paikalle eläinlääkäri Mona Wendelinin, jolla on mukana raahattava ultra. Mona on luottopakki, kasvattaa itsekin urheiluhevosia.

Mona halusi nähdä Hilpan ensin liinassa. Sitten taivuteltiin. Hilppa reagoi vasemman takajalan yläniveliin, eli tätä se uneni tiesi: takapolvi. Mentiin talliin ja ultrattiin. Edellisenä päivänä Hilppa oli ollut sisällä (Aila-myrsky, se säälittävä nynny) ja sikaenergiaa oli pakkaantunut. Hän pälyili ja tepsutteli koko ajan ärsyttävästi, joten päätettiin tuikata heppa känniin. Sen jälkeen oli helppo tutkia. Oikea takapolvi oli joskus kuumotellut, mutta se oli nyt ihan fine. Vasemmassa takapolvessa näkyi ultrassa joku musta ympyrä liian isona, joten Mona halusi hoitaa sen. Tokihan! Valitin, etten tajunnut ultrasta mitään, johon Mona: “Tää ultra on ihana! Tällä näkee vaikka mitä!” Hienoa, jos näin on.

Tillin ja tallin.

Hilppa sai siis piikin takapolveen (aine? en tiedä) ja kymmenen päivän kävelytyskuurin. Saa kuulemma kävellä selästäkin. Jaahas! Nyt onkin aivan erityinen tehtävä jatkaa laihista, kun ei saa liikkua kunnolla. No, jatkakaamme agressiivisemmin sitten tuonnempana.

Lääkäritäti hoitaa pientä, humalaista hevosta.

Hilppa lähettää terveisiä, että on ihan okei!

Loppukevennys: Menin tallilta suoraan Alkoon (koska miksi en menisi) ja selostin samalla puhelimessa Parikan Hannalle Hilpan tilannetta. Alkoon astuessani totesin hänelle: “Mä ostan nyt valkoviiniä ittelleni, koska mun pitää kävelyttää hevostani seuraavat 10 päivää. Mä oon ansainnu sen.” Samailla katsoin sattumoisin silmiin Alkon myyjää. Hän otti kontaktin vastaan ja totesi: “Sama!” Lopetin puhelun saman tein ja kysyin ANTEEKSI KUINKA. Ja kyllä, kohtalotoveri löytyi Alkon myyjäksi maastoutuneena! Juteltiin siinä kohtuullisen pitkä tovi hevostemme vaivoista ja toivoteltiin hyvät jatkot. Alko <3

Jälkipyykki: päätä särkee, närästää, tekee mieli pitsaa ja jano.