Ei tämmöstä ollenkaan! Kuva: Mari Stendahl-Juvonen

Saksassa on kielletty tallille meno, Espanjassa myös, ja Italiassa ei vissiin saa poistua edes kotoa. Eräs kaverini laittoi Englannista viestiä, että esteiden hyppäämistä ei suositella eikä LAUKKAAMISTA. Okei, laukkaamisen kieltäminen on aikamoista. Tulee mieleen Portugalin maastoreissut, jossa siis pelkästään laukataan tai mennään käyntiä, koska ravi on niin inhottavaa. Suomen ratsastajainliitto suosittaa, että meilläkin otettaisiin nyt mahdollisimman iisisti. Tämä siksi, että pysyttäisiin pois lasaretista. Käytännössä kehotetaan miettimään hypätäkö ollenkaan. No, kaikkihan sen tietävät, että hevosten kanssa sattuu ja tapahtuu, oli vauhtia tai ei, joten miten tätä nyt tulkitsisi. Itse olen siitä onnekkaassa asemassa, että hevoseni on nuori, ja sen voi aina heittää ns. peltoon joksikin aikaa, eikä mitään peruuttamatonta tapahdu.

Meillä taitaa olla nyt Hilpan kanssa iisimpi vaihe tulossa. Ollaan edistytty ihan kivasti, ja hän osaa jo lukuisia isojen heppojen juttuja. Eilenkin tunnilla peruutettiin, mitä ei olla koskaan tehty kentällä, ainoastaan tilanteissa, jossa piti peruuttaa. Hyvin meni! Huolestani huolimatta laukassakin pysyttiin kavereiden kanssa isolla ympyrällä, eikä lipsuttu liiemmin raville. Laukka onkin tällä hetkellä kehityskohteemme. Se ei ole juuri nyt kovin vahva.

Minulla ja Hilpalla on ollut kahden viikkotunnin valmennuspaketti ja se on toiminut hienosti. Nyt jouduin karsimaan kaikki pois, koska tuloni ovat luiskahtaneet radikaalisti pienemmiksi. Ainakin seuraava kuukausi ja varmaan sitä seuraava myös menee siis omine nokkineen. Ei voi mitään! Jos Parikan Hanna uskaltaa joku aamu tulla tallillemme, saa Hilppa oppia, mutta muuten otetaan nyt lungi vaihe. Nuorelle hevoselle on ihan hyvä välillä miettiä, mutta saattaa olla myös vanhahkolle naiselle. Mitähän kaikkea sitä keksitäänkään, kun keksiä pitää? Tai oivaltaa?

Kuuntelen tällä hetkellä kirjaa nimeltä Luo itsesi uudelleen ja sen on kirjoittanut Joe Dispenza. Se ei ole self help -hirvitys, vaikka nimi siltä kuulostaakin, vaan ihanan ymmärrettävästi kirjoitettu tiedekirja, joka auttaa meitä ymmärtämään miten aivomme ja kroppamme toimii. Kirjassa painotetaan aika väkevästi sitä, että luomme itse todellisuuden, jossa elämme. Se saa miettimään. Pidänkö itseäni onnistujana? Vai maalaanko pi(e)ruja seinille? Huolestunko etukäteen? Uskonko itseeni, entäs hevoseeni? Jos en, mikä estää? Kirjassa kerrottaan mm. kaverista, joka tekee pianon sormiharjoituksia ajatuksen tasolla ilman pianoa, ja kun pääsee pianon ääreen, osaa ne hienosti. Kokeilin sitä eilen. Ratsastin ajatuksissani hienosti koko ajomatkan tallille. Istuntani oli vakaa ja kädet ja jalat hiljaa. Ei se ihan suoraan kyllä siirtynyt satulaan, mutta jatkan harjoituksia! Ja siis toki sormiharjoittelija teki sitä viikon, minä vartin.

Kas näin. Kuten huomaatte, kirjoitan nyt useammin. Se johtuu kahdesta asiasta: a) olen enemmän kotona ja b) tykkään kirjoittaa. Harjoittelen samalla sitä kuuluisaa kirjaa varten. Kyllä se vielä tulee, you just wait and see!

Te, joilla vielä liksa juoksee, pitäkää ratsastuskoulut ja tallit pystyssä! Perästä tullaan, kunhan helpottaa!

Tämmönenkin on ihan kielletty. Kuva: Karo Pihlström