”Voitko pitää hirvikärpäset poissa karvastamme, niin jatkamme myönteisinä elämäämme.” Kuvassa Pullukka, Hilppa ja hänen ensimmäinen poikaystävänsä. Kuva: Tössä

Menin metsään. Virhe. Menin sinne hevosella. Tuplavirhe. Otin koirat mukaan. Kamalan kiva koirille! Ne iloitsivat – ja olivatkin ainoita kenellä meni hyvin.

Jo metsän ovella alkoi tuntua kihelmöintiä. Aloin kaivella niskaani ratsastushanska kädessä, eli en juurikaan tuntenut mitä kaivelin. Otin hanskan pois ja kaivelin uudestaan. Johan tärppäsi. Sain ensimmäisen kiinni. Puristin sormet mitä tiukimmin yhteen, kohteen ollessa siellä välissä. Arvatkaa kävikö sen kuinkaan? Ei tietenkään. Se nauroi ääneen ja horjahti kädeltäni syvälle hevosen harjaan.

Toki jokainen arvaa, että kyseessä on hirvikärpänen. Sinä, joka et ole moista tavannut, pidät kaiketi tallia kaupungin keskustassa ja/tai et käytä maastoa harjoittelumetodina. Tässä kohtaa en voi sinua soimata. Hirvikärpänen hallinnoi metsiämme juuri nyt. Sinä voit mennä sinne, jos haluat ottaa kaksisataatuhatta hirvikärpästä kyytiisi. Olet heidän taksinsa, bussinsa, valtamerilaivansa.

Tallin pihassa alan suihkutella ns. hevon persettä. Vesisuihkun innoittamana hännän tyvestä pulpahtaa esiin seuraavat sata yksilöä. Pidän todennäköisesti hirvikärpästen Serenaa. Ne humpsahtelevat aalloilla pitkin poikin. Ihan kuin olisin kuullut yhden huutavan ”Äiti kato!” Olen omasta mielestäni repinyt hännästä jo kaikki irti ja vien hevon takaisin laatikkoonsa. Siellä hevonen peruuttaa ensitöikseen seinän viereen ja alkaa hinkata. Eläköön! Ehkä siellä onkin vielä muutama! Jeij!

Nyt esitänkin  kysymyksen hirvikärpäselle: Mikä minussa muistuttaa sinua hirvestä? Miksi kaivaudut rintaliiveihini, sinä perverssi hyönteinen? Hirvillä ei ole rintaliivejä. Etkö tiedä, että hirvet ovat ruskeita ja minun hevoseni on mustavalkoinen? Auttaako jos laitamme kaulaamme kyltit, jossa lukee mitä lajia edustamme?

Koiria ei itketä mikään. Ne ovat iloisia veikkosia, käviväthän ne juuri lenkillä. Turkissa tasan nolla hirvikärpästä.

Muistan sen loppukesän 90-luvulla, kun hirvikärpäset tulivat. Olimme maastoilemassa ystäväni kanssa, kun aloimme ihmetellä miksi hevoset olivat aivan hysteerisiä. Myös oman kypärän alla kävi melkoinen vilske. Tallin pihassa totuus valkeni: sekä meidän, että hevosten karvoitukset oli valloitettu. Hirvikärpänen was here to stay. Minulle kerrotiin, että ne tulivat Venäjältä, passitta. Tuosta vaan ilmaantuivat ja alkoivat asua meissä. Otan hirveän mielelläni vastaan vaikka kaikki Syyrialaiset jos nämä HIRVIkärpäset muuttavat takaisin kotiseuduilleen, joka on varmaankin Siperia, jossa riittää varmasti oma hirvi jokaiselle hirvikärpäselle. Hirvikärpänen on elintasopakolainen. Syyrialaiset pakenevat sisällissotaa.

Moi! Olen vähän matkaa lentävä metsäneläin. Etsin sinua elämääni, karvainen olento 😉 Myrkytetyt älkööt vaivautuko.