Kuva: Nea Levonius
VAROITUS! TÄMÄ POSTAUS SISÄLTÄÄ NAISTEN VAIVOJA, ETENKIN KESKI-IKÄISTEN NAISTEN! JOS ÄLLÖTTÄÄ, LUE JONKUN NUOREN JA RAIKKAAN HERRAN TAI NEIDON POSTAUS TÄMÄN SIJAAN!
Keski-ikä ja ratsastus, huh mikä yhdistelmä. Periaatteessa ikä on minulle vain numero, mutta mitä fysiikkaan tulee, se on valitettavan paljon muutakin. Olen saanut elellä ilman keski-iän vaivoja melko kauan, mutta nyt alkaa totuus valjeta.
Yksi juttu on unen laadun heikkeneminen. Se kuuluu pre-vaihdevuosi-aikaan, ja on pirullinen homma. Sitä nukkuu, mutta sillä tavalla paskasti, että seuraavana päivänä on aivan ääliö. Kun moisia öitä tulee monta, menee muistikin. Miten se sitten vaikuttaa hevosteluhommiin? No ei ainakaan muista yli kolmen esteen rataa. Lisäksi unohtelee tavaroita pitkin, ei muista onko jo tehnyt asioita vai ei. Kävelee tallinpihalla miettien mihin mahtaa olla menossa ja millä asialla.
Tuosta kun on selvitty, voidaan pyyhkiä hikeä. Sitä nimittäin tulee. Pääni hikoaa niin, että alkuverkan jälkeen voin aina vetää lastalla otsan kuivaksi. Kypäräni asuu vakituisesti kuivauskontissa. (Sieltä se vetäistään lämpimänä päähän, jolloin hien eritys alkaakin välittömästi.) Toisinaan hikoilen haarukastakin niin, etten ole varma onko sinne lirahtanut. Josta päästäänkin vittumaisimpaan osioon:
Virtsankarkailu. Miten voi joku asia ottaa niin paljon päähän? Kaksi kertaa on nyt käynyt niin, että kun olen pudonnut hevosen selästä, isku on ollut niin yllättävä tms., että housuun on lirahtanut erä. Viimeksi eilen. Se on tietenkin kammottavaa ja noloa ja mitä kaikkea, mutta kun selkään on pakko vielä nousta, niin kivasti siinä sitten hieroontuu virtsa satulaan. Hiekkaa toki mukaan levitettynä. En muista onko kukaan ratsastava ikäiseni puhunut aiemmin asiasta, mutta ihmettelen, jos olen ainut jolle käy näin. Erityisen ärsyttävää lirahtelu on siksi, että se ei ole säännönmukaista. Saattaa mennä kuukausia ja tulla lukuisia ilmalentoja, eikä mitään, ja sitten – hups.
Niin että mitäkö eilen tapahtui? No, Hilpalla oli ollut kolme päivää vapaata. Ajattelin ensin, että juoksutan pohjiksi, mutta sitten menin maneesiin ja siellä oli vielä tunti kesken, joten luovuin sekaannuksen aiheuttamisesta. Olin koulusatulalla liikenteessä. Kokonaisuutena Hilppa toimi hirveän hyvin! Aluksi mentiin käyntiä ja väistöjä, jopa avoa vähän tunnusteltiin, ja hienosti meni. Sitten ravia ja laukkaa. Oltiin laukkailtu jo molempiin suuntiin pari kertaa, kun yhtäkkiä oven kohdalla ulkoa kuului joku EPÄILYTTÄVÄ ääni, ja pikkuneiti ampui pikku rodeosarjan. Tällä kertaa se oli hiottu sivuloikkakokoelma, joten lensin päin maneesin seinää. No eipä siinä, vanhana kettuna roikuin ohjissa ja olin selässä jo ennen kuin se kerkesi tajuta mitä tapahtui. Sen jälkeen ratsastin HYVIN. Ihme juttu, putoaminen saa minut aina terästäytymään! Pissa housussa meinasi heikentää tunnelmaa, mutta ei onnistunut.
Loppukäynnin ajaksi sain onneksi vetäistyä pitkän, ihanan talvitakkini päälle, joten ei tarvinnut avata tilannetta jokaiselle erikseen. Nyt avasin kerralla koko maailmalle. Tällaista on olla minä!
Ja se nolous potenssiin sata, kun ei voi vedota ikään. Toki lapset tehty, ja muka palauduttu. Mutta joskus jo pelkkä keventäminen saa pöksyt kastumaan.
NO joo, ihan turhaan mä tosta iästä vouhotan! Se on aivan mahdollista kelle vaan. Mutta siitä pitää puhua!
Suosittelen kuule käyntiä gynekologilla. Kummasti sieltä saadut suihkeet ja ruutat auttaa tohon hikoiluun ja virtsankarkailuunkin 😀
Voi veikkonen, käyty on!
No tuo! Kukaan ei koskaan puhu siitäkään miten erityisherkät paikat hankautuvat kouluratsastuksessa vereslihalle, treenin jälkeen suihkuun ja siellä suoraa huutoa veden valuessa haaroihin… ja taas on yksi ”teko”syy lisää kieltäytyä makuuhuoneessa… (Mä en ymmärrä yhtään että miten kukaan mies voi kilpailla kouluratsastuksessa) Toki tiedän, että mulla 20 vuoden istuntavirhe lisäsi ongelmaa, mutta ei siltä nykyäänkään täysin välty.
Aika paljonkin on lajissamme asioita, joista ei ole puhuttu. Aion korjata tilanteen.
Tuttua juttua. Juuri viikko sitten lensin isohkon esteen jälkimainingeissa tallin isoimman hepan selästä. Vähän hyppäsimme eri tahtiin ja heppa lennätti katapulttina selästä. Epäilen, että kuoleman pelko aiheuttaa lirahduksen, muutoin en tämmöisestä kärsi. Jos koulutunnilla olen tipahtanut, ei välttämättä lirahda. Yksi, mitä olen seurannut, on tuntia ennen nautittu kahvi. Onko sillä väliä? Kahvihan on diureetti. Jos rakko on täynnä, lirahduksen todennäköisyys maneesin seinään lentäessä on todennäköisempi. En kärsi hikoilusta, uni on ollut perseestä jo kauan. En halua hormoonikorvausta, koska mielestäni mitään joka aiheuttaa mahdollista rintasyöpää, ei pidä ottaa kuin pakon edessä. Olisi mielenkiintoista kuulla onko nuoremmilla mitään tämmöistä, mutta eihän sen ikäiset voi puhua tämmöistä. Jotain hienoa tässä iässä! Kiitos parhaimmasta blogista. Välillä, kun on ollut paska päivä, sun jutut saa nauramaan, yleensä ihan ääneen. Kiitos🤗
Kiitos! Kimurantti juttu toi hormonien otto. Hormonejakin enemmän rintasyövän tulemiseen vaikuttaa elintavat. Jos syö erityisen tarkkaan eikä juo alkoholia lainkaan, prossat vähenee merkittävästi. Jos taas esim. nukkuu huonosti, koko elimistö ottaa helpommin vastaan syövän. Monipiippusta hommaa!
Nauran vedet silmissä, juuri näin! T. Yks 54 vee
Naurattais jos ei itkettäis.
Jep, kokemusta on. Loistava ulostulo! Mutta ei tarvita putoamista. Ikää on lähemmäs 50v ja hyppään vielä ihan kunnollisia esteitä. Jokainen vähänkään yllättävä reaktiota vaativa tilanne johtaa virtsankarkailuun. Ja ikään kuin tässä ei olisi tarpeeksi, kuukauden kriittisin aika on myös muuttunut totaali monsuuniksi. Välillä on pyydettävä estevalmentajaa pitelemään hevosta kun on pakko käydä siistiytymässä kesken tunnin.
Juu, tuttua on monsuunikin! Perkele.
En niin kestä näitä Katjan juttuja kuolen ehkä nauruun ennenkuin syöpään
se on muutenkin parempi vaihtoehto!
Minä olen vaihtanut pikkuhousunsuojat Tena Lady Ultra miniin jo vuosikausia sitten, kun en iltatähden jälkeen enää palautunutkaan.
Ne on riittävän tukevia kestämään alloillaan ratsastaessakin ja imukyky on hyvä.
Tosin niinä päivinä kun keventelykin kastaa pöksyt pitäisi olla jo pari pykälää isompi että pärjäisi koko tunnin…
Saatan siirtyä myös!
Siis kiitos tästä! Itselläni karkaa koska ihan pienet lapset mutta ketutus ja nolotus samat. Harmittaa olla tällainen elähtänyt. Tapahtuu muuten tiettyyn hormonikierron aikaan helpoiten.
<3
Lantionpohja/äitiysfyssarille hyvät naiset😬
Arvaas mitä? On kuule keinot poikineen käytetty ja silti toisinaan vaan käy näin. Eihän naisille muuta hoetakaan kun että ”jumpatkaa niitä lantionphjan lihaksia.” Käyn myös pilateksessa ja olen käynyt äityisjoogassa aikanaan. Keinojen vähyys ei ole ongelma <3
Itsellä ei ongelmaa tuosta virtsan karkailusta, mutta kun ratsastaessa alakerta hiertyy että on kuin olisi istunut viimeisimmän tunnin hiomalaikan päällä (joka on käynnissä).
Se on mulla varmaan vasta tulossa. Juhuu.
Kiitos Katja tästä!
Viime viikolla ratsastuskouluhepo myös säikkyi jotain ovensuussa ja vaikka onnistuin pysymään viitteellisesti satulassa, pissat ei pysyneet siellä missä pitäis. Ja just toi! Joskus ei käy mitään aikoihin ja sit joskus taas lirisee tämän tästä. Luulis, et ratsastus pitäis lantionpohjan niin tiukkana ettei näin kävis, mut ei ilmeisesti…
Sasse. Välillä ne toimii, välillä ei! Mihin voi enää luottaa? Ei ainakaan omaan kroppaan.
Hei Katja,
Olen jo parin vuoden ajan aivastanut jalat ristissä. Kaukana on ne ajat jolloin aivastaa pystyi noin vain, ohimennen kävellessä tai (herravarjele!) jopa juostessa. Nykyään pitää pysähtyä heti ensioireiden kutitellessa nenälumpiota, ristiä jalat tai ainakin pu-ris-taa pakaroilla ja kaikella mahdollisella ja sitten vasta *atshiiii*. Ihan kuin laukan nostoa valmistelisi: Ajatus, puolipidäte, pohje ja toiminto.
Kävin eilen koulutunnilla, ja kas, aivastin kesken kevyen ravin. Molemmista päistä. Siksi mustat ratsastushousut, vain mustat, aina mustat, ei mitään muuta kuin mustat, ehdottomasti väri on tärkein kriteeri pöksyjä ostaessa, istuvuus ja gripit on sivuseikka.
Tämä! Kyllä, aivastaminen ei todellakaan ole enää yhdentekevä.
Joo, kuhan tulee vaan sitä pisua…ja pienissä määrin..
Muistan kun jo teininä minut laitettiin tallin tunnetusti kovaselkäisimmän hevosen selkään sille ”ilman satulaa” tunnille… Loppukaarrossa kun laskeuduin selästä ja olin hiljaa ylpeä, koska en ollut pudonnut laukassa, edes kimon ryysätessä ja pukitellessa. Onnitellessani itseäni, hoitaja oli kauhuissaan, että mitä olen tehnyt hevoselle! Minä? No, hevosen valkoinen säkä oli ihan veressä. Siinä vaiheessa alapää oli ihan turta. Kyllä kirveli suihkussa ja pitkään…
Auts!
Olen kolmekymppinen aloitteleva ratsastaja, ja kyllä täälläkin on pikkarisuoja ihan hengenpelastaja. Etenkin keventäessä
no hyvä, että apua sentään löytyy!