Ootas kun mä mietin voiko tädeille antaa ollenkaan hevosia.

No johan pomppas. Hevosurheilusta soittivat, että miten olis kaffepöytäkeskustelu Wegeliuksen Christopherin kanssa. Meinasivat, että jutusta tulis kiehtovampi, jos pöydän ääressä istuisi Chrissen lisäksi yksi jankkaava täti, joka sattuu olemaan myös kiivas toimittaja ja vielä kiivaampi perheenäiti/hevostyttö. Tiedä kenen idea mahtaa olla, mutta sehän on loistava. Mehän ollaan Wegeliuksen kanssa kuin kaksi marjaa, paitsi että hän on mies ja minä nainen, hän on voittanut Suomen mestaruuksia ja minä en, hän on valmentajana kallis ja kova ja hyvä, minä taas en ole valmentaja enkä kova tai hyväkään, minun entinen pomoni on narauttanut hänet pankinjohtajana suoritetusta vehkeilystä 90-luvulla, hänen entinen pomonsa taas ei ole narauttanut minua mistään. Muuten siis ollaan ihan samanlaisia. Kaksi ihmistä tässä ajassa.

Matkustamme Hevosurheilun toimittajan kanssa Wegeliuksen kotiin ensi tiistaina. Siihen päivään asti voin vedota ties kenen neuvoihin ja viisauksiin, mutta sen jälkeen todennäköisesti viittaan vain hänen viisauksiinsa. On tosin muutama juttu, mistä saatan haluta vähän jankata. Ehkä kuitenkin merkittävin ero minun ja Christopherin välillä on se, että hänellä on ollut oma totuutensa jo vuosikymmeniä. Hän on luottanut omaan totuuteensa, sillä se on tehnyt hänestä moninkertaisen Suomen mestarin ja kuskannut hänet GP-radoillekin maailmalla. Ei semmoista totuutta horjuteta iltapäiväkahvilla. Minä taas olen luottanut milloin kenenkin viisauteen. Opettajia on mennyt ja tullut, aina olen kuunnellut herkimmin sitä, joka on uskonut minuun ja saanut minut nousemaan seuraavalle tasolle tai sitten siihen, joka on kiva. Hirveän vähän olen jaksanut innostua sellaisten neuvoista, jotka tiputtelevat tietoa ns. ylhäältä alas, sillä lailla ”annan sulle neuvon, katsotaan saatko sen kiinni.”Ylimielisyys on synneistä hirvein.

Minulla on esimerkiksi ollut (ei muuten ollut minun, oli äidin) maailman paskin auto ja sen merkki oli Ford Fiesta. Leikkisästi sitä kutsuttiin Ford Fiaskoksi. Tätä taustaa vasten en voi edes mennä Ford-kauppaan. Kerron kaikille, jotka haluavat kuunnella, että Ford on paska. Mutta helvetistäkös minä tiedän miten paska se on? Meillä oli yksi, ja se oli ihan hirveä kosla. Silläkö viisaudella olen oikeutettu haukkumaan Fordeja? Vastaavaan olen törmännyt enimmäkseen varsotus-asiassa. Että älä teetä varsaa, meilläkin se meni huonosti. Aha. Tai että älä tarhaa hevosta, se menee rikki. Tai jos tarhaat, älä ainakaan kaverin kanssa, koska sillon kaikki jalat menee poikki heti. Justiinsa. Ajattelinkin tiedustella Christopherilta paljonko hänen viisautensa perustuu omiin kokemuksiin ja paljonko saatuun oppiin. Ja jos, niin kenen oppiin.

Jos haluatte ikään kuin kärpäseksi kattoon sinne Wegeliukselle, laittakaa kysymyksiä! Minä sitten lasauttelen niitä sopivassa hetkessä. Minultahan ei tietenkään odoteta mitään, koska olen raju ja kreisi ihminen, joka ei ole käynyt edes yliopistoa. Ratsastajanakin olen poikkeuksellisen keskinkertainen. Näin ollen häpeä on tunne, mitä en koe ikinä. Siispä bring it on!

PS. Kiitos lämpimistä osanotoista, joita sain hevoseni sukupuoleen liittyen. On ihanaa tajuta, ettei ole yksin. Muistakaa myös, että teille voi sattua ihan sama asia kun minulle: sanotte, että ikinä en tammaa osta, enkä ainakaan kimoa, ja kas. Kuinkas kävikään.

(kuvan lapsi ei liity tapaukseen)