Rakkauden hevoinen.

On päiviä, jotka on aivan tavallisetkin jutut tuntuu hienoilta. Tämä on semmoinen päivä. Olen ollut flunssassa viikon, ja siitä on jäljellä enää tavaton määrä räkää. En ole päässyt hevon selkään maanantain jälkeen.

Sillä aikaa tapahtunutta: ystäväni joutui sairaalaan vakavissa merkeissä. Yhtäkkiä oma flunssa tuntuikin enää pelkältä flunssalta. Keskiviikkoamuna puhelin soi, ja siellä oli aamutyöpaikkani Radio Helsingin pomo. Hän totesi, että olen liian kallis työntekijä firmalle, joten heippa. Ei se nyt ihan puun takaa tullut, mutta että osasikin osua tälle viikolle. Nyt istun kotisohvalla ja siunaan sitä, että terveyttä on enemmän kuin sairautta, juuri nyt ei sada, ja minulla on maailman kivoimmat hepat. Eilen käytiin vaihtamassa Hilpan ja Railin laidunpaikka. Se olisi voinut muodostua mielenkiintoiseksikin, mutta tytöt marssivat koppiin kuin vanhat tekijät. Ovathan he jo yli 1 v. Tänään menen tallille ja hyppään oman, pullean hevoseni selkään ilman satulaa ja suuntaan metsään ja pellolle ja ties minne missä on kiva haahuilla ja kiipeillä. En aio ottaa ensimmäistäkään näppylää ”liikunnasta” ja ”ylipainosta” ja suoruudesta ja taipumisesta. Me vaan mennään metsään ja katsotaan montako hirvikärpästä saadaan kerättyä. Perkele.

Tilasin Pullukalle uuden satulan ja sitä odotellessa meinaan ottaa melko iisisti. Mihin meillä on kiire, valmiissa maailmassa? Laitumelta otin rouvan tarhaan, sillä jos viikossa maha pullistuu niin, ettei satulavyötä saa edes ykköseen, ollaan muuten punkeroita. Pullukka siirrettiin äskettäin laitumelle, JOSSA ON NIIN KIVA OLLA, KUN SIELLÄ ON VIELÄ HIRVEÄN PALJON PITKÄÄ JA TUORETTA HEINÄÄ. Kuka se olikaan joka sanoi, että hevoset laihtuu syksyä kohden, kun heinän laatu heikkenee? HAHA! Kyllä joo.

Ai niin. Rakensin tuossa joutessani lipan satulahuoneen ovenkahvan päälle. Miksikö? Koska kahvan kohdalla katonrajassa asuu onnellinen haarapääskyperhe, jonka vessa osuu suoraan ovenkahvaan. Riittävän monta kertaa käteni kakkaan iskettyäni päätin tehdä asialle jotain. Minä en ole niitä, joka jahtaa pikkulintuja ilmakiväärin kanssa, joten rakensin lipan. Tervetuloa vaan lintuflunssa ja kaikki. Bring it on! Kylmälässä kestetään.

Huarapiäskyperhe asunnollaan.

Kätevän emännän nikkaroima katos.

KLo 21.46 jatkuu: Terveinen tallilta! Ratsastin Pullukalla taas ilman satulaa. Ensipökkelöinnin ja metsäreissun jälkeen se oli jälleen super! Hitto, sen ryhti on niin kaunis kun se kantaa itsensä. Että tämmöistäkin pääsi vielä näkemään. Eihän tässä mennyt kuin neljä vuotta, että opin ratsastamaan omalla hevosellani. No hei, toiset ei opi ikinä!

Iloa teidänkin elämiinne ja monia armorikkaita vuosia.

Soitellaan!