Siis voi ei! Mitäköhän jengi ajattelee, kun mä meen näissä tallille?

Cosmo-girl Natalien innoittamana tajusin, kuinka pienilläkin asioilla on merkitystä. Niinpä osasin suhtautua päivääni tallilla aivan uusin asentein.

Otsikko: SE GREISIMPI PÄIVÄ

Oli aivan ihana torstai, olin juuri tullut töistä ja syönyt kaksi leipää, joiden päällä oli graavilohta (siis RAKASTAN graavilohta) ja arvoin menisinkö hetkeksi sohvalle köllöttelemään vai lähtisinkö tallille. Vaikea päättää!

Kun päätin, että nyt tämä tyttö lähtee tallille, kaivoin kaapista Euro-Star -housuni ja vedin ne ensi töikseni jalkaan. Mutta arvatkaa mitä! Juuri kun olin vetänyt ne jalkaan, tajusin, että eih, kaikki ratsastussukkani ovat pyykissä!!! Siis ei voi tallipäivä alkaa näin. Vedin kuin vedinkin jalkaani ihan tavalliset sukat. Minä olen just semmoinen tyttö, joka tekee mitä haluaa. Takkina sai luvan toimia Equipagen fleece, vaikka se onkin jo toivottoman vanha. Päälle puin Mountain Horsen toppaliivin. Pärjäänköhän näillä? No hitsi vie, syteen tai saveen!

Koirat saivat lähteä mukaan, ne laukkasivat pilke silmäkulmassa kohti autoa. Senkin höpsökäiset! Aukaisin auton oven, ja toinen koira hyppäsi autoon tuosta vaan, mutta ei voi olla totta, toista piti vähän työntää pyllystä. Yök 😀

Autossa huomasin, että vitsit, kuppitelineeseen on jäänyt vanha kahvikuppi. Kyllä minä olen kanssa sellainen hulivili, tuolla tavalla jättelen tavaroita mihin sattuu. Mitä jos minulla olisi ollut uusi kahvikuppi, mihin sen olisin sitten laittanut? Niinpä!

Tallille päästyäni menin hakemaan hevosen tarhasta. Arvatkaa oliko kura jäätynyt pihalla kovaksi? No oli! Ihan kiva !? Hain hevoseni, joka seisoikin jo portilla odottamassa. Taskustani löytyi hevosille tarkoitettu makupalanen, jonka annoin Pullukalle ja halasin sitä hellästi kaulasta. Olen todella onnekas, koska minulla on oma hevonen, jota saa halata. Kaikilla ei ole omia hevosia! Muista olla kiitollinen siitä mitä sinulla on!

Tallissa aloin harjata valkeaa ratsuani, mutta siis ei voi olla totta: kumisuka tippui kädestä maahan! Ja arvatkaa onko meillä turvepatja? No on! Ihan tosi kiva kuule rapsutella ja kopistella niitä turpeita siitä kumisuasta sitten. Onnistuuko tänään siis mikään?! Jatkoin hommia, koska en ole periksiantavaa tyyppiä. Ottaessani toista takakaviota hevonen PIERAISI. Se tekee sen melkein joka kerta! Onpa kiva hei! Jääköhän pierunhaju pipoon kiinni?

Tällainen ihan tavallinen kumisuka putosi maahan!

Suitsin hevosen ja laitoin suojat kaikkiin jalkoihin. Otin vehnäterrierin ja australianpaimenkoiran mukaan ja lähdimme yhdessä maastoon. Aurinko paistoi ja rakkaus sydämessäni oli polttava. Olen niin onnekas, kun minulla on katto pään päällä (ei juuri nyt, kun ollaan ulkona), ystäviä (töissä) ja ihanat lapset (koulussa) ja eläimet! Hymyssä suin tallustin kohti hiekkatietä, jota pitkin saisin laukata kuin mikäkin höperö.

Onni on oman hevosen säkä, joka ei ole liian korkea 😀

Ravasin hiekkatietä ja laukkasin. Laukassa hevonen lähtikin hirveän kovaa ja pukittikin takajaloilla ylöspäin. Onnexi oli ylämäki, niin ei tuntunut missään! Tämä ei ole minkään nyhverönyyssösten laji! Koirat laukkasivat perässä aivan hurjana.

Senkin hurjimukset 😀

Tallin pihalla juttelin hetken kaverini kanssa. Hänellä on monirotuisia koiria, mutta se on minulle ihan okei, koska kaikki koirat voivat olla kivoja yhtä lailla. Pilke silmäkulmassa hyppäsin alas hevosen selästä ja te ETTE VOI ARVATA mitä sitten huomasin: toinen takasuoja oli valahtanut kavion päälle! Siis nyt kyllä riittää! Ei tämmöistä hullunmyllyä jaksa kukaan!

Olisin laittanut hevoselle lämpöisen Bucas-loimen, mutta kun se on edestä liian ahdas, niin jouduin laittamaan sellaisen merkittömän sadeloimen. Mutta hei, ne voi olla ihan yhtä hyviä! Mun mielestä erilaisuus on valtava voima ja kaikki hyvä ei välttämättä ole jonkun merkkistä.

Tämmöinen päivä tänään! Ehkä ens kerralla on sitten vähän rauhallisempaa 😀