Keke <3
Ottiko Marko Björs riskin pyytäessään minut mukaan Laukka Kür -tapahtuman väliaikanumeroon? Saattoi ottaakin. Tapahtuma otti paikkansa viime sunnuntaina Helsingin Laaksolla. En ihan tarkkaan muistanut mihin olin lupautunut mukaan ja kauhuni yltyi Markon laittaessa lauantai-iltana viestin ”muista hattu!” Mikä helvetin hattu? Eihän mulla ole kuin pipoja! ”Apua, ei mulla ole hattua,” yritin piipittää Markolle, mutta hän pysyi tiukkana. ”Askartele,” kuului komento. Ehdotin vielä mäyräkoirasta saatavaa pahvikoteloa hatuksi. Se kuulemma olisi luova. (Ehkä niissä porukoissa.)
Pamahdin paikalle kun lounas tarjoiltiin. Aina kannattaa ystävät mennä, kun on ruokaa tarjolla! Björsin suunnitteleman Laukka-korun ympärille järjestetty hurlumhei sisälsi Kürin, minglailua ja ah, skumppaa ja ruokaa. Ei voi mennä pieleen. Sääkin suosi. Bongasin heti Riitta Havukaisen, jonka kanssa olemme ristiin toistemme faneja. Riitan mielestä Kavioliitossa 30v. on huippu ja minun mielestäni Riitta on näyttelijänä aivan dynamiittia. No mehän alettiin heti käkätellä toinen toistaan tyhmemmille jutuille. My kinda woman. Riitalla ei juuri nyt ole omaa hevosta, mutta selvästi vähän polttelisi. Toivotin hänet tervetulleeksi koska tahansa lääppimään/ratsastamaan/sukimaan/taluttelemaan/halailemaan Pullukkaa. Riitta lupasi tulla, koska onhan hän myös Pullukan vakituinen seuraaja.
Siinä on vitsi vähissä kun Keke ja Katja viilettää.
Joku tais menestyä?
Ja eipä aikaakaan kun seuraamme liittyi Janne Kataja. Janne on siitä hauska kaveri, että hän oli lupautunut poniagilityyn, eikä varsinaisesti tiennyt poneista TAI agilitysta yhtään mitään. Sen sijaan hän kertoi mielellään lehmistään, joita hän omistaa. Kyselimme ihastuneena missä lehmät asuvat. Janne kertoi niiden asuvan useissa eri paikoissa. ”Onko ne huostaanotettu sulta,” kysyi Riitta. Ei kuulemma ollut. Ja kyyttöjä ne eivät kuulemma olleet, koska kyytöt ovat ilkeitä muille lehmille. Näin Jannea oli informoitu. Janne toivotti meidät lämpimästi tervetulleeksi lehmänäyttelyihin, joissa hän on toiminut juontajana lukuisat kerrat. Tokihan me semmoiseen mennään, tuumittiin Riitan kanssa.
”Mitä me niinku tehdään,” oivalsi Janne kysyä juuri vähän ennen kuin poniagilitymme alkoi. Mukana oli muitakin julkkiksia ja rohkenin epäillä, että olin niitä harvoja, joilla on ymmärrystä sekä poneista että agilitystä. Meidät jaettiin joukkueisiin ja meidän joukkueemme johtaja oli Janne Kataja. Muut jäsenet olivat Mira Kasslin, Lauri Salovaara ja minä. Lauri oli nähnyt hevosen ennenkin. Meidän ponin nimi oli KEKE ja se oli maailman paras shettis. Naapurijoukkueen ATTE-poni käveli välillä kahdellakin jalalla ja mentalisti Noora Karma pyrki siinä sitten pakoon. Sehän hidasti merkittävästi heidän kisaansa. Me Keken jengi viiletettiin täysin tyynesti maata myöten reiluun voittoon. On ihanaa voittaa joskus jotain! Joukkueenjohtajien (Janne Kataja ja Kalle Palander) menoa voi katsoa täältä.
Kuinka ollakaan joku on siellä mieluummin ponien vieressä kyykyssä.
Kisan jälkeen muut selostivat toimittajalle kokemuksiaan, mutta meikä otti Keken kainaloon ja lähti karkuun. Pari naista tuli vastaan, kysyin onko heillä koppia, veisin tämän kotiin. Jostain syystä he vain nauroivat. Kohta Keken omistaja jo juoksikin perässä ja esti Keken ja minun yhteisen, ikuisen onnen. Hirveätä. Kaipaan Kekeä.
Jaa kuka voitti Kürin? Niin, kukahan se oli? Juttelin enimmäkseen Sulkalan Kimmon kanssa, joka se ei ainakaan ollut, vaikka hyvin menikin. Katsotaanpas. Se oli Mikaela Soratie hevosella Royale De Topaz. Paljon onnea!
Lisää tällaista sekoilua koulukisoihin, sanoi moni, ja itse olen vahvasti samaa mieltä! Oli tosi hauskaa, vaikka olinkin koko päivän dressage-porukoissa. Niin se elämä yllättää!
KAIKKI KUVAT: Anu Leppänen
Viimeisimmät kommentit