Heissan! Olen sika.
Nyt näyttäis siltä, että Hiltuselle on löytynyt vihdoinkin sopiva penkki. Se löytyi omasta tallista, toisen yhtä ymmyrväisen päältä. Saatamme päätyä lopulta satuloiden päittäin vaihtoon. Jes!
Ei kun selkään! Menin illalla maneesiin niin, että siellä oli vielä viimeinen tunti lopuillaan. Vastalaukkoja harjoittelivat. Emme osallistuneet, vaikka on Hilppa mennyt ihan menestyksekkäästi vastalaukkaakin, tosin pyytämättä. Keskityimme kävelemään sinne, minne äiti käskee. Jossain vaiheessa uskallettiin aloitta ravailu. Hieman jännittyneellä hevosella ratsastin, mutta semmoista se on.
Sitten läks.
Pieni hevonen tajusi, että saakeli, ohittavaan hevoseenhan voi reagoida hyppyloikkapukilla! Hienoa! Jumankekka mitä temppuja hän esitti. Hyvät uutiset: jäin selkään ja matka jatkui. Huonot uutiset: niitä tuli lisää. Jossain vaiheessa alkoi hirnumisen kaltainen ääntely ja siihen perään kaiketi pakenemiseen pyrkivä liikesarja. Voihan penaali! Justiin kun olin kehunut, että meidän Hilppa on niin sivistynyt, ei mitään sekoilua. No kyllä, maximus sekoleissöns! Alan ihan tosissani kaivata ratsuttajaa. Tosin nyt kun päästään taas ylipäänsä selkään on ihan kiva jatkaa siitä mihin jäätiin. Josko edistystä joskus…? Eilen olin ylpeä siitä, että sain paikoin ASETETTUA hevoseni kulmissa. Se on jo erikoismeininkiä meillä. Miettikää! Pienestä pitää olla onnellinen.
Pienestä onnesta: vanhan kaverini kanssa puhuin eilen puhelimessa. Oli ollut kaikenlaista, totesi iloitsevansa pienistä asioista niin kuin lapsena, jolloin sai kiven silmäänsä ja toinen silmä sokeutui. Ensimmäinen ajatus oli kuulemma: ”Jes! Nyt mä saan sen koiran.” Oli toivonut koiraa. Ei sellaista voi sokealta evätä.
Tämä on hyvä suunta! Menen tänne. Nytkään esim. koirani ei oksenna, selkäni ei ole jumissa, autoni on huollettu ja lähtee käyntiin ja minulla on ruokaa. Bless me!
Se sumuinen hetki, kun sujuu.
Viimeisimmät kommentit