Heippa taas! Tässä on ehditty jo käydä kerran hepan kanssa järvessä, kerran masentumassa dressagen parissa ja kaksi kertaa lempipuuhissamme LAUKKAAMASSA TÄYSILLÄ MAASTOSSA! Kysymykseen ”mikä laji sinua kiehtoo eniten” vastaan ehdottomasti TÄYSILLÄ LAUKKAAMINEN. Jos mukaan onnistuu liittämään jokusen maastoesteen, niin jopas jotakin. Se on huippua! Muttamutta. Puretaanpa lasti nyt.
En tiedä oletteko huomanneet, mutta on aika kuuma. On aika paljon myös paarmoja. Joku huumorhenkilö väittää, että myrkyillä paarmat pysyy loitolla. Voin kertoa, että ei pysy. Niitä toki pääsee pakoon laukkaamalla kovaa! Näin on myös tehty. Mutta ensin käytiin uimimimassa.
Oltiin iltamyöhäsellä liikenteessä, jotta rannalla ei olisi enää KETÄÄN. No, ei siellä periaattessa ollutkaan, jos ei lasketa 450 iso perhettä, joilla oli 3-5 lasta per perhe, ja jokainen lapsi juoksenteli päättömästi eri suuntiin. Tähän ei myöskään laskettu frisbeegolfaajia, joita oli kyllä vain noin 75, joten heitä tuskin huomasi. Autoja oli n. 350, eli eivät ne näkyneet juuri parkkialueilla. Ja koiria, niitä oli sitten rannassa n. 20. En liiemmin valehtele, jos sanon, että koko ranta halvaantui, kun kolme ratsukkoa liittyi mukaan iloiseen vesileikkiin. Yksi koira uskalsi hieman haukahtaa, mutta sen omistaja vaiensi sen poikkeuksellisen pian. Koko rantaväki pidätti hengitystä, kunnes hevoseläimet oli saatu turvallisesti veteen. Sitten meininki taas palasi uomiinsa. Hepat nauttivat järvessä lillumisesta, Fanny-mummu tosin keskittyi roiskimaan vettä etusellaan. Se on Fannyn osaamisalue. Hilppaa yritin kannustaa kauemmaskin ulapalle, mutta ei pienellä hevosella uskallus riittänyt. Tyydyimme kahlailemaan. Olipa kivaa! Moitimme: kun näillä keleillä menee ilman satulaa, on perse ihan hiessä ja reisiä kutittaa.
Niinpä katsoin parhaaksi kokeilla seuraavana päivänä kouluratsastusta. Poikkeuksellisen paska idea. Lämpötila oli taas jotain tuhat, vitutti ja oli hiki. Hevonen kulki hyvin noin seitsemän metriä, siis jos yhdistää koko kerran saldosta eri puolilta. Vasenta laukkaa en saanut käytännössä juuri lainkaan nousemaan sivistyneesti. Olin valmis antamaan hevosen pois, sillä se on kuitenkin ihan hyvä hevonen! Myin maani ja ripottelin palan painikkeeksi ylleni hieman tuhkaa. Tämän lisäksi olin myös dramaattinen.
Seuraavan päivänä myönsin tappion ja lähdin maastoon. Suunnitelmana oli laukata mahdollisimman paljon ja kovaa. Se onnistui. VOI HYVÄ IHME, ETTÄ MEILLÄ OLI KIVAA! Hilppa nosti molemmat laukat tuosta vain, lisäsi vauhtia ja kokosi tarpeen mukaan. Ei MITÄÄN ongelmaa. Ongelmamme on siIs kenttä. Siellä on VAIKEAA.
Tässä välissä Hilpan selässä kävi ammatti-ihminen. Hän totesi Hilpan olevan hieman parempi kuin edelliskerralla, ja antoi toivoa jatkon suhteen. Kyllä siitä kuulemma vielä hevonen saadaan. Jaahas.
Tänä aamuna varhain panostimme taas osaamisalueeseemme: PÄÄSTELIMME MAASTOSSA KUIN HURJAPÄÄT! Voi itku, miten siistiä se vaan on! Kiipeiltiin metsässä isoja mäkiä ja laukkailtiin metsäpoluilla. Siellä toimivat kaasu, jarru ja ohjaustehostin. Ei MITN ongelmaa. Joten: aloitanko tässä lomallani ASENNEKOULUN? Vai siirrynkö surutta suoraan maastoiluun? Tjaa.
HEI, ÄLKÄÄS VIELÄ MENKÖ! Elkkulääkäri antoi luvan kokeilla hieman estehommia, joten ilmoittauduimme sunnuntain estetunnille mukaan! JUHUU! Pitäkää peukkuja, että a) kinttu kestää ja b) että saadaan juonesta kiinni.
Viimeisimmät kommentit