Mitä enemmän selailen someryhmiä ja keskusteluja, sitä enemmän tajuan, että ihmisiltä puuttuu aika paljonkin tietoa. On paljon harrastajia, jotka puurtavat itsekseen omalla tallilla tai muuten erossa yhteisöistä. Kuulemani mukaan myös hevosia ostellaan nykyään kohtuullisen heppoisin tiedoin. Toisaalta ymmärrän kyllä: netti on niin täynnä toinen toistaan suurempaa tietäjää, että vähemmästäkin mene pyörälle. Aina edes hankittu koulutus ei takaa ajantasaista tietoa.
Olette varmaan nähneet sen sarjakuvastripin, jossa henkilö makaa paareilla ja joku kysyy kantajilta mihin viette hänet, sairaalaanko? Kantajat vastaavat, että ei, kun keskustelupalstalle. Siellä on enemmän tietoa kuin sairaalassa. TÄMÄ! On ymmärrettävää, että tekee mieli keskustella vertaistukiryhmän kanssa ennen kun ottaa yhteyttä asiantuntijaan, mtta siinä piilee vaara: vertaistukiryhmä saattaa mustata mielesi jo valmiiksi. Ja se, millä ryhmä mielesi mustaa, ei välttämättä ole oikeaa tietoa, vaan sitä kuuluisaa MUTUA.
Koska lajimme on suhteellisen heikosti tutkittu (kukaan ei oikein innostu rahoittamaan) ja hajanainen, näkökulmia riittää. Harrastajan kohdalla se tarkoittaa sitä, että on viisainta tukeutua yhteen SYSTEEMIIN, eli käytännössä yhteen koulukuntaan. Jos haahuilee kaikkien tiedonjyvästen keskellä, ei oikein tule kokeilleeksi kunnolla mitään. Tunnen tuskan hyvinkin omakohtaisesti. Yritän samaan aikaan harjoitella ratsastamaan parhaimmillaan kolmen opettajan avustuksella. Joskus jopa neljän. Samaan aikaan opiskelen omaa hevostani siitä näkökulmasta, että tajuaisin pienistä vinkeistä MITEN SILLÄ MENEE. Olen myös Tristan Tuckerin etäkurssilla opiskelemassa hevoseni tulkitsemista narun päästä. Lisäksi luonnollisestikin haluan hevoseni vahvistuvan ja liikkuvan kuin tuuli. Voin kertoa, että yhdistelmä on aivan mahdoton. Jostain repsottaa AINA. Mutta toisaalta: SITÄHÄN SE ELÄMÄ ON.
Kohtuullisen turvassa ihminen on, jos ei itse ala mestaroimaan muita. Neuvoja voi antaa kysyttäessä, mutta omaa, sekavaa kuviota ei kannata tyrkyttää muille. Jokaisella kuitenkin jo on oma, sekava kuvionsa. Yhteinen huoli on hevonen. Jokaiselle päivälle löytyy joku huolenpoikanen, vaikka sitä ei vielä oikein olisikaan. Saako hevoseni riittävästi vettä? Onko sillä hiekkaa mahassa? Laitanko sisäloimen? Ottaako se takajalat riittävästi alleen? Onko satula sittenkään sopiva? Laitanko suojat tavalliselle tunnille, vaikka ne tutkimusten mukaan lämmittävät jänteitä, eikä se ole hyvä? Teenkö mössön vai annanko lisukkeet kuivana? Häiritseekö epävakaa käteni liikaa? Oliko tuo kipuilme? JNE.
Niin että koittakaa nyt pärjätä. Huhut liikkuvat, että ensi vuonna saataisiin kirja hevosalan lakikoukeroista, SUUNNATTUNA TAVALLISILLE IHMISILLE! Sitä odotellessa stay tuned.
Viimeisimmät kommentit