Terve taas. Meillä Kirkkonummella urheillaan kovasti, vaikka ollaan raskaana. ”Kovasti” tarkoittaa sitä, että ihan yhtä paljon kuin ennenkin. Eli ei mitenkään ihan hulluna. Sillai kivasti, että välillä tulee hiestys. Hypellään esteitäkin, mutta pidättäydytään kisoista, koska stressi. Ei niinkään, että hevosella mitään stressiä olisi, vaan ratsastajalla. Nyt ihmetyttääkin se, että miksi hevosellani on edelleen ihan järjetön heinämaha? Hän oli kesä- ja heinäkuun lomalla, kyllä, ja kesäkuun yötäpäivää laitumella. Sen jälkeen aloitettiin perusjumppa. En tiedä itkisikö vai nauraisi, kun ihmiset taputtelevat hellästi hevoseni mahaa ja juttelevat varsalle. Joka on siis nyt kai 15 senttiä pitkä. Eli vaikka se olisi poikittain jalat harallaan, niin se ei näkyisi mihinkään.

Onko mahdollista, että hevoseni on ottanut raskautensa niin vakavasti, että hän on alkanut psykosomaattisesti varastoida ravintoa kehoonsa? Mielestäni tamma vaikuttaa hyvin lempeältä ja äidilliseltä ja suhtautuu nykyään asioihin ikään kuin hymyillen. Laskettu aikahan on siis 6.5., enkä ole ultrannut neitoa sitten 4. raskausviikon. Sehän voi olla, ettei siellä edes asu ketään. Mitä toki epäilen vahvasti. Mutta siitä saa kyllä kuulla!

Mistä mahtaa muuten kummuta hirmuisen negatiivinen suhtautuminen varsomista kohtaan? Empiirisen tutkimukseni mukaan n. 90% niistä, joille olen kertonut, että tammani on kantavana, ovat ravistelleet tietävänä päätään. ”Vituiks menee”, on useimmin kuultu kommentti. ”Mitä järkee” on toinen, hyvin taajaan kuultu lausunto. Aha? Ja mistähän lähtien ratsuhevoshommissa on ylipäänsä ollut järkeä? Siinäkö se tolkku sitten piilee, kun ostetaan kallis peli Keski-Euroopasta, eikä sitten osatakaan käyttää sitä/se menee saman tien rikki? Tai jos kynnetään ruunalla joka päivä kenttää/maneesia ympäri niin, että silmissä vilisee, eikä mennä koskaan maastoon, koska siellähän katkee jalat? Mitä järkeä on edes ostaa hevonen, nehän on kalliita, eivätkä säilytä arvoaan niin kuin esim. Mercedes-Benz.

Minä olen ajatellut tämän pienen elämäni tuhlata ihan juuri sillä tavalla, kun parhaaksi katson. Viihdyn erinomaisesti hevosten ja koirien kanssa, joten olen hankkinut niitä elämääni. Taivaan kiitos pidän myös lapsistani, joita minulla on kaksi. Aion vastakin laittaa kaikki tienaamani rahat tähän revohkaan, tuntematta pienintäkään huonon omantunnon pistosta. Aion tuhlata älyvapaasti rahojani hevosiini ja lapsiini ja nauttia joka hetkestä. Ja hymyilen pitkään ja irstaasti niille, jotka paheksuvat. Kaikkea voi sattua, mutta sitä kaikkea sattuisi kuitenkin, vaikka olisin harkitseva ja säästeliäskin. Tosin silloin en ehtisi säästämiseltäni nauttia mistään.

Tämä kirjoitus on omistettu idolilleni Diana Timoselle.

(* = You Only Live Once