– Äiti, mikä on tyhmä?

Ai että sitä on kuulkaa tullut tyrittyä matkan varrella! Eniten tietysti tulee tyrittyä jos on ihan hirveässä paniikissa. Ennen vanhaan tallien ISOT TYTÖT olivat monesti niin uhkaavia, että siellä tuli lakaistuakin väärin, hätäpäissään. Jotkut opettajat ovat yhä niin pelottavia, että vähäisetkin kyvyt jäätyvät heti kun pitää ottaa ohjat. Eikö olekin kumma juttu? Edelleen, näin 48 vuoden iässä.

Juuri eräänä päivänä olin taas söheltämässä maneesissa kun eräs tyttöpolo oli ihan jorma otsassa yhden kiireisen hevosen kanssa. Ei meinannut kysyntä ja tarjonta kohdata missään vaiheessa, oli ns. ”yhteyttä valitsemanne hevoseen ei juuri nyt saatu” -tilanne. Näin tytön naamasta, että nyt vituttaa niin, ettei veri kierrä. Hevosella sen sijaan oli veijarimainen ilme kun se kipitti kylkimyyryä mahan alus täynnä jalkoja. Voin uskoa, että ratsastajaa korpesi. Väsyttävän jallituksen jälkeen hevo vihdoin taipui ihmisen pyynnön äärellä ja sopu saavutettiin. Itku siinä tuli silti tytölle. Hiippailin hefosellani hänen rinnalleen antamaan vertaistukea. Kerroin kuinka karmea Pullukka voi olla ja voi kunpa se jäisikin siihen. Että kuinka monta kertaa olen itkenyt nuorena ja kaupan päälle polkenut sateessa 12 km tallilta kotiin. Että usko pois, kyllä se siitä. Ihminen vaan on niin ankara itselleen! Se on ikävää, mutta siitä on myös hankala päästä eroon. Vähän niin kuin herpes.

Jälkikäteen naurattaa aina, tilanteen aikana ei huumoria löydy mistään. Kerrankin olin nukkunut kaksi yötä TODELLA huonosti ja menin sunnuntaiaamuna estekisoihin. Univaje vaikutti niin, että ratsastin ihan hyvin, mutta unohdin radan kaksi kertaa. Eräs rataduunareista huusi, että ”sä tarttet kartan ja kompassin”! Meinasin tappaa sen ihmisen. Olihan se hauska läppä, mutta sillä hetkellä se vaan oli liikaa. Ihmisen tuskaa ei saa vähätellä! Voi tapahtua pikaistuksissaan tehty surma.

Kerran, nuorna plikkana tein tallia viikonloppuna eräässä ratsastuskoulussa, jossa puolet tallista oli yksityisiä. Tunnetusti tuntsarit jäivät eloon ilman loimia ja erityismuonaa, mutta yksärit eivät. Niinpä niiden ovissa oli seikkaperäisiä tilityksiä missä järjestyksessä ja missä kulmassa pitää olla kuivaheinä ja missä märkä jne. Tulkitsin niitä sitten paniikissa, koska tiesin erityisesti yhden hevosenomistajan täyshulluksi. Olin jakanut koko porukalle heinät ja pidin sekunnin taukoa käytävällä. Ja kuinka ollakaan, tämä hulluhan tulikin kohtapuoliin huutamaan, että miksi en antanut hänen hevoselleen lainkaan heinää. Sanoin antaneeni, koska järjestyksessähän minä ne annan. Tietenkin. Ja kai ne hevoset juoksisivat läpi seinän, jos jäisivät ilman, kun kaverit saa. ”Et ole antanut, näenhän minä” huusi eukko, viitaten viimeisiä korsia järsivään hevoseensa. Kysyin varovasti, että voiko olla mahdollista, että se on syönyt ne, kun se tuossa näemmä närppii vielä jotain. No ei voinut olla mahdollista, vaan minä olen tyhmä ja huono. Asia selvä.

(Vinkki: jos koko elämäsi rakentuu yhden/kahden hevosen ympärille, ja pyrit rakentamaan niille maailman, jossa ei ole epäkohtia, rakenna oma talli. Näin voit rauhassa haukkua itsesi vaikka päivittäin. Tai olla haukkumatta, koska hommahan toimii.)

On niitä hauskojakin sattumuksia. Kerran tallillamme oli myynnissä kaksi melkein samannäköistä ponia. Toisella sattui olemaan TODELLA pienet korvat, niistä sen tunnistin. Lapselleni luvattiin tunti pikkukorvaisella ponilla. Sovittuna päivänä kökimme pihassa ja ihmettelimme missä poni on. No, se oli siirretty toiseen talliin tilanahtauden vuoksi. Siihen toiseen talliin oli toinen poni jo myyty. Ystävällinen tallilainen lupasi noutaa ponin naapuritallista ratsastukseen. Kivaa! Poni tuli piakkoin pihaan ja lapsi hyppäsi selkään. Hetken hölkättyään lapsi huomautti, että tuntuu vähän erilaiselta kuin viimeksi. Sitten katsoin korvia: ne oli liian suuret. Väärä poni. Hups! Mutta hyvin meni! Ja palautettiin poni.

Tarinan opetus: sattuuhan sitä.

PS: Niin ja supersankari, Sorjosesta Kultaisen Venlankin saanut Ville Virtanen oli menossa muutama kesä sitten Pullukalla ratsastamaan minun ollessa töissä. Annoin ohjeet ja auton. No eikö se ollut siellä kuulemma ollut jo harjailemassa yhtä 15 senttiä korkeampaa ruunaa, kunnes tallityöntekijä sanoi, että sulla on muuten väärä hevonen siinä.