Niin on seesteistä ollut meininki jo jonkin aikaa, että saas nähdä mitä kohta tapahtuu! Sitä ei tietenkään lasketa, että auto on nyypähtänyt pariinkin otteeseen, ja nyt se on korjattu. Suutuin siihen sen verran, että kävin ostamassa uuden pikkuauton siihen kupeeseen. Sen nimi on Jori. Myytävänä siis vetoauto, nyt kunnossa!

Hevosen kanssa ollaan sormet pulssilla, huomenna nimittäin aamulla klo 8 Mona Wendelin tulee joukkoineen ja tulkitsee Hilpan vasemman etujalan hankkarin. Onko se valmis urheiluun? Miten tästä eteenpäin? Tuleeko meistä taas oikea ratsukko? Osaanko enää mitään? Mitä sitten, vaikka en osaisikaan? Jännittää.

Joku mainitsi, että kun nyt alatte treenata, on koko kevään kisakausi vielä mahdollinen. Olin aivan öönä. Mikä? Ai niin, porukkahan kisaa joskus, kai? Eipä ole mielen päällä juuri pyörinyt. Olen lähinnä rukoillut, että hevoseni olisi kunnossa, ja että MINÄ olisin riittävässä kunnossa aloittaaksemme yhdessä urheilun! Herran tähden, että olen kuulkaa jumppaillut niitä kolme lihasta, joita nyt houkutellaan esiin. Uskalias arvaukseni on, että kyllä ne sieltä heräävät. Viikon päästä joudun kokeeseen, jossa testataan olenko harjoitellut tarpeeksi. Kamalaa.

JA NIIN! Äänikirjahommissa edetään! Ensi viikon aamupäivät menevät vallan äänikirjaa lukiessa. On muuten savottaa, sen voin kertoa. Käskivät varata viisi kertaa kolme tuntia. Huh! Eihän sitä tavaraa nyt ihan niin paljon ole, mutta tarpeeksi kumminkin. Tein koeluvun, ja se oli kyllä aika kivaa. Hyvänen aika, omaa tarinaanihan minä siinä kerron. Kirja on nyt ollut painossa puolisentoista viikkoa, joten luulisi senkin jo viikon kuluttua ilmestyvän. IIIIIIIKK!

Ja silti: odotan eniten, että pääsen taas treenaamaan Hilpan kanssa. On niin kiva ajatus, että yritettäisiin taas yhdessä touhuta kaikenlaista, ja olla viikko viikolta vähän taitavampia. Ja esteitä odotan NIIN PALJON! Toivottavasti Hilpurista on pian siihenkin.

Huomiseen! Raporttia seuraa!