Minusta SAATTAA tulla kouluhevonen.

Sain yhteydenoton parivaljakolta, jotka ovat pistäneet pystyyn uuden palvelun. Sen nimi on Kouluratsastuksen ABC. Parivaljakon toinen osapuoli on reipas terveinen puskaratsastuksen ytimestä ja toinen kouluratsastuksen terävästä kärjestä. Taivaalle kiitos  toinen heistä tosiaan oli samanlainen eilispäivän hevosteini kuin minä, muuten en olisi uskaltanut tavata ollenkaan. Tai kehdannut.

Minulle ehdotettiin, että tavataan meidän tallilla kouluratsastuksen merkeissä. Siinä kuultiin ensimmäinen köhimisen paikka – siis Pullukka ja minä kouluratsastuksen tiellä? Haluatteko todella pettyä? Toinen köhän paikka oli se, kun minulta toivottiin jotain liikettä, mitä haluan harjoitella. Valitsin vanhan ystäväni avotaivutuksen, se on karmea liike.

Karo ja Christa pyyhkäisivät paikalle leveällä hymyllä varustettuna. Pelottelin heitä avoimesti kyvyilläni. Eivät paenneet – pelimiehiä. Avotaivuttelun perusteet lyötiin heti tiskiin: avotaivutusta ei pidä lainkaan ajatella kouluratsastusliikkeenä, vaan jumppana, jonka avulla hevosta venytellään, jotta sen urheilullisuus ja joustavuus kehittyisi. Myöskin uraa pitkin kynnettävä avotaivutus heitettiin nurkkaan: miksi ihmeessä pitäisi siirtyä yhtään mihinkään mennäkseen avotaivutusta? Työskentelimme siis ympyrällä. Kyllä siinä sitten alkoi tuloksiakin näkymään, ja verraten pian! Hevonen notkistui ja alkoi haromaan peräänannon suuntaan. Ei tietenkään koko ajaksi, mutta antoi viitteitä kumminkin. Sain komennon iloita pienistäkin pätkistä. Kaiken kaikkiaan minulle annettiin toivoa. Karo oli sitä mieltä, että jos spagaatia havittelee, on venytettävä haarukkaa jatkuvasti. Hevosen jumpassa on kyse täsmälleen samasta. Ei voi odottaa, että heppa venyy ja vanuu, jollei sitä ole liiemmin jumppailtu, mutta ajan mittaan sen perusasentokin tulee muokkautumaan terveyttä edistäväksi. Luottoa löytyi!

Karo kertoi myös kiehtovia tarinoita esteratsastajista, jotka olivat jättäneet tasaisella harjoittelut liian vähäisiksi, ja niinpä kun ulkomailta tulivat merkittävät hevosmiehet pitämään valmennusta, eivät porukat pysyneetkään menossa mukana. Kyllä silloin varmaan harmitti. Olisinpa reenannut, miettivät he, veikkaan. Viisaimmat valmentajista painottavatkin AINA kouluratsastusta, joka on yksinkertaisesti hevosen hallintaa. Ja mitäs se esteiden välinen meininki taas olikaan? Ai niin, hevosen hallintaa.

Puuskutin Pullukan kanssa puolisen tuntia ja se oli antoisa sessio. Ohjeet eivät merkittävästi eronneet oman Open vinkeistä, mutta aina sieltä jotain uuttakin kätöseen jää.

Harjoitussession jälkeen menimme toki taas Sjökullan kartanoon sumpille. Siellä istuisimme ehkä vieläkin jutulla, ellei poikani olisi soittanut nälkä vatsassaan kurnien. Näin toimii hevosäiti. Jättää lapsensa nääntymään päästäkseen itse rupattelemaan toisten hevosnaisten kanssa.

Juttelimme mm. siitä, kuinka hevoskauppiaan näkökulmasta on tärkeää seurata, että kallis hevonen menee tiukan valmennuksen alle. Muuten se lakkaa nopeasti olemasta kallis hevonen. Oikein laadukkailla kouluhevosilla on niin kekseliäs pää ja rivakat kintut, että useampi silmäpari valvomassa hevosen ideointia on pelkkää positiivista plussaa. Eli sinä, rikas ihminen: jos ostat lahjakkaalle lapsellesi hienon hevosen, katso että valmennuspuolikin on kunnossa. Ja sinä, köyhä ihminen: ota huomioon, että kun panttaat asuntosi ostaaksesi hevosen, tarvitset vielä kasan rahaa kunnon valkkuun. Eli vie ne pullotkin samalla.

Oikein ratsastettu hevonen kestää ehjänä pidempään.

Jos nämä osaa, niin kai minäkin voin yrittää.