Yhteistyössä Riina Villanen
Suoraan sanoen hikihän tässä tulee, kun seuraa millaisella vauhdilla tieto lisääntyy! Ja sehän on selvää, että tuska lisääntyy samaa tahtia. Vai lisääntyykö?
Nyt kohdalle osui niin kiehtova systeemi, että aion kirkastaa sen teillekin.
Kaikki alkoi jo muistaakseni 2009 tai 2010, kun Riina Villasesta tuli hevoseni Jaskan kengittäjä. Riina oli tuolloin nuori, niin olin minäkin. Ja maailma. Kengiteltiin menemään. Uutena asiana Riina esitteli tuolloin niinkin erikoisen asian, kuin KENGITTÄJÄN, JOKA ILMOITTAA MILLOIN TULEE. Ei siis niin, että itku kurkussa soittelet missä Jallu luuraa. Siihen oli totuttu.
No. Tässä välissä vaihtui hevoset ja Riinastakin leivottiin kengityksen Suomen mestari. Viekkaudella ja vääryydellä sain Riinan palaamaan hevosteni hovikengittäjäksi. Enää en vaihda, jollei ole aivan pakko.


VARSINKAAN NYT!
Riinahan on aina ollut kiinnostunut kengityksen kautta ratkaistavista pulmista. Nyt asia on nostettu ns. nextille levelille. Riina on hankkinut vehkeen, jolla MITATAAN askelluksen pituus, laatu, rullaus, epätasapainot, painopisteet jne. On varmaa, etten edes osaa luetella mitä kaikkea tämä uusi tutkimusmenetelmä avaa kengittäjälle.
Miten tämä sitten toimii ja mitä tehtiin?
Hilppa on tunnetusti asiallisesti käyttäytyvä tyttö, joten se on mannekiinina hyvä. Hilpalla ei ole ollut sen suurempia ongelmia kengityksessä, mutta sen etuset ovat ns. eri paria. Täsmälleen sama kuin äidillänsä! Toinen kavio on ikään kuin korkokenkä ja toinen tennari. Se ei välttämättä haittaa menoa, jos kengitys tehdään niin, että rasitus saadaan tasattua. Sehän on selvä, että jos epätasapaino on, se kostautuu nivelissä jalkaa ylöspäin mentäessä.
Kavion kasvaessa tilanne muuttuu aina, eikä joka kerta voi olla ihan varma mihin suuntaan. Kavion kasvuun vaikuttavat niin monet tekijät, että yllättäviäkin muutoksia saattaa ilmetä.



ASIAAN! Ensin otettiin Hilpalta hokit pois. Olisi hyvä, jos vertailumateriaalia saisi sekä kovalta, että pehmeältä pohjalta, mutta koska juuri tänään piha oli kuin luistinrata, emme jaksaneet kantaa Hilppaa maneesiin. Tyydyimme siis testaamaan pelkästään tallin käytävällä.
Hilpan kavioihin laitettiin velcro-tarrat, joihin anturit kiinitettiin. Yksi per kavio. Sitten mentiin käyntiä talli päästä päähän ja ravia päästä päähän.
Tämän jälkeen katsottiin askeleen laatu, kavioparien symmetrisyys ja yksittäisen kavion painopisteet.
Sitten odotettiin hetki, ja tsekattiin tulokset. Riinaa jännitti. Hän tiesi, mitä oli pyrkinyt tekemään, ja tulokset osoittaisivat olivatko toimet olleet oikeat. KYLLÄ! JES!



Sitten kengät irti ja uudet tilalle. Riinahan tunnetusti kuumakengittää, josta talliin leijuu hieman pyörryttävä haju. Olen jo tottunut siihen, sillä minun kokemuksellani sillä konstilla tulee hyvää jälkeä.
TESTI 2. Taas asetettiin anturit kiinni, ja samat ravit ja käynnit eestaas. Vehje on siitä fiksu, että jos siihen vähintään 20 askeleeseen osuus esim. yksi ihmeellinen sivuloikka, se ignooraa sen, ja keskittyy vain oikeisiin askeliin. Laite siis TUNNISTAA askellajit.



Nyt Riinaa vasta jännittikin! Liekö kengitys parantanut jo muutenkin ihan hyväksi luokiteltavaa tilannetta (100% tasapaino tuskin on mahdollista tässä avaruudessa).
Anturit pois ja tutkimaan. KYLLÄ! Tulos parani vielä prosentilla! Anturin havainnot ovat niin tarkat, että ihmisen silmä ei pysty moiseen tarkkuuteen.
HILPAN MITTAUSTULOKSET NÄHTÄVISSÄ TÄÄLLÄ! JA TÄÄLLÄ



Tässä vielä yhteenveto siitä, mihin Werckman Black pystyy:
- – Mittaa käyntiä, ravia (hölkkä) ja hidasta tölttiä
– Kovalla ja joustavalla alustalla
– Voidaan mitata ilman ratsastajaa tai ratsastajan kanssa.
– Mittaa kavion kallistumien ja sijainnin avulla koko askeleen kaikkine vaiheineen antaen dataa mm. liikkeen kaaresta, kestosta, suunnasta ja painon jakautumisesta kaikissa askeleen eri vaiheissa. Osa datasta on sellaista mikä on liian nopeaa edes harjaantuneelle ihmissilmälle nähdä, eli auttaa myös hevosammattilaista.
Näitä asioita Werckman Black mittaa:
– Askeleen eri vaiheiden (laskeutumis-, tukeutumis-, pyörähdys- ja liitovaihe) kestot ajallisesti ja suhteessa toisiinsa
– Miten kavio laskeutuu
– Mihin paino suuntautuu kavionpohjassa tukeutumisen aikana
– Miten kavio pyörähtää
– Liitovaiheen pituus ja korkeus
– Myös liitovaiheen sivuttaisliikkeet sentteinä (melominen, keriminen)
Tietoja esitetään usealla eri tavalla, numeroiden lisäksi myös helposti ymmärrettävinä grafiikoina.
Käyttötarkoitukset voivat olla vaikka:
Erityisesti säännöllinen mittaus pitkin tai lyhyin välein näyttää hevosen liikkumisessa tapahtuneita muutoksia
– Osa rutiiniterveydenhuoltoa ja -tarkkailua
– Kengittäjä voi tarkkailla kengityksen ja eri kengitysratkaisujen vaikutuksia
– Myös muut ammattilaiset (ell, fyssarit, hierojat jne.) voivat tarkkailla hoidon vaikutuksia
– Erityisesti askellajihevosilla treenikehityksen seuranta (liitovaiheen pituus ja korkeus jne.)
– Voi paljastaa sellaisia pieniä epäsymmetrisyyksiä (mahdollisia ontumia) joihin pystyy ja on hyvä puuttua varhaisessa vaiheessa
– Voi antaa ammattilaiselle (erityisesti ell) täsmällisempää tietoa ontumasta
JOS KIINNOSTUIT, ota yhteys tänne: https://www.lansi-uudenmaanhevosklinikka.fi/palvelut



Viimeisimmät kommentit