Ihan varmasti minusta tulee ratsu. Kuulemma. T. Hilppa

Semmoista se on hevosmuian elämä, että koko viikonloppu on taas heilahtanut hevoshommissa. Pe-la meni oripäivillä, sieltä suoraan iltatallia tekemään. Se on kyllä ihan kivaa kun aurinko paistaa, eikä ole kiire. Hauskinta on lapsilauman kanssa sekoilu. Meillä on seitsemän naperoa, jotka ovat vuotiaita (siis hevoslapsia). Niillä ei järki määrää missä jalat menee. Erityisesti yksi kolmen nuoren miehen jengi on varsinainen nerojen kopla. Niistä kaksi ehdottavat tämän tästä, että eiköhän pojat häivytä aroille, ja yksi on niin ujo, että menee minne sovitaan. Onneksi ne on niin pieniä, että saa melkein kannettua pihattoon yöksi. Sitten kun menet tunnin päästä katsomaan, ne nukkuvat mytyssä olkien keskellä. Rakkaus <3

Pullukka on taas antanut ajan korjata vammat, ja juoksi tänään niin kovaa ja niin innoissaan, että ei se varmaan hirveän vammainen ole. Aamulla, Hilpan koulun jälkeen, ajattelein juoksuttavani Puldea, jotta näen kunnolla miten sen liike sujuu. Hyvinhän se! Aloittikin noin kolmen raviaskeleen jälkeen Maailman Suurimman Pukkilaukkakierroksen. Aina kun kuvittelin, että nyt se rauhottuu, niin pah, entistä tehokkaammin lensi peppu. Pitänee alkaa taas harrastaa, ettei polo jää mahansa alle.

”Tiina Kataja is best” lukee Masan yöpuvussa. Kuva: Outi Impivaara

Masa-petterillä oli viikolla taas Tiina Kataja-päivä, joka otettiin ilolla vastaan. Estetunnin jälkeen oli melko kiva antaa osaavan naisen tunnustella kehon tilaa. Tiina kehui! ”Ihan selvästi on selkäänkin jo muodostumassa lihasta.” Juhuu! Kuulemma tuntui jo ihan erilaiselta koko heppa. Miten mahtava kuulla! On se kyllä ollutkin ihan eri tuntuinen kaikin puolin. Siltä kai se tuntuu, kun vihdoin pääsee liikkumaan kunnolla, eikä jumit estä. Ensi viikolla ihmislapsi menee ensimmäisen kerran kisoihin Masan kanssa. Otetaan kokeeksi luokat 80 ja 90, niin on varaa törttöillä ja olla hämillään. Ehtiihän sinne 150-luokkiin sitten syksymmällä.

Hoblaa. Kuva: Outi Impivaara

Olen myönteinen ratsu! Kuva: Outi Impivaara

Nyt on kyllä hassu olo itsellä. Vahti vaihtuu hevoskunnassa, enkä oikein tiedä mihin asemoin itseni. Niin kauan kun Hilpan kanssa tehdään maasta käsin, olen toki asemissa, mutta sitten kun noustaan selkään, niin kääk. Masan kanssa toki auttelen mitä tarvitaan. Mutta suoraan sanoen on tosi kivaa, kun tulee uusia tuulia. Itsekin oppii taas ihan eri juttuja. Tässähän ollaan vielä ihan nöösejä, täytän tänä vuonna vasta 50.

Niin, ja heps, Kavioliitto-paitoja vielä L- ja S-koossa, muut meni jo!