Vai että tapahtumarikas päivä? Okei.

No onhan tässä ollutkin seesteistä. Rajuimpana päivänä olen ollut maastossa ilman satulaa.

Ja sitten saatiin aika kiropraktikko Geert Meerssemanille. Tällä kertaa vastaanotto oli lähempänä, Nissalassa. En ollut siellä kuunaan käynyt, mutta tiesin, että kaukana ei ole se. Vokottelin Lapsen mukaan jeesimään lastaamisessa jne.

Se oli hyvä idea.

Kävi nimittäin niin, että oltiin saatu T-mun ihana traileri lainaksi. Olin etukäteen innoissani paitsi siitä, että pääsin ekaa kertaa vetämään Pitkä-Reginalla (Volvoni), myös siitä, että sain niin viihtyisän trailerin lainaksi, että uskoin Hilpukan viihtyvän.

Vaan kuulkaa: se on talvi ollut tässä, niin kuin olette ehkä huomanneet. Kyllä, kaikki lumet oli kaavittu koppien ympäriltä kivasti, mutta kun välillä on satanut vettä jne., niin kappas kun koppi oli jäätynyt maahan kiinni. Renkaistaan. Vähän niin kuin joutsenetkin jäätyy kii jaloistaan PMMP:n laulussa Joutsenet. Voin kertoa, että silloin ei autolla tee mitään. Sen sijaan kuumalla vedellä tekee. Siispä kanniskelemaan vettä ja sulattamaan jäätä. No ei liiku.

Onneksi on Markku! Tallimme Markku oli juuri lanaamassa maneesia, kun menin säälittävänä vinkumaan apua. Markku uhkasi auttaa heti kun maneesi on lanattu.

Sitten tuli Markku ja vetäisi iiiison kopin pikku traktorilla tuosta vaan humps. Tässä kohtaa olisivat pikkupojat olleet haltioissaan, mutta niitä ei näkynyt mailla halmeilla.

Katsottiin Lapsen kanssa kelloa: jos hevonen menee mutkittelematta koppiin, meillä on yhä mahdollisuus ehtiä ajoissa Nissalaan. PIhaseikkailuun oli kulutettu tunti.

Ja niin oli kirjoitettu, että hevonen MENI mutkittelematta koppiin.

-> TIEN PÄÄLLE.

Meille varattu aika oli klo 10.15. Arvatkaa monelta me oltiin Nissalassa? TASAN 10.15.

Geert käpälöi HIlppaa ja kummasteli. Uusi epäkohta lantion alueella. ”Sen saa hoidettua kyllä!” hän sanoi ja otti vasaransa. Kolkutti sillä kolmeen kohtaan selkärangassa, jonka jälkeen selkä ei arkonut enää mitään. Sitten Geert otti Hilpan päästä kiinni ja rusautti otsaa. Vannon, että Hilpan silmät meni vähän kieroon. Tämän jälkeen rusautus tehtiin kitalakeen. Ihme juttuja! Ja sitten se oli valmis. Tsup-tsup!

Jos hevosella olisi peukku, se olisi näyttänyt sitä. Varmaan ihan kiva fiilis saada palaset paikoilleen.

Kotimatka sujui kommelluksitta.

Sitten kävin hetken olemassa kotona. Kolmen tunnin olemisen jälkeen mietin, että koiraa voisi lenkittää. Jaa, mutta hevosenhan voisi ottaa mukaan! Se tekee hyvää kaikille. Aurinko oli vielä lähes ylhäällä ja keli oli suotuisa. Haimme koiran kanssa hepan tarhasta ja läksimme pellon reunaa taivaltamaan. Onpa kiva! Hankikaan ei petä, hyvin kulkee. Koira kakkasi ja kaikilla oli hyvä mieli. Olimme kävelleet noin 200 metriä, kun katsoin, että jaahas, tuossa on märempää lunta, pitää olla tarkkana mihin astuu. Ja samalla astuin reittä myöten LUMEN ALLA OLEVAAN VETEEN. Kuului äänekäs LURPS, kun Icebug-saapikkaani hörppäsi tilavuutensa täyteen kylmää vettä. Voi vittu sanoin minä. Koira, joka seisoi hangen päällä, oli, että mitä valitat, hevonen, jota ei jäinen vesi säärissä liiemmin hirvitä, oli, että mitä valitat. NO SORI, ETTÄ MINUN TÄYTYY PUKEUTUA ULOS.

Siihen loppui kiva perhelenkki. Käännyimme takaisin ja hirveästi venkoillen porskutin läpi liemen takaisin tallin pihaan.

No eihän tämä nyt niin ihmeellinen päivä ollut. Kertoo enemmänkin siitä, miten epätapahtumarikasta elämäni oikein on.

APROPOO! KAVIOLIITOSSA-PODCAST IS BACK! UUSIN JAKSO ULKONA 19.2. ELI TÄNÄÄN!