Kuva: Pekka Kärpänen
Montako kertaa olet törmännyt ihmiseen, joka joutuu vaihtamaan tallia poikkeuksellisen usein, koska tallilla mättää? Joko hevosta kohdellaan huonosti tai ihmiset on muuten hulluja tai juoppoja. Seuraavalla tallilla kerrotaan avoimesti menneistä, koska ollaan niin helpottuneita, kun on pelastuttu hirveyksiltä. Täytyy myöntää, että tarinat kuulostavat kammottavilta. Niitä kuulee myös liiton suunnalta, alkoholismin ja tallinpidon yhdistäminen on hankala paikka kelle tahansa, ei vähiten siksi, että alkoholismin myöntäminen on pirun vaikeaa. Mutta ainahan kyseessä ei ole alkoholi, vaan ainoastaan ihmisten välinen kemia. Kuka silloin onkaan hullu? Se voi olla kuka vaan.
Ensimmäisen oman hevosen hankkiminen on jännää hommaa, ja jollei tunne porukkaa, sopivan tallinkin löytäminen on tuuripeliä. Useimmissa tuntemissani paikoissa homma pelaa ihan okei. Ristiriitoja syntyy maneesin käytöstä tai erilaisten ratsastuskulttuurien kohtaamisesta. Joku tykkää mennä kovaa, toinen ei kestä vauhtia ollenkaan. Yhdelle loimiasiat ovat elämää suurempia, toinen loimittelee suurpiirteisemmin. Joku syyttää itseään kaikesta sattuneesta, toinen taas muita. Samahan se on työpaikoillakin: joidenkin mielestä muut ovat aina kaiken hyvän tiellä.
Törmäsin joitakin vuosia sitten tallillamme henkilöön, joka oli vaihtanut tallia monta kertaa. Henkilö oli tavattoman mukava ja herttainen ja hevonenkin oli ihan asiallinen. Olin tietysti kiinnostunut miksi tallia oli jouduttu vaihtamaan niin usein. Syynä oli se, että muut tallilaiset ja tallin omistajat olivat puhuneet pahaa hänen selkänsä takana. No eihän se kivaa ole! Kyllähän semmoisesta pois haluaa kuka tahansa. Sitten alkoi ihmetyttää, että miten JOKAISELLA tallilla saattoi olla tilanne sama? Etenkin, kun henkilö oli niin mukava. En tiedä mistä kenkä lopulta puristi, mutta epäilen rahan liittyneen tilanteeseen. Jos ei olekaan rahaa maksaa tallivuokria, se on uskomattoman noloa. Vain promille meistä porskuttaa iloisena, vaikka ei ole rahaa. Se hävettää, ja häpeä saa pään keksimään ihmeellisiä venkuroita ja kehittelemään salaliittoteorioita. Se on tapa selviytyä. Eihän se hienoa ole, mutta näin se menee. Ja ennen kaikkea hankala paikka kaikille. Varsinkin tallinpitäjälle, jos hän sattuu olemaan kiltti ja joustava. Saanko ikinä rahojani, hän miettii, eikä henno ajaa mukavaa ihmistä ja hevosta pellolle.
Toinen äärilaita on tietysti ”Minä olen maksanut” -ihmistyyppi. Tallisopimuksessa on usein selkeä määrittely mitä tallivuokraan kuuluu. Tämä ihmistyyppi pitää säännöistä kiinni älyttömyyksienkin uhalla. Saattaa jopa tulkita itse eri kohtia toisin kuin muut. Tämä asiakas vaatii palvelua, eikä siivoile muiden kakkoja, koska se ei ole sopimuksessa. Rohkenen epäillä, että tämä tyyppi olisi kotonaan missään muualla kuin täyden palvelun tallilla, jossa kuukausivuokra hipoo keskivertoihmisen kuukausiansiota. Jos sen kaltainen henkilö osuu tavallisten harrastajien sekaan, syntyy takuuvarmasti konflikteja. Konfliktien seurauksena puhutaan aina pahaa selän takana. Se ei useinkaan paranna tilannetta.
Siellä, missä on ihmisiä, on aina sekavaa. Kun hevoset laitetaan ensimmäistä kertaa yhdessä tarhaan, joku ottaa johtajan paikan ja kaksi muuta yrittävät päästä heinäkasaan osingoille. Toinen hyväksytään ja toinen saa kestää koulukiusaamista aikansa, kunnes sekin hyväksytään porukkaan. Siihen loppuu venkoilu, kaikki ovat kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ihmisten kanssa on niin pirun vaikeaa. Jollain ei ole pätkääkään pelisilmää ja toinen taas ei tunne itseään. Kolmas esittää ystävällistä ja haukkuu kaikki kun selkänsä kääntää. Olisinpa hevonen! Tai koira! Niin paljon selkeämpää on niillä.
Miten sitten välttää koflikteja? Jos on itse hyvinkin vetäytyvää sorttia, kannattanee mennä pienelle tallille, jossa on vähän porukkaa. Näin saa usein harrastaa rauhassa, eikä joudu kohtaamaan muita, kuin oman hevosensa. Osa talleista on painottunut este- tai koulupuolelle. Ei ole järkevää mennä esteiden sekaan raivoamaan kouluradoista tai päin vastoin. Oma tapa harrastaa on hyvä tajuta ja hakeutua samanlaisiin jengeihin. Useimmille tämä on joukkuelaji!
Ja sitten on vielä se, että kireällä ihmisellä on usein kireä hevonen. Miksiköhän? Muistakaa hengittää!
PS. En ole itse koskaan joutunut ”hirveälle” tallille. Jokaisella tallilla olen viettänyt joitakin ihan järkyttävän hauskoja hetkiä! Eikä hevosillakaan ole ollut mitään hätää. Terveiset Elomalle, Hynnään, Kiloon, Nuuksioon, Tampajalle ja Hästbackaan!
Viimeisimmät kommentit