Kävin ulkona syömässä. Kyllä! Siis ihmisten kanssa, sillä lailla pöydän ääressä ravintolassa! Olipa kiehtovaa. Heillä oli kaikenlaista juteltavaa, minun ajatukseni heittelehtivät seuraavissa totuuksissa:

  1. Lenkkarini ovat vanhat ja nuhjuiset, mutta silti siisteimmät omistamani. Hevosellani on aina tuliterät kengät, kerran kuuteen viikkoon 149e. Muilla naisilla oli jalassaan siistit KENGÄT.
  2. Ystäväni intoilivat siitä, kuinka ovat käyneet shoppailemassa ja kuinka siemaisivat skumppaa siinä ohessa. Miten kiva! Siis heille. Itse katselen mieluummin varsoja laitumella.
  3. Naiset valittivat, kuinka koirat tuovat syksyllä likaa sisään, miten raskasta. En sanonut ääneen, mutta tosiasia on, että tuon itse yhtä paljon paskaa sisään kuin koirani.
  4. Joku oli menossa gynekologille ja jännitti. Mietin hiljaa itsekseni, että voisin olla gyneklogilla vaikka viikon verrattuna siihen, että astuisin kouluradalle. Se jännityksestä.
  5. Joku valitti, että raha on tiukassa, kun lukiokirjoihin menee niin paljon rahaa. Totta, niin menee, mutta ei sitä 700 laskua edes huomaa, jos hevonen joutuu klinikalle. En taaskaan sanonut mitään.
  6. Jotkut eivät olleet tyytyväisiä ruokaansa. Itse olin taivaassa, koska joku laittoi MINULLE ruokaa, enkä itse ollut se, joka lappaa ruokaa kiireisille kaviokkaille.
  7. Naiset näyttivät jälkikasvunsa kuvia. Jouduin jarruttelemaan, etten näytä videota hyvin menneestä tunnistani.
  8. Katselin ihaillen yhden naisen hiuksia ja mietin, että olen ihan noheva hevosten hiushuollossa, mutta oma kuontalo on kuin kyljyksellä kammattu. Pakko nojata karismaan, muuta ei ole.
  9. Yksi naisista kaivaa laukustaa muovipussin, ja meinaan juuri huutaa “ÄLÄ”, kunnes muistan, että olen ravintolassa.
  10. Säälin ystäviäni, sillä heidän elämänsä kaikessa ihanuudessaankaan ei ole lähimainkaan yhtä hienoa kuin omani, joka on täynnä hevosia.

Tämän tekstinhän voi antaa ei-hevoskavereille ikään kuin selittämään miksi olemme sellaisia kuin olemme? Eräs ystäväni hokee aina ostaessaan kalliita kenkiä “Katjal on hevonen, Katjal on hevonen”. Mielestäni se on hieno idea. Sama se mikä konsti, kunhan toimii! Me hevosmuijathan selitämme rosoista ulkomuotoa sillä, että kun hevoset vievät kaiken. Homma voi näemmä toimia kivasti toisinkin päin!