Etsitäänpä tähän kärkeen joku positiivinen asia päivään, niin siihen päälle voi sitten valittaa. Hyvä ellei jopa upea asia on se, että Kavioliitossa on ehdolla Vuoden hevosblogiksi Hevosalan somegaalassa! Äänestys ei ole vielä alkanut, mutta heti kun alkaa, niin kerron kyllä.

Ja sitten paskuuteen. En ole ihan vielä toipunut siitä, että Teemun Seppo-hevonen lähti taivaaseen ja kaupan päälle jotkut perseenreiät huomauttelivat asiasta hyvin ilkeästi internetissä. Murhanhimo kasvaa moisissa tilanteissa.

Oma touhuni on samaa kuin ennenkin. Toipilaan kävelytys jatkuu, eilen mentiin Hilpan kanssa kahdestaan luontoon keskellä päivää. Edellisenä iltana oltiin oltu aivan samoissa maastoissa kaverin kanssa, mutta tällä kertaa maisema oli aivan eri, ja pysähtyä piti noin seitsemän metrin välein. Sieraimet avattiin maailmalle ja tönkkönä tuijoteltiin milloin mitäkin. Aivan uutta oli kaikki. Yhtä naista ja hänen autoaan Hilppa jäi toljottamaan niin häpeämättömästi, että jouduin pyytelemään hieman anteeksi. Nainen oli ymmärtäväinen ja kysyi onko Hilppa ensimmäistä kertaa täällä maastossa. Totesin, että on, jos ei sataa aikaisempaa reissua lasketa. Että kultakalan muisti on tällä! Eihän se vaarallista ole tahi semmoista, mutta ärsyttävää. Anteeksi kauheasti, ettei millään jaksais. Huokailin vaan ja kannustelin TAAS Hilppaa jatkamaan matkaa. Metsässä elämä sujui sitten jo jouhevammin. Kenties Hilppa on metsäneläin!

No eipä siinä, ajelin siitä sitten autolla (joka on juuri korjattu 1700 eurolla, lainasin rahat tyttäreltäni) kotiin yksi tallityöntekijä kyydissä. Pudotin kaverin kyydistä onnistuneesti, sitten suuntasin lähi-Alepaan. Kävin kaupassa ja menin takaisin autoon. Sain käännettyä auton, mutta siihen se jäi, vähän huonosti, mutta parkkipaikalle kumminkin. Kytkin ei enää noussut ylös lainkaan. Täyden ruokakassin kanssa kävelin sitten kotiin ja mietin, että miksi vaihdoin Toyotasta pois! Ei enää koskaan. Nyt sitten miettimään mihin hinautan auton ja ennen kaikkea mitä sille teen. Ja kiitos juu, neuvoja satelee, esim. että HANKI PAREMPI AUTO. Se on auttanut tosi paljon! Nyt hankinkin paremman auton, enkä enää tee huonoja ratkaisuja. En autojen enkä hevosten kanssa.

Mietintämyssyssä on tällä hetkellä seuraavia aatoksia: hankinko vielä vetoauton, jota RAKASTAN! Jos voisin, ajaisin aina vain jättimäisillä autoilla ja/tai pakettiautoilla. On ihana tietää, että jos joutuu yks kaks lähtemään trailerin kanssa johonkin, se onnistuu. Iso auto on myös turvallinen. Ostanko siis ison auton JA sähköpyörän? Vai annako tälle romulle vielä mahdollisuuden ja lisäksi hankin sähköpyörän? Sähköpyörällä taittaisin kohtuullisen mukavasti talli- ja työmatkan (tallimatka 7,5 km, työmatka 15 km.) Auto saisi nököttää paikoillaan odottamassa vuoroaan. VAI: hankinko yksityisleasingilla pikkuauton, jonka voinnista ei tarvitse koskaan kantaa minkäänlaista huolta? Ja kun tarvitsen vetoauton, lainaan tai vuokraan sen? Saakelin saakeli.

Onneksi minulla on VERRATTOMIA tallikavereita, joiden kyydillä pääsen kohteeseen. Onneksi myös hevoseni on kohtuullisen terve ja ennen kaikkea hirveän kiva tyttö. Niin että mitä minä tässä valitan. Ihan hyvin menee! Ei ole esim. koronaakaan. Tai jalkasilsaa. Tai no, mistä sen tunnistaa?

Huomaa 80-luvun Jacsonit jalassa! Aivan parhaat!